Osa lukijoista varmaan muistaa taannoisen blogitekstin "Ruotsalaisia Haukijärvellä?", jossa kerroin Pakkasella kuskina toimineesta Axel Larssonista ja hänen perheestään. Viikonloppuna Ruotsin digitoidut kirkonkirjat olivat vapaasti luettavissa, joten vilkaisin hiukan Hedvig Eleonoran seurakunnan kirjoja. Sieltähän Larsson Suomeen tuli.

Seurakunnan muuttaneiden luettelossa on tieto, että entinen kaartilainen ja kuski Larsson oli muuttanut 1897 Suomeen kuninkaan luvalla ja naimattomana miehenä. Jo vuoden 1898 lopulla seurakunnasta oli lähetetty esteettömyystodistus Suomeen. Axel oli silloin menossa naimisiin. Lisäksi luettelossa kerrottiin, että Larsson oli kirjattu Gudmundtorpin seurakuntaan 1914.

Sieltä löytyikin sitten koko perhe. He olivat muuttaneet Ruotsiin 1914. Vaimo Fanny Maria (os. Stark) oli syntynyt Perniössä 1875, osa lapsista Halikossa ja kaksi Hämeenkyrössä. Axel oli syntynyt 1873 Gudmuntorpissa Skånessa. Perheen matka jatkui Gudmuntorpin, Bosjöklosterin ja Bosarpin kautta Svalöviin. Yleensä he asuivat vain vuoden tai kaksi paikassaan. Axel oli maanvuokraajan ja maatyöläisen ammateissa. Lapsia syntyi ainakin kolme lisää. Digitoidut kirkonkirjat päättyivät 20-luvulle.

Ruotsin tiedoistakaan ei selviä, miksi Axel Larsson tuli ensin Suomeen ja sitten Haukijärvelle. Ehkä Pakkasen palveluskuntaan kuului joku vaimon sukulainen tai tuttava. Selville ei käy myöskään, mitä hän Pakkasella teki. Muistitieto kertoo Estlanderin ajelleen komeilla kahden hevosen vetämillä vaunuilla. Tuskin miestä kuitenkaan pelkästään kuskiksi palkattiin.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.