Blogi

Pakkasen kartanossa toimi aikoinaan meijeri. Vuoden 1918 sodan aikana kartanon karjatalous koki kovia. Karjantuote-lehti kertoo 26.7.1918, että meijerikkö ja karjatytöt olivat kuuluneet punakaartiin ja olivat varmaankin vankilassa. Meijerin varastot ja päivittäiset tuotteet olivat punaiset vieneet aina huhtikuun alkuun saakka. Myös karjanhoito oli sodan aikana ollut huonolla tolalla ja karjan määrä oli vähentynyt 204 eläimestä 120:een. Lopuksi lehti toteaa, että meijerin toiminta on lopetettu. Kartanon meijeri lienee käyttänyt vain oman tilan maitoa. Muut veivät maitonsa Laitilaan Hämeenkyrön osuusmeijeriin.

Loppuiko kartanon meijerin toiminta 1918? Se on todennäköistä. Vuonna 1925 Hämeenkyrön Sanomat uutisoi numerossa 10, että Haukijärvelle haluttiin osuusmeijerin alaista haarameijeriä, joka kuitenkin toimisi itsenäisesti. Erityisesti hanketta pidettiin kylän lukuisten pienviljelijöiden kannalta tärkeänä. Pakkasen meijerirakennus olisi tarjonnut tilat, mutta uusi koneisto olisi pitänyt hankkia. Hanke ei toteutunut, koska osuusmeijeri otti siihen kielteisen kannan. Tästähän kertoi myös viimeviikkoinen Hämeenkyrön Sanomat, 90 vuotta myöhemmin. Ajatus Haukijärven meijeristä eli ilmeisesti vielä jonkin aikaa, kuten Svantte Ojaniemen kirjeestä voi päätellä.

Pieniä vihjeitä siitä, että Pakkasella olisi meijeritoimintaa jatkettu jossain muodossa vielä 20-luvulla, on kuitenkin olemassa. Valokuvaan Armas Viidanojasta on liitetty tieto, että hän oli meijerin koneenhoitaja. Kun Armas oli syntynyt 1904, hän tuskin on voinut olla koneenhoitaja ennen vuotta 1918. Myös hänen isäänsä sanotaan koneenhoitajaksi eräässä asiakirjassa vuodelta 1924. Meijerikköä ei kuitenkaan enää henkikirjoissa näy. Muistitietokin kertoo Pakkasen maitoja kuljetetun Laitilaan parihevosten vetämissä kärryissä. Jossain vaiheessa meijerirakennus otettiin asuntokäyttöön.

Lisäys: Pakkasen meijeri tuotti varmasti voita. Hämeenkyrön historian III osan mukaan se valmisti myös sveitsiläistä ja kuminajuustoa, joiden tekoa lääninkarjakko oli käynyt opettamassa.

Sivustolla mainitut syntymävuodet ovat useimmiten peräisin rippikirjoista, koska joka ainoan syntymäajan tarkistaminen erikseen kastettujen luettelosta olisi ylivoimainen urakka. Nyt huomasin eräästä asiakirjasta, että Eliina Mariaana Viitaniemen sanottiin olevan omaa sukuaan Sankari. Arvelin, että on helppoa varmistaa asia kastettujen luettelosta. Rippikirjan mukaan hän oli syntynyt 13.3.1863 Hämeenkyrössä. Valitettavasti tuolla päivämäärällä ei seurakunnassa ole kastettu ketään Eliinaa. Piti siis seurata hänen jälkiään taaksepäin Viitaniemen torpasta. En linkitä tuota polun alkua, koska linkit veisivät SSHY:n jäsensivuille.

Eliina ja Kaarle vihittiin 1886. Kaarle oli tuolloin renkinä Hillulla ja sinne Eliinakin asettui toukokuussa 1886. Hämeenkyrön muuttaneiden luettelo kertoo, että talontytär Eliina Mariaana Sankari muutti tuolloin seurakuntaan Viljakkalasta. Siispä sinne. Viljakkalan Sankarilta Eliina ja hänen perheensä löytyvätkin. Mutta nyt hänen syntymäaikansa onkin 13.3.1860. Hämeenkyrön kastettujen luettelon mukaan tuona päivänä on kastettu Mahnalan Honkaniemen torppari Heikin ja hänen vaimonsa Miinan tytär, joka sai nimen Elina Mariana. Perhe löytyy myös rippikirjasta. Lähtö Hämeenkyröstä 1869 näkyy vain SSHY:n jäsensivuilla, mutta tulo Viljakkalaan on tässä.

