Aikoinaan viljaa jauhettiin pienissä vesimyllyissä. Niitä oli rakennettu ojiin tai puroihin, joissa virtaus riitti myllyn pyörittämiseen vain syksyisin ja keväisin. Tällaisia pieniä myllyjä tiedetään Haukijärven alueella olleen ainakin neljä. Haukijärven ja Parilanjärven välisessä ojassa lienee ollut joskus mylly, koska muutamissa asiakirjoissa mainittu Myllysilta sijoittunee vanhalle Häijääntielle. Myllyveroluettelo mainitsee Haukipäänojan myllyn, joka muistitiedon mukaan sijaitsi Viidanojankulmalla lähellä nykyistä Halosen (Viita) taloa. Mylly on ollut olemassa jo 1700-luvun lopussa, mahdollisesti paljon aikaisemminkin. Kumpaakaan myllyä tai edes merkkejä niistä ei kukaan enää muista.
Mustajärvenkulmalla oli kaksi myllyä vielä 1900-luvun puolella. Toinen myllyistä kuului Kallioniemen talolle ja se sijaitsi Pukaronjoessa. Mahdollisesti joessa riitti vettä jauhattamiseen muulloinkin kuin syksyllä ja keväällä. Mylly purettiin 30-luvun puolivälissä ja sen hirret vietiin Tampereelle. Saman kohtalon kokivat Mustajärven päässä sijainneen myllyn hirret joskus ennen sotia. Väinö Suni käytti niitä rakentaessaan taloa Nekalaan.
Herttualaan rakennettiin sähkömylly 1915. Sitä käyttivät myös naapurikylien asukkaat. Osa Haukijärven talollisista oli myllyn omistaneen Hierun osakkaita. Kun vehnän viljely alkoi yleistyä 1930-luvulla, suunnattiin myllymatka Siuroon tai Ikaalisiin, sodan jälkeen myös Häijään vehnämyllylle. Nykyisin voi vain kuvitella, millainen tuo matka hevosella tehtynä oli.
Joissakin taloissa oli myös käsikivet, joilla voitiin jauhaa pienempiä määriä viljaa. Muistitieto kertoo, että niillä saatiin melko karkeaa jauhoa. Raskastakin käsikivien pyörittäminen varmaan oli. Otsansa hiessä piti haukijärveläistenkin ennen vanhaan leipänsä hankkia.