Blogi

Hiljattain pidettyjen eduskuntavaalien kunniaksi yritän seuraavassa katsoa, miltä ensimmäiset eduskuntavaalit näyttivät Haukijärvellä maaliskuulla 1907. Vaaleissa toteutui ensimmäistä kertaa Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Tarkemmin tuolloisesta vaaliasetelmasta voi lukea verkon monista lähteistä. Mainittakoon tässä kuitenkin, että vaalit olivat listavaalit, ehdokkaaksi saattoi asettua useammassa vaalipiirissä ja Hämeenkyrö kuului tuolloin Turun ja Porin läänin pohjoiseen vaalipiiriin.

Haukijärvi kuului yhdessä Heinijärven, Herttualan ja Jumesniemen  kanssa Hämeenkyrön ensimmäiseen äänestysalueeseen, jonka vaalilautakuntaan oli kunnallislautakunta syyskuussa 1906 valinnut Erkki Eskolan (pj), Frans Äärilän, Kalle Kirmon, Kalle Haukipään ja Anna Tättälän. Varajäseninä toimivat V. Metsäraukola ja Alma Lehtiniemi. Äänestyspaikkana oli Heinijärven kansakoulu.

Hämeenkyröstä ei ollut noissa vaaleissa vielä ketään ehdokkaana. Maantieteellisesti lähimpiä ehdolle asetettuja olivat nuorsuomalaisten A. Okko Ikaalisista, Suomalaisen puolueen J. Mikkola Ikaalisista, sosialidemokraattien D. Kalliokorpi Viljakkalasta ja E. Aromaa Mouhijärveltä sekä T. Vähähoivanen ja K. Sianoja Mouhijärveltä Maalaistyöväki-valitsijayhdistyksestä (puolue ei tiedossa).

Haukijärvellä pidettiin ainakin nuorsuomalaisten vaalitilaisuus. Todennäköisesti myös vastaperustettu työväenyhdistys järjesti tilaisuuksia puolueensa ehdokkaiden tukemiseksi. Seuraavissa vaaleissa se jopa organisoi vaalimarssin äänestyspaikalle. Sellaisesta ei 1907 kuitenkaan vielä näy lehdissä mainintaa. Suomalainen puolue piti vaalitilaisuuden ainakin Herttualassa. Vaalikampanjointia tapahtui myös sanomalehdissä.

Vaalit pidettiin ja äänet laskettiin. Ensimmäisen äänestysalueen lukuisat torpparit ja mäkitupalaiset antoivat äänensä sosialidemokraateille. Nämä saivat 296 ääntä, Suomalainen puolue sai 44, nuorsuomalaiset 34 ja Kristillinen työväki 30 ääntä. Yksi ääni meni Ruotsalaiselle kansanpuolueelle.  Neljä ääntä hylättiin. Edellä mainituista lähipitäjien ehdokkaista valituiksi tulivat T. Kalliokorpi ja E. Aromaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, milloin Haukijärven koulusta tuli äänestyspaikka. Muistitieto kertoo, että vielä vuoden 1945 vaaleissa se ei olisi ollut sitä. Selityksenä saattaa tosin olla, että muistelija asui muodollisesti Kalkunmäen alueella.

Hauskaa Wappua kaikille lukijoille!

Kirjoittelen tätä junassa, paluumatkalla Turusta. Kun Hämeenkyrö oli pitkään osa Turun ja Porin lääniä, on sitä koskevista asiakirjoista valtaosa tallennettu Turun maakunta-arkistoon. Toki Kansallisarkistossa Helsingissä ja Hämeenlinnan maakunta-arkistossakin on aineistoa. Niinpä siis suuntasin taas Turkuun tutkiakseni kyläläisten vaiheita, mutta myös tehdäkseni ihan omaa sukututkimusta.

