Olen pariin otteeseen sivunnut näissä teksteissä elämää ja olosuhteita 50-luvulla. Jatketaan samalla teemalla. Omat muistikuvani yltävät 50-luvun loppupuolelle. Ehkä uskallan sanoa, että meillä syödyt jouluruoat olivat tyypillisiä muillekin kylän talouksille. Sillä poikkeuksella, että Karjalasta tulleiden kodeissa noudatettiin omia ruokaperinteitä. Toki myös varallisuus näkyi joulupöydän antimissa.

Kesän ajan se oli ollut jonkinlainen lemmikki. Sitten yhtenä päivänä syksyllä se oli roikkumassa ulkona, kun tulimme koulusta. Silloin melkein itketti. Joulupöytään se ilmestyi kinkun muodossa eikä silloin enää possulle uhrattu ajatuksia. Kinkku oli tärkein jouluruoka. Sen seurana nautittiin perunoita, lanttu- ja porkkanalaatikkoa sekä rosollia, jota äitini kutsui sallatiksi. En tiedä, oliko nimitys yleisemmässä käytössä. Aikuisille mieluinen ruokalaji oli lipeäkala tai livekala, josta meillä puhuttiin. Se oli jo viikkoja aiemmin ostettu kuivattuna ja sen jälkeen kotona liotettu vedessä ja koivuntuhkasta tehdyssä lipeäliuoksessa.

Jälkiruoaksi oli tarjolla riisipuuroa ja rusinasoppaa. Kahvin kanssa nautittiin rusinapullaa, joulutorttuja ja piparkakkuja, mahdollisesti myös jotain kahvikakkua. Ruokajuomana oli maito, ihan kotona lypsetty lehmänmaito. Monissa taloissa tehtiin jouluksi sahtia, jota myös kaljaksi kutsuttiin. Meillä sahdinteko oli tuossa vaiheessa jo loppunut.

Jouluruoat vaativat kaupassakäyntiä. Ostoslistalla olivat ainakin kuivattu turska, riisi, rusinat, luumut, vehnäjauhot, sokeri, mausteet ja voi, jota tosin taidettiin hankkia meijeristä. Lapset saivat ehkä hiukan makeisia. Tampereella asuvat sukulaiset toivat tuliaisina hedelmiä, jouluksi yleensä omenia. Omalta tilalta olivat kinkku, perunat, porkkanat, punajuuret, sipulit, lantut ja maito.

Yllä oleva kuva on peräisin Haukijärven koulun arkistosta. En tiedä, kuka sen on aikanaan tehnyt. Toivottavasti en loukkaa kenenkään tekijänoikeuksia. Kuva lienee joululehden kansi. Haluan muistuttaa mahdollisuudesta lähettää Haukijärvi-sivustolta joulukortteja. Sivusto päivittyy seuraavan kerran vasta vuoden 2019 alussa. Tonttujen myötä toivotan kaikille oikein rauhallista joulunaikaa.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.