Ihan muuta etsiessäni törmäsin Hämeenkyrön syyskäräjien pöytäkirjassa vuodelta 1870 Haukijärveen liittyvään juttuun. Vaikka se menee sivuston käsittelemän ajan ulkopuolelle, katsotaan sitä hiukan. Torpparien oli mahdollista hakea torpparisopimuksensa vahvistamiseksi kiinnitystä oikeuden istunnossa. 1870 sellaista haki sivustollakin esiintyvä Mikko Jaakonpoika Haukipää. Kontrahti vahvistettiin oikeuden päätöksellä. Parasta on ehkä se, että pöytäkirjaan on kirjattu Mikko Jaakonpojan ja Hillun silloisen isännän Karl Eliaanpojan väliset suomenkieliset sopimukset. Ne eivät ole kovin yksityiskohtaiset, lieneekö asioista sovittu tarkemmin suullisesti. Mutta lukekaapa itse, en käy niitä tähän kirjaamaan.

 Kukon (Kukonniemen, myöhemmin mahdollisesti Kukkolan) torppa oli perustettu 1859. Perustajat kuitenkin muuttivat sieltä pois 1869 muututtuaan sitä ennen torppareista itsellisiksi. Haukipää taas oli perustettu jo 1700-luvulla. Edellinen torppari kuoli 1868. Mikko Jaakonpoika tuli torppariksi jo samana vuonna vaimonsa Rakel Taavetintyttären kanssa. Seuraavana vuonna he saivat viljeltäväkseen myös Kukon maat. Torpparin suorittamista maksuista ja muista velvoitteista päätellen Kukko oli selvästi pienempi kuin Haukipää. Mielenkiintoinen velvoite oli kerran viidessä vuodessa omalla hevosella suoritettu kaupunkireissu Turkuun.

Mikko Jaakonpoika oli kotoisin Kuotilan Luojuun torpasta. Rakel taas oli Viljakkalan puolelta Lavajärveltä, Koivuniemen torpasta. He olivat avioituneet 1861. Molemmat ehtivät olla vuosikausia palveluksessa taloissa ennen kuin heistä 1867 tuli Parilan Keskisen torppareita. Siellä he viipyivät vain pari vuotta. Rakel kuoli 1876. Seuraavana vuonna Mikko avioitui Matilda Taavetintyttären kanssa. Heidän perheensä onkin esitelty sivustolla.

Tekstissä mainittujen lisäksi lähteenä on käytetty Hämeenkyrön seurakunnan rippi- ja historiakirjoja (SSHY:n jäsensivuilla)

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.