Eliina oli siis avioituessaan Viljakkalan Sankarin talon tytär. Syntynyt hän oli Mahnalan Honkaniemen torpassa. Syntymävuosi vaihtui, kun hän tuli Viljakkalasta Hämeenkyröön. Aiemmin tämä oli hyvinkin yleistä, mutta ei enää 1880-luvulla. Niin, ja Viitaniemeen he tulivat 1888. Kaarlen isä oli tullut sinne torppariksi 1883.

Länsi-Suomi-lehti kertoi 22.9.1910 seuraavaa: "Kuristustautia liikkuu Hämeenkyrön Haukijärven kulmalla. Useampia lapsia on jo kuollut. Useammissa paikoissa on lapsia monta yhtäaikaa ollut sairaana. Nyt on Hämeenkyrön kunta tuottanut paikkakunnalle erään diakonissan tautia ehkäisemaan." Asia piti  tietenkin tarkistaa tuon vuoden kuolleiden luettelosta (en linkitä, koska SSHY:n jäsensivut ovat maksulliset).

Aika harva varmaan nykyään tietää, mikä tarkoittaa kuristustauti. Se on kurkkumädän toinen esiintymismuoto. Rokotusta tautiin ei vielä 1910 ollut olemassa, mutta melko tehokkkaasti kuolleisuutta vähentävä lääke oli hiljattain keksitty. Oliko sitä kyläläisten - tai mainitun diakonissankaan - saatavilla, on sitten jo toinen kysymys.  Kurkkumätää näyttää liikkuneen Hämeenkyrössä joka vuosi noina aikoina. Vuonna 1909 siihen kuoli kolme lasta, samoin 1911. Heistä kukaan ei ollut Haukijärveltä. Sen sijaan 1910 kylässä kuoli tautiin kuusi lasta, iältään kuuden kuukauden ja  kuuden vuoden väliltä.

Epidemia näyttää tulleen kylään loppukeväällä 1910. Silloin kuoli Kalle Mustajärven viisivuotia tytär. Perhe menetti vielä toisen lapsen, kun kaksivuotias tytär kuoli elokuussa. Myös Juho Söderlingin lapsia kuoli tautiin kaksi, viisivuotias poika ja seitsemän kuukauden ikäinen tytär, molemmat elokuussa. Lisäksi menehtyivät Edvard Mäkelän puolivuotias tytär ja Pakkasella vähän aikaa muonarenkinä toimineen Ville Sirenin viisivuotias tytär kesäkuussa. Useimmille heistä kuolinsyyksi on merkitty kurkkumätä eikä ole tiedossa, oliko heillä kuristustaudin oireita. Koko pitäjässä kurkkumätään menehtyi 21 lasta vuonna 1910.

Toisinaan tahtoo unohtua, miten paljon rokotukset ja lääkkeiden kehitys ovat vähentäneet lapsikuolleisuutta viimeisen sadan vuoden aikana.

Kuuluisimmat kyläläiset F.E. Sillanpää (joka ei ehkä itse katsonut olleensa varsinaisesti haukijärveläinen) ja Frans Mustasilta ovat varmasti saaneet monenlaisia kunnianosoituksia ja palkintoja elämänsä aikana. Unohdamme tällä kertaa kuitenkin heidät. Kalle Linnusmäki oli ainakin paikallisesti tunnettu. Mutta kyllä hän joskus sai huomiota ihan valtakunnallisellakin tasolla. Satakunta-lehti kertoi 17.11.1908 Societas pro Fauna et Flora Fennica-yhdistyksen pitäneen Helsingissä kuukausikokoustaan. Siellä oli muiden ilmeisten harvinaisuuksien lisäksi professori Th. Salcan esitellyt torppari K. Linnusmäen Hämeenkyröstä löytämiä multasienen (Elopohomyces granulatus) nystyröitä. Mahtoikohan Linnusmäki itse olla selvillä saamastaan huomiosta? Hänestä joskus toisen kerran enemmän.

Emma Halla ja Eufrosiina Forsell saivat 1907 Keisarillisen Suomen Talousseuran kunniamerkin. Molemmat olivat tuolloin olleet 10 vuotta Tättälässä palveluksessa. Ilmeisesti talon isäntäväki esitti heitä palkittaviksi. Eufrosiina oli jo tuolloin lähdössä pois talosta.  Hän avioitui vielä samana vuonna Taavetti Koiviston kanssa. Emma Halla puolestaan siirtyi 1908 Pakkasen kartanon palvelukseen. Hän alkoi pian käyttää sukunimeä Niemi. Palkitsemisesta on kertonut Työmies-lehti 28.6.1907 melko ilkeämieliseen sävyyn. Valitettavasti en löytänyt siitä uutista muista lehdistä. Ehkäpä juttu kuitenkin kuvastaa oman aikansa asenteita.

Kolmas huomionosoitus on hiukan myöhemmältä ajalta. Lyydia Kinkki sai 1937 rahapalkkion Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle lähettämästään aineistosta. Hän ei ollut ainoa, rahapalkkioita annettiin tuolloin kaikkiaan 79 henkilölle.  Palkkion määrä jää hiukan epäselväksi. Suomi-julkaisussa on nimen perässä merkintä 4 1/2 a. 25 mk. Jos oikein muistan, on Lyydia lähettänyt aineistoa useamman kerran. Kävin hänen lähettämästään materiaalista ainakin osan läpi joskus  SKS:n arkistossa, mutta en löytänyt mitään Haukijärveen liittyvää. Se onkin luonnollista, hän oli aineistoa kerätessään  jo asunut jonkin aikaa Sirkkalassa.

Tällä kertaa lopetellaan isojakoa koskeva juttusarja. Aloitetaan Mustajärvenkulmalta. Sen Parilaan kuuluva osa tuli jo viime kerralla käsitellyksi. Ehkä mielenkiintoisempi alue on kuitenkin se, joka kuului Pukaran kylään. Kartta kertoo, ettei sielläkään juuri asutusta vielä ollut. Kovasti kuvaa suurentamalla saa näkyviin yhden talon. Kun isojakoa on kylässä tehty 1783 - 1795, täytyy rakennuksen olla Mustajärven torppa. Myös teksti mainitsee torpan. Melko kauaksi järvestä se on piirretty. Niittyjä on jo aika monta. Nimistö liittyy pääosin järveen. Mahtaneeko Persolammin tai Ukonmäen sijainnista olla nykyään tietoa? Kirmon niitty on ennen isojakoa ilmeisesti ollut Herttualan Kirmon hallussa. Markku Kuronen kertoi ystävällisesti hiukan myöhemmistä paikannimistä: Rysäniitty (näkyy kartalla) kuului Kahilan talolle, Piippukoskessa oli Kalliomäellä mylly ja Tervahaudansilta ylittää Mustajärvestä tulevan joenuoman.

Mustajärvenkulmaa on myös Herttualan kylän puolella. Siellä isojakoa tehtiin vasta 1803. Kartta näyttää, että sielläkin oli vain muutamia niittyjä. Torpat perustettiin vasta myöhemmin. Nimistö liittyy pääasiassa järveen ja Herttualan taloihin. Mutta mikä mahtaa olla sana, jonka ruotsiksi kirjoittanut maanmittari tai hänen sihteerinsä on kirjannut muotoon Pilo? Piilo? Olisiko isovihan aikaisia piilopaikkoja ollut noilla seuduilla? Riuku Pilo ja Nappa Pilo ovat isojaossa tulleet Kirmolle. Valkaman alue on kuulunut Heinijärveen, mutta en sitä kylän isojakokartasta löytänyt.

Lamminkulma ja Viidanojankulma kuuluivat Heinijärven taloille. Siellä isojako oli vuorossa 1799. Viidanoajankulmalle oli rippi- ja henkikirjojen mukaan jo perustettu Palomäen, Haukipään ja Viidanojan torpat (Viidanojalla ei tosin ilmeisesti asuttu 1799), mutta karttoihin on merkitty vain Haukijärven torppa. Onko se Haukipää vai Palomäki? Noilla alueilla oli lähinnä metsää ja suota. Viidanojankulma näkyy kylän neljännessä ja kuudennessa kartassa, Lamminkulman aluetta taas on toisessa karttakuvassa. Sakasti, Pahaoja ja Haukikosken niitty lienevät Viidanojankulmaa.

Kalkunmäessä isojako tehtiin 1802. Kartta kertoo, että kylän talojen niittyjä oli nykyisen Haukijärven alueella melko paljon. Niitä oli Porrassuon, Heinoonsuon ja Mustasuon alueilla. Kiviniitty kuului niin ikään Kalkunmäen alueeseen. Koivisto on nimenä outo. Asutuksesta Mettä-Tiipiä oli tuolloin jo olemassa. Ainoa karttaan piirretty talo (vaatii suurentamista) on mielestäni jossain Heinoonkylän paikkeilla. Lieneekö talo siirretty myöhemmin toiseen paikkaan?

Haukijärvellä oli myös Kyröspohjan talojen maita. Ainakin osa niistä näkyy edellä linkitetyissä kartoissa. Näin voimme katsoa saaneemme isojaon Haukijärvellä suoritetuksi.

Lisätietoja