Olen kysynyt 20-luvulla syntyneiltä kyläläisiltä, oliko heidän lapsuudessaan susia ja karhuja. Vastaus on ollut aina sama, niitä ei ollut eikä niistä edes varoiteltu. Otokseni on kuitenkin aika pieni eikä käsitä yhtään isompien metsäalueiden lähellä asunutta, joten kovin tieteellisenä ei tutkimustani voi pitää. Blogiin kuitenkin kelpaa. Hämeenkyrössä oli susia 1870-luvulla, jolloin ne tappoivat useampia lapsia. Haudattujen luettelot todistavat tästä: esimerkiksi 1877 kuolleen Kalle Turvan kuolinsyyksi on merkitty "sudelta viety". Tapaukset kuitenkin sattuivat Pinsiön suunnalla, tietääkseni yhtään haukijärveläislasta ei joutunut suden suuhun. Tässä kuitenkin pari haukijärveläisiin liittyvää petotarinaa, näin kiivaan susikeskustelun aikana.
On Haukijärvelläkin susia asustellut. Juttuja ja tarinoita-osiossa on kertomus Viidanoja Heikistä, joka pyysi ainakin kaksi sutta. Kyseessä varmaankin oli Yliviidanoja torppari Heikki Heikinpoika (s. 1818). Hänen tyttärentyttärensä Tilta (Matilda), joka myös mainitaan tarinassa, oli syntynyt 1867. Juttu ajoittuu siis 1870- tai 1880-luvulle. Ulriikka Santamäki, joka sutta kävi katsomassa oli syntynyt 1830. Voisi kuvitella, että Viidanojankulmalta Mouhijärven suuntaan oli tuolloin metsiä, joissa susia eleli. Jonkinlaisesta ansapyynnistä oli kyse, koska Heikki kävi pyydyksiään katsomassa. Sudenkuoppa-nimitys on vielä muistona vanhoista pyyntimenetelmistä.
Petterin Tilta kertoi jälkipolvilleen, kuinka nuorena pakeni karhua Kirkkojärven jäätä pitkin. Pappilan rantasauna tarjosi pelastuksen. Tarina ei oikein tunnu uskottavalta. Jos karhu olisikin herännyt talviuniltaan, kun jäät vielä kantoivat, olisi sitä pakoon juokseminen lumessa ollut aika mahdotonta. Pian olisi karhu ihmisen saavuttanut. Tuskin Tilta oli juttua omasta päästään keksinyt, kyllä hän jotain oli pakoon juossut. Matilda oli syntynyt 1868, joten tapahtuma ajoittuu 1880-luvulle. Ehkä tytöt - mukana oli joku muukin - pakenivat jotain isoa koiraa.