Ruokakeskustelu käy ajoittain kiihkeänä. Siihen sopinee mukaan tämä pieni muistelmani siitä, mitä lautasella oli noin 60 vuotta sitten.
Aloitetaan kouluruokailusta. Makkarakeittoa, makaronivelliä, mannapuuroa... Olen koulun arkistoa tutkiessaan yrittänyt löytää vanhoja ruokalistoja. Sellaisia ei kuitenkaan ole silmiin sattunut. Ehkä niitä oli vain keittäjän päässä. Joka tapauksessa listalla oli joko keittoa, puuroa tai velliä. Maito ja leipä tuotiin kotoa eväinä. Yleensä ruoka maistui hyvin, mutta monilla oli myös jokin ruoka, joka nieltiin loppuun kyynelten kera. Usein onneksi keittäjä armahti eikä opettajan tai järjestäjän lautaselle kauhomaa annosta tarvinnut syödä loppuun.
Kotiruoka riippui perheen varallisuudesta. Useimmissa perheissä kuitenkin kaupasta ostettiin varsin vähän. Joskus pieni määrä jauhelihaa tai otsikossa mainittuja ryynimakkaroita. Syksystä pitkälle kevääseen ruokatarjoilun rungon muodosti kotona kasvatetun possun liha. Jouluna tietysti kinkkua, muuten läskisoosia, sylttyä ja teurastuksen aikaan verilättyjä. Kevättalvella saatiin järvestä kalaa, joka usein ilmestyi pöytään kalapullien muodossa. Kesällä uusien perunoiden kanssa syötin jonkinlaista voi-ruohosipulikastiketta, kananmunakastiketta ja toisinaan silliä. Talkkuna oli kesäinen pikaruoka.
Vihanneksia ja hedelmiä ei ruokapöydässä juuri näkynyt. Marjoja ja omenoita kyllä säilöttiin ja niistä valmistettiin jälkiruokia. Omenoita ja porkkanoita toki syötiin tuoreina kesällä ja syksyllä. Itse poimituista metsämansikoista tehty mansikkamaito oli suurta herkkua. Tampereella asuneet sukulaiset toivat tuliaisina appelsiineja. Kyllä ne maistuivat hyviltä! Samoin hiilihappojään avulla kylmänä pidetty, mutta jo osittain sulanut jäätelö oli harvinaista herkkua.
Ihan ihmisiä meistä kasvoi tuollakin ruokavaliolla. Hiilijalanjäljestä ei ollut kukaan kuullutkaan. Ehkä se jäi melko pieneksi.