Mitä sitten tällä kertaa lueskelin? Henkikirjoja, perukirjoja ja lainhuudatusasiakirjoja. Hämeenkyrön puolen lainhuudatukset olen jo melko tarkkaan arkistossa penkonut, nyt keskityin Mouhijärven puolelle. Pientä lisätietoa löytyikin joistakin Mustajärvenkulman taloista. Perukirjoista voi löytää kuolinaikoja, mutta myös jälkipolvien vaiheita. Tällä kertaa niiden anti jäi aika vähäiseksi, mutta eiköhän jotain lisättävää sivustolle sentään tule.

Eniten tietoa löytyi henkikirjoista. Uskon pystyväni nyt hiukan tarkentamaan monien perheiden - muiden muassa Kauniston, Frans Laineen ja Lehdon perheiden - liiikkeitä kylään, kylässä ja ehkä vielä sieltä pois. Myös Pakkasen muonarenkejä ja palkollisia riitti, heistä ehkä jossakin vaiheessa blogiteksti. Talvisodan jälkeen 1941 oli Hämeenkyrössä asuneista evakoista tehty oma henkikirjansa. Näistä pääosin kirvulaisista varmaan joskus oma juttunsa.

Ei loppunut tutkittava tälläkään kertaa. Vaikka arkistoaineistojen digitointi on helpottanut tutkimista, menee vielä pitkään ennen kuin kaikki arkistojen aarteet ovat katsottavissa omalta tietokoneelta.

 

 

Aion näissä blogiteksteissä kertoa hiukan tarkemmin joistakin kyläläisistä. Jokainen kylässä asunut ansaitsisi oman tarinansa, mutta läheskään kaikkien kohdalla ei tietoja irtoa arkistolähteistä riittävästi. Jos siis joku teistä lukijoista haluaa kertoa omista esivanhemmistaan, ottakoon yhteyttä vaikka sähköpostilla. Tietosuojasyistä pitäydyn 1800-luvulla syntyneisiin. Aloitan turvallisesti omasta isoisoisästäni Samuel Viktor Petterssonista. Kutsuttakoon häntä tässä Vihtoriksi, sitä nimeä hänestä ilmeisesti käytettiin Samulin ohella. Nimestään huolimatta hän oli ihan supisuomalainen.

Vihtorin vanhemmat muuttivat pari vuotta ennen hänen syntymäänsä Orivedeltä Messukylään, jossa hänen isänsä oli renkinä eri taloissa. Isästä olisi paljonkin kerrottavaa. Todettakoon tässä vain, että hänellä oli kaikkiaan neljä vaimoa ja 17 lasta. Kun rengin perheeseen syntyi jatkuvasti lapsia, voi kuvitella, että nämä lähtivät maailmalle heti, kun pystyivät. Niin lähti Vihtorikin vuoden 1871 alussa Tampereelle ennen kuin ehti täyttää 12 vuotta. Hän meni töihin puuvillatehtaaseen, ilmeisesti Finlaysonille. Siellä töissä ollessaan hän kävi rippikoulun, sen sijaan tehtaan ylläpitämään kansakouluun hän ei päässyt tai halunnut. Tehtaalla hän oli töissä seitsemisen vuotta, 1878 alkavassa rippikirjassa hänet on merkitty Finlaysonin entiseksi työntekijäksi. Hän lienee elättänyt itsensä sekalaisilla töillä, kunnes 1886 muutti Hämeenkyröön.

Muuton syy oli todennäköisesti Eeva Kaisa Jobintytär, jonka kanssa Vihtori avioitui joulun aikaan 1886. Perhe asui Kyröspohjassa, missä Vihtori oli renkinä ensin Kievarilla ja sitten Haimalassa. Avioliitto kesti vain vajaat kahdeksan kuukautta, Eeva Kaisa kuoli elokuun alussa 1887 pian synnytyksen jälkeen. Pienet kaksoset eivät selvinneet ilman äitiä. Poika kuoli samana päivänä kuin äitinsä, tytär eli lokakuulle. Yksin jäätyään Vihtori muutti vielä samana vuonna Haukijärvelle Pakkaselle rengiksi. Loppu onkin kerrottu sivustolla.

Siitä, millainen Vihtori oli ihmisenä tiedetään kovin vähän. Muistitiedon mukaan hänelle maistui