Blogi

Sarjamme, kuten esikuvansa Hämeenkyrön Sanomissa, on ehtinyt vuoteen 1926. Mitä Haukijärvellä tapahtui 90 vuotta sitten paikallislehden kertoman mukaan? Aloitetaan kirkollisista ilmoituksista. Yli ajan rajan siirtyivät Kalle Kaunisto, Mariaana Kivimäki ja Kerttu Kukkola.

Avioliittoon kuulutettiin Uuno Molander Kuusankoskelta ja Saara Söderling, Uuno Sampakoski Laviasta ja Bertta Erkkilä, Nikolai Mäkelä ja Ester Kanerva, Paavo Laine ja Elsa Metsäraukola, Viljo Uusikulku Suodenniemeltä ja Tekla Mustajärvi sekä Lauri Niemi ja Aina Mäkinen. Lisäksi Väinö Laaksonen otti naimakirjan Salmin ortodoksiseen seurakuntaan.

Myös muutamia paikkakuntaa vaihtaneita oli. Frans Söderling  ja Toivo Mäkelä muuttivat Pohjois-Pirkkalaan. Otto Söderling puolestaan siirtyi Tampereelle. Entinen muonarenki Fredrik Rothovius muutti Kangasalle.

Kinkerit pidettiin Sillanpäässä. Kiertokoulun alkamisesta Heinijärven Metsävanhalassa oli myös ilmoitus. Kaiketi kyse oli kumminkin Metsäraukolasta. Kansakoulussa alkoi syyslukukausi 23. päivä elokuuta, jolloin toimitettiin sisäänkirjoitus. Opiskelu alkoi I osastolla samana päivänä, muilla kesäloma jatkui vielä.

Kunnallisissa tehtävissä olivat mukana Kalle Haukipää taksoituslautakunnassa ja Frans Mustasilta valtuuston varapuheenjohtajana sekä muutamissa muissa tehtävissä. Samuli Metsäraukola valittiin lisäjäseneksi taksoituslautakuntaan. Mauno Erkkilä oli ilmeisesti muuttanut pois kylästä, sillä hänen tilalleen koulun johtokuntaan valittiin Vihtori Järvelä. Syksyllä johtokuntaan valittiin Julia Estlander ja Frans Mäkinen.

Koululla tehtiin remonttia. Huutokaupalla annettiin vähimmän vaativalle saunarakennuksen vesikatto uudelleen katettavaksi, uusien urheiluvälineiden teko, kouluhuoneiston lattioiden maalaus ja opettajan huoneiden tapiseeraus. Kaksi ensin mainittua tekijän omista aineista, maalit ja tapetit tulivat teettäjältä.

Ihan kaikki eivät pysyneet kaidalla polulla. Eräs palvelijatar Haukijärveltä tuomittiin käräjillä varkaudesta seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen, mikä kuitenkin muutettiin ehdonalaisuudeksi viiden vuoden koetusajalla. Hän oli vienyt palveluspaikastaan pienempiä eriä rahaa ja vaatteita. Sen sijaan kieltolakirikoksista haukijärveläisiä ei näyttäisi tuomitun tuona vuonna. Tosin heti Herttualan puolelta rangaistuksia tuli kahteenkin perheeseen.

Puhelinoloista kertoneessa jutussa mainittiin 12 kilometrin pituinen linja kirkonkylän keskuksesta Pakkasen kartanoon. M. Frantsila ilmoitti aloittavansa matkustaja-autoliikenteen linjalla Hämeenkyrö - Tampere niin, että auto lähti Pakkasen ristiltä 6.40 ap ja ajoi kirkonkylän kautta Tampereelle. Sieltä auto lähti takaisin klo 3 ip. Gustav Estlander ilmoitti palkkiosta sille, joka antaa vihjeen kadonneesta hiehosta. Se oli hävinnyt 26. päivä toukokuuta.

Huutokauppailmoituksia oli vain yksi. Väinö Suni ilmoitti marraskuussa huutokaupasta, jossa myytiin kuusi lypsylehmää, kolme pian poikivaa hiehoa ja yksi sonni. Huudot oli maksettava paikalla.

 

Taannoin kerroin, että Haukijärvellä toimi 30-luvun lopussa kirjekerho, oman aikansa etäopiskelumuoto. Mutta jo joulukuussa 1915 ilmestynyt Aamulehti kirjoitti haukijärveläisten perustaneen kotiopintopiirin, johon liittyi 15 henkeä. Koululla oli nimittäin pidetty Kotikasvatusyhdistyksen luento lastenkasvatuksesta ja kotiopinnoista, myyty aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja kerätty kolehtikin. Kotiopintopiirin myöhemmästä toiminnasta ei jutussa valitettavasti kerrota mitään.

Joskus aiemmin oli esillä Suomen Kulttuurirahaston perustamiskeräys, joka sekin suoritettiin 30-luvun lopussa. Kaija Liisanantti on löytänyt kunniakirjan, jonka hänen isänsä on saanut rahastolle antamastaan lahjoituksesta.

Lue lisää...

Siirrytään sitten 50-luvulle. Huhtikuussa 1955 pidettiin Koskilinnassa kirjallisuusjuhla, jonka tuotto meni Hämeenkyrön Yhteiskoulun hyväksi. Paikalla oli useita kirjailijoita, joista nimekkäin oli Väinö Linna. Hänen teoksensa "Tuntematon sotilas" oli ilmestynyt edellisenä vuonna ja herättänyt kovasti keskustelua. Kyröskosken kirjakauppa mainosti teosta ilmoituksessaan Hämeenkyrön Sanomissa. Mielenkiintoista ilmoituksessa on, että kirjaa saattoi ostaa kirjakaupan asiamiehiltä eri kylillä. Haukijärvellä sitä myi Lyyli Leppihalme. Luultavasti kirja meni hyvin kaupaksi Haukijärvelläkin.

Lapsiakin muistettiin 50-luvulla. Osuusliike Oma järjesti lastenkodin asukkaille juhlan, josta "ei puuttunut sokerimunkkeja eikä punaista limonadia", kuten asiasta uutisoinut paikallislehti totesi. Juhlassa esiintyi taiteilija Esa Karttunen. Hän esitti sekä musiikkiohjelmaa että taitovoimistelua. Lopuksi katsottiin värielokuva "Arkipäivän Satu".

Kaikki lukijat eivät välttämättä tiedä, mikä torppa oli. Lyhyesti sanottuna kyse oli siitä, että tilallinen antoi osan maastaan vuokralle toisen viljeltäväksi. Vuokrasta suurin osa suoritettiin yleensä päivätöillä (taksvärkki). Haukijärvellä oli paljon torppia, niiden synnystä olen näissä teksteissä joskus kirjoitellut. Alun alkaen niiden vuokrasopimukset olivat usein suullisia. 1900-luvun puolella alettiin vaatia kirjallisia vuokravälikirjoja, joita ei kuitenkaan välttämättä tehty. Voi myös olla, että asiakirjat ovat torppareiden jälkeläisten kotiarkistoissa tai kadonneet. Galleriassa on Valkaman (neljä kuvaa) ja Selkeen (neljä kuvaa) vuokravälikirjat, joita seuraavassa tarkastellaan. Tuure Lohikiven muistelmissa on lisäksi säilynyt tietoja Mustajärven torpan vuokraehdoista, lähinnä päivätöiden määrästä.

Selkeen välikirja on vanhempi, tehty 1889. Se näkyy vuokraehdoissa, jotka myöhemmin tiukentuivat. Valkama oli pinta-alaltaan isompi, mutta sen taksvärkiksi määrätty 104 mies- ja 104 hevostyöpäivää vuodessa on suhteessa selvästi  kovempi vaatimus kuin Selkeen 18 mies- ja kuusi hevostyöpäivää. Jää ihmettelemään, millä ajalla torppari ehti tehdä omat työnsä. Lohikiven mukaan Mustajärven torpasta tehtiin Lindegrenien aikana Kourille kaksi työpäivää viikossa miehen ja hevosen kanssa sekä lisäksi kesäaikaan kuusi apupäivää. Missään näistä kolmesta torpasta ei rippikirjan mukaan ollut 1900-luvun alkuvuosina ulkopuolista työväkeä. Omalla väellä piti siis selvitä. Isommat lapset, varsinkin jo aikuisikään ehtineet, olivat tietysti hyvää työvoimaa, mikäli asuivat vielä kotonaan.

Kuten vuokravälikirjoista näkyy, torppareilla oli muitakin velvoitteita. Sekä Valkamasta että Selkeeltä maksettiin vuokraa myös rahalla. Molemmille kuului aidoista huolehtiminen, Valkamalle myös ojien ja tien kunnossapito. Sata hevoskuormaa soraa tielle oli melkoinen urakka. Selkeelle on kirjattu vain yleisemmin maan ja huoneiden kunnossapitovaatimus. Vuokraa saatettiin maksaa myös tuotteina. Valkamasta piti taloon toimittaa 50 litraa puhtaita puolukoita, tosin niistä ilmeisesti maksettiin. Lisäksi heidän tuli suorittaa kehruuta talon aineista, huolehtia torpan lähettyvillä laiduntaneesta talon karjasta kesäaikaan ja raivata uutta peltoa.

Taitaisi meillä nykypäivän ihmisillä itku tulla noiden torpparien velvotteiden edessä, jos ilman konevoimaa joutuisimme ne hoitamaan. Noihin aikoihin torppareilla olikin suuri halu lunastaa viljelemänsä maa omakseen. Osalle se onnistui vapaaehtoisella kaupalla, toiset joutuivat odottamaan lakia joka hyväksyttiin 1918.

Tuossa edellä viittasin mahdollisesti kotiarkistoissa oleviin haukijärveläisiin torpankontrahteihin. Niiden sisällöstä olisi hauska kuulla vaikkapa alla olevalla kommenttilomakkeella, palautesivun kautta tai säköpostilla.

 

Huittisista on Haukijärvelle tullut useita perheitä. Enimmät tulivat 30-luvulla Pakkasen kartanon omistajan vaihduttua. Tällä kertaa kerron eräästä jo 1900-luvun alussa kylään muuttaneesta, nimittäin Amanda Lamminsivusta. Amanda syntyi syyskuussa 1876. Hän oli vanhempiensa Kustaa Ferdinand Albertiinanpojan ja Eeva Stiina Kustaantyttären ensimmäinen lapsi. Kustaa oli työmies, luultavasti muonarenki,  ja perhe asui Mommolan kylässä. Eeva Stiina kuoli jo seuraavana vuonna tulirokkoon. Amanda asui isänsä kanssa, välillä apuna oli ilmeisesti Kustaan äiti Albertiina.

Oltuaan seitsemän vuotta leskenä Kustaa avioitui Mariaana Kustaantytären kanssa. Nyt Amanda alkoi saada sisaruksia. Perhe käytti sukunimeä Siukonen. He asuivat nyt Meskalan kylässä. Samassa kylässä oli Harjun torppa, jonka Kaarle-pojan kanssa Amanda avioitui 1894. He asuivat Harjun torpassa neljä vuotta. Lapsista kaksi vanhinta syntyi siellä. 1898 heistä tuli torppareita Pehulan kylän Mäkelään. Perhe kasvoi kahdella lapsella.

Jostain syystä he päättivät 1906 muuttaa Hämeenkyröön ja suoraan Lamminsivuun. Muutolle ei ole mitään ilmeistä syytä. Tosin Kaarlen veli Matti Aro oli muuttanut Huittisista Kalkunmäkeen jo pari vuotta aikaisemmin. Ehkä Kaarle ja Amanda arvelivat Lamminsivun antavan paremman toimeentulon kuin Mäkelän. Aiempi torppari oli aikeissa siirtyä pois Lamminsivusta ostettuaan Lamminmäen talon.

Muistitieto (joka voi olla epätarkka) kertoo, että Amanda olisi ollut Risto Rytin leikkitoveri. He olivat eri-ikäiset, mutta aiemmin vanhemmat lapset ovat usein huolehtineet nuoremmistaan. Mommola ja presidentin kotikylä Loima ovat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Meskala sen sijaan on kauempana, taitaa nykyisin kuulua Sastamalaan. Jos  Amanda on Meskalaan muuton jälkeenkin oleskellut Mommolassa, on hän hyvinkin voinut vahtia tulevan presidentin ensiaskelia.

Aiemmin rippikoulua käytiin syksyllä ja keväällä, kaksi viikkoa kerrallaan. Muistitiedon mukaan koulupäivään sisältyi useita oppitunteja. Ripille päästiin kesän alussa. Vuonna 1940 ripille päässyt muistaa vieläkin päivämäärän: toinen päivä kesäkuuta. Vuonna 1937 ripille päästiin jo toukokuun puolivälissä. Haukijärveltä kuulemma kuljettiin rippikoulussa seurakuntatalolla päivittäin joko polkupyörillä tai kävellen. Joku saattoi hyödyntää kirkonkylässä asuneita sukulaisia. Ennen (vanhan) seurakuntatalon rakentamista rippikoulua on pidetty ainakin hautausmaan kappelissa.

Hämeenkyröstä ei ole digitoitu rippilasten luetteloita 1900-luvun puolelta. Mouhijärveltä niitä on vuoteen 1912. Nopea vilkaisu niihin kertoo, että rippikoulu suoritettiin useimmiten omassa seurakunnassa. Muutama hämeenkyröläinenkin joukossa oli, mutta kyläläisiksi en heitä tunnistanut. Aiemmin 1800-luvun puolella kylästä muutama pääsi ripille Mouhijärvellä. Peltomäen, Aholan ja Ketolan lapsia luetteloissa oli, mutta hehän asuivatkin seurakunnan alueella. Opin luetteloista myös, että tarvittaessa järjestettiin erityisrippikoulu. "Warsinaisen rippikoulun jälkeen käytyänsä erityisesti rippikoulua laskettiin Herran pyhälle Ehtoolliselle..." luki lähes jokaisen luettelon lopussa.

Rippikoulu ja ripille pääsy oli nuorelle mieleen jäävä kokemus. Valokuviakin otettiin. Monet ovat myös jakaneet toisille koululaisille pieniä pahvisia kortteja. Sellainen on säilynyt kotiarkistossa.

Lue lisää...

 

Johonkin aikaan rippikoulusta ja ensimmäisestä ehtoolliskäynnistä annettiin todistus. Jaakko Valkaman 1937 saama on säilynyt hänen arkistossaan.

Lue lisää...

Lisätietoja