Blogi

Viikko sitten kirjoittelin torppien nimistä. Saksalle en oikein löytänyt selitystä, mutta sittemmin muistui mieleen, että Mouhijärvellä on samanniminen talo. Eli sen ehkä voisi liittää Selkeen ja Kinkin kanssa samaan ryhmään. Usein nimi kytketään joko saksalaisiin asukkaisiin tai sitten kauppiaisiin, joita Suomeen aikoinaan muuttaneet saksalaiset monesti olivat. Mouhijärven Saksan kohdalla voi olla kyse juuri näistä, koska tila on ollut olemassa jo 1540-luvun veroluetteloissa. Parilan Saksan torppa sen sijaan ilmestyy rippikirjoihin vasta 1870, eikä niissä näy merkkejä sen paremmin ulkomaalaisista kuin kauppiaistakaan. Mutta vilkaistaanpa torpan asukkaita.

1870 torppaan tuli Matti Vilhelm Matinpoika. Hänen muuttomatkansa ei ollut pitkä, sillä hän tuli Erkkilästä eli Äärilästä. Kun hän syntyi 1835, asuivat hänen vanhempansa Äärilässä, jonka isäntänä oli hänen setänsä. Setä kuoli ja Matin isästä tuli vähäksi aikaa tilan isäntä. Tämäkin kuoli 1867 ja suku tilalla vaihtui. Kolmen vuoden kuluttua Matti hakeutui Saksalle. Asiakirjat eivät kovin paljon hänestä kerro. Koska hänellä ei ole jälkipolvia, paljastettakoon tässä kuitenkin, että häntä rangaistiin kerran siitä, että hän esiintyi juopuneena kirkossa. Se tapahtui jo ennen torppariksi ryhtymistä. Matti kuoli Saksalla 1894.

Matilla oli kaksi vaimoa. Ensimmäinen, Maria Matintytär, oli syntynyt 1839 Mouhijärvellä. Matti avioitui hänen kanssaan 1873. Kaksi vuotta myöhemmin he saivat kuolleena syntyneen poikalapsen, jonka äiti kuoli viiden päivän kuluttua. Seuraavana vuonna Matti avioitui Ester Matintyttären kanssa. Tämä oli syntynyt 1830 Kalkunmäen Pieskan torpassa. Oltuaan palveluksessa Kalkunmäen ja Kyröspohjan taloissa hän avioitui 1854 pappilan Toivosen torpparin Matti Juhonpojan kanssa. Heille syntyi viisi lasta. Matti Juhonpoika kuoli 1866. Ester eli 10 vuotta itsellisenä Toivosella ennen kuin avioitui Saksalle. Myös osa hänen ensimmäisen avioliittonsa lapsista asui joitakin aikoja Saksalla. Melkein kaksi vuosikymmentä hän asui torpassa yksinään.

Asiakirjoista ei ole tullut vastaan merkintöjä Saksan asukkaista Esterin jälkeen. Torppa lienee ollut pienenpuoleinen, muuttunut Esterin leskenä ollessa mäkituvaksi ja hävinnyt hänen kuolemansa jälkeen kokonaan. Nyt sen olemassaolo tuntuu kovin kaukaiselta, mutta sitä kesti kuitenkin yli 40 vuotta.

Sekä torpista että paikannimistä on tullut kirjoitetuksi useammankin kerran. Tällä kertaa keskitytään kylän torppien nimiin. Mikä sai torpparin 1700-luvun lopussa tai 1800-luvulla kutsumaan torppaansa Mäkeläksi, Kaunistoksi tai Selkeeksi? Ehkä yleisimmin kylän torpat on nimetty lähiseudun maaston mukaan. Tällaisia nimiä ovat juuri Mäkelä, Jokela, Mäensivu, Valkama tai vaikkapa Rajala. Luetteloa voisi jatkaa pitemmälle, mutta jätän sen lukijan tehtäväksi. Erityisen hienona lienevät torppansa paikkaa pitäneet Kauniston ja Ihantolan perustajat. Vai kertovatko nuo nimet tulevaisuuden toiveista?

Edellä mainitut nimet eivät suoranaisesti liity Haukijärveen, samannimisiä torppia löytyi muistakin kylistä. Sen sijaan Viidanojankulman Yliviidanoja ja Alaviidanoja sekä Viitaniemi kytkeytyvät selvästi Viidanojaan. Vastaavanlainen on Mustajärven torppa. Kukkola taitaa liittyä Kukonniemeen, jolla nimellä myös torppa aikoinaan perustettiin. Lienee hiukan makuasia, kuuluuko Lamminsivu tähän vai edelliseen ryhmään. Kantataloonsa taas liittyivät Metsäkirmo, Metsäraukola ja Metsätiipiä, joka tosin ei varsinaisesti ollut torppa. Selkeen ja Kinkin nimet lienee lainattu Mouhijärven taloilta.

Talojen nimet on usein annettu perustajansa etunimen mukaan. Torpissa tällaisia on Haukijärvellä vähemmän. Antila ja Anttila sentään ovat sellaisia. Muutamia kysymysmerkkejäkin kylän torppien nimiin jää. Oliko Huippula ympäristöään korkeammalla vai oliko siinäkin toiveista kyse? Ritala-nimeä esiintyy muuallakin, mutta sen merkitystä en tiedä. Sama koskee Saksaa ja Kahilaa. Toiko niiden ensimmäinen torppari nimen jostakin muualta?

Tänä vuonna juhannus sattuu lähes vanhan juhannuksen ajankohtaan. Itse en muista aikaa, jolloin juhannuspäivä oli aina 24. päivä kesäkuuta, mutta olen kyllä kuullut vanhempien ihmisten siitä puhuvan. Mutta siirrytäänpä juhannuksesta hiukan eteenpäin. Heinäkuun alussa Hämeenkyrön Sanomissa julkaistiin yleensä lukuisia ilmoituksia kasvavan heinän huutokaupoista. Joukossa oli myös muutamia kyläläisten ilmoituksia. Seuraavassa tarkastellaan vain sotaa edeltänyttä aikaa. Heinähuutokaupat jatkuivat toki myöhemminkin. 

Ensimmäinen silmiini sattunut huutokauppailmoitus oli vuodelta 1925. Silloin Vihtori Hillu ilmoitti heinähuutokaupasta Jokelassa. Se pidettiin heinäkuun yhdeksäntenä päivänä. Torpan väki oli muuttanut pois ja maat olivat talon hallussa. Jos torpan rakennuksissa joku asuikin, ei hän ilmeisesti viljellyt sen maita. Hiukan samantapainen tilanne oli Lamminsuolla ja erityisesti Huhtalassa, kun Erkki Eskola ilmoitti heinäkuun alkupuolella 1929 niissä pidettävistä huutokaupoista.

Kun kunta oli ostanut Erkkilän lastenkotia varten, ei sillä heti ollut henkilökuntaa maanviljelystä varten. Niinpä Erkkilässä pidettiin pari kertaa kasvavan heinän huutokauppa. Sellainen oli 11.7.1929. Myynti aloitettiin talon tontilta. Ostajalle luvattiin käyttöön heinäseipäitä. Seuraavana vuonna huutokauppa pidettiin 9.7. Silloin myytiin järventaustavainioiden heinät.

Muut huutokaupat liittyivät siihen, ettei omistaja viljellyt tilaa. Nikolai Mäkelä teki 1930 rakennusurakoita eikä ilmeisesti asunut Niemessä. Seppä Jokinen oli kuollut ja perikunta myi kasvavaa heinää huutokaupassa 1933. Seuraavana vuonna huutokauppa pidettiin kauppias Juho Heinosen palstalla. Tämä kuoli vielä samana vuonna.

Näin olemme hetken muistelleet aikaa, jolloin heinänteko näytti sellaiselta kuin vanhoissa Suomi-filmeissä. Nyt on aika toivottaa kaikille lukijoille oikein mukavaa ja kaunista juhannusaikaa.

 

Olen parikin kertaa kirjoittanut Mustajärven sähköosuuskunnan asioista näissä blogiteksteissä. Osuuskunnan kirjanpito kuitteineen on säilynyt varsin hyvin. Seuraavassa muutamia esimerkkejä säilyneistä kuiteista.

Menoja oli monenlaisia:

Lue lisää...

 

Lue lisää...

 

Lue lisää...

 

Tulojakin sentään tuli:

Lue lisää...

Olen taas Turusta tulossa, ja arkistossahan siellä tietenkin piti käydä. Kävin muun muassa läpi Hämeenkyrön nimismiespiirin aineistosta luetteloa henkilöistä, joille oli myönnetty esteettömyystodistus ulkomaanmatkaa varten vuosina 1920 - 1960. Seuraavassa joitakin sen pohjalta mieleen nousseita ajatuksia. Kannattaa huomata, etten välttämättä huomannut luettelosta kaikkia entisiä kyläläisiä. Samoin se, ettei esteettömyystodistuksen ottaminen ihan sataprosenttisen varmasti merkinnyt matkaan lähtöä. Koska todistus oli maksullinen, ei sellaista ihan huvin vuoksi kuitenkaan haettu.

Lapsuudesta muistan, että matkustaminen kotimaassa (jos ei nyt ihan Tampereen reissuja lasketa) oli harvinaista herkkua, ulkomaanmatkoista nyt puhumattakaan. Tosin Ruotsissa jo muutamat piipahtivat. Pian alkoi muutto sinne työn perässä. Mutta katsotaanpa, mitä nimismiehen luettelo kertoo. Amerikan mantereelle lähteneitä oli vähän. Martta Koivisto 1922, Erik ja Lydia Myllymäki sekä heidän poikansa Kalle 1923 ja Yrjö Jarvelä 1930, siinä taisivat olla kaikki esteettömyystodistuksen sinne matkustaakseen ottaneet.

Ensimmäiset Ruotsiin lähtijät, jotka luettelosta löysin, olivat luultavasti sotalapsina naapurimaahan lähetettyjä. Parilasta matkaan lähteneet veljekset menivät Ruotsiin 1942. Sodan jälkeen Ruotsissa käynti alkoi yleistyä. Osa meni töihin, joku ehkä opiskelemaan, muutamat tapaamaan sota-aikaisia sijaisvanhempiaan. Ainakin Impi Hujo, Agnes, Salme ja Yrjö Saulamo, Jaakko ja Jorma Vuori, Rauha Hujo, Mirja Mylläri ja Niilo Järvinen taisivat liikkua näissä merkeissä vuosina 1948 - 1952. Taimi Järvinen ehkä kävi tapaamassa miestään. Samaan aikaan esteettömyystodistuksen Ruotsiin matkaa varten 1950 ottaneet Tauno ja Annikki Heikkilä, Atte ja Kaarina Rekonen sekä Hellin Matikka mahdollisesti osallistuivat jollekin järjestetylle turistimatkalle. Vuoden 1952 jälkeen ei passia enää Ruotsiin matkustettaessa tarvittu, joten emme saa tietoja myöhemmin lähteneistä.

Toki huvimatkailua on ollut 20-luvullakin. Ahkerimmin liikkeellä taisi olla Julia Estlander, joka tarvitsi passia Eurooppaan 1921, 1925 ja 1927, jälkimmäisellä kerralla hän matkusti tyttärensä Heidin kanssa. Eurooppaan otti passin myös Gustav Estlander 1928. Sellaista tarvitsi Kerttu Lehtosalokin 1924. Eeva-Liisa Leppihalme lienee matkustanut 1959 Saksaan ja Sveitsiin.

Osa noista esteettömyystodistuksista Eurooppaan tapahtunutta matkustelua varten myönnettiin rajoituksella, että Venäjälle ei voi mennä. Mutta niinpä vain alkoivat matkat Neuvostoliittoon 50-luvun lopussa. Yksi ensimmäisiä sinne matkustaneita hämeenkyröläisiä oli Kalervo Luukkanen 1957. Lieneekö käynyt entisllä kotitanhuvillaan.

 

Lisätietoja