Pitkästä aikaa pieni tunnistustehtävä. Alla olevassa kuvassa on vasemmalla Eero Ihantola. Muistitiedon mukaan kuva on otettu Kalkunmäen Purtulla ja siinä on talon renkejä. Eero Ihantolan henkilöhistoria ajoittaa kuvan vuosiin 1916 - 1924. Kuvan taakse on merkitty neljä nimeä. Ihantolan lisäksi mainitaan Lauri Marjamäki, Iivari Virtanen ja Väinö Järvinen. Nimiä on siis yksi vähemmän kuin kuvassa on henkilöitä. Nimet ovat peräisin Eeron pojalta Einolta, joka on vanhoilla päivillään muistellut lapsuudessa kuulemaansa.

Nimistä Lauri Marjamäki mahdollisesti liittyy Haukijärveen. Palataan häneen kohta. Virtaset ja Järviset ovat vaikeita, heitä lähteissä riittää. Iivari Virtanen voisi olla jo edellisessä rippikirjassa Kalkunmäkeen merkitty Frans Ivar Virtanen, joka oli syntynyt 1893 Kankaanpäässä. Vuoden 1916 henkikirjassa on Herttualassa Väinö Järvinen, s. 1890. Hän oli perheellinen. Mielestäni kuvan oikeassa reunassa olevalla on vihkisormus, hän voisi siis olla Järvinen. Toki esimerkiksi Virtanen olisi ehtinyt avioitua kuvan ottamiseen mennessä.

Miesten iästä on vaikea sanoa mitään. Ehkä vasemmalta lukien toinen ja kolmas näyttävät muita nuoremmilta. Haukijärven Lauri Marjamäen syntymävuosi oli 1898. Hän voisi siis olla toinen heistä. Mitä hänen liikkeistään tiedetään? 1916 hän oli renkinä Parkkisella. Hän avioitui 1923. Sen jälkeen hän asui Heinijärvellä. Väliin mahtuisi jakso Purtun renkinä, mutta mikään käytettävissä olevista lähteistä ei sellaista vahvista. Lauri Marjamäki ei tietenkään ole kovin harvinainen nimi. Kuvassa voi olla joku samanniminen henkilö, joka on tuohon aikaan ollut Purtulla.

Jälleen siis toivon, että lukijat selailisivat vanhoja valokuvia. Kyseistä kuvaa on varmasti aikanaan tehty useampia kappaleita, kenties kaikille siinä mukana oleville. Myös muut kuvat Marjamäen väestä voisivat auttaa tunnistuksessa.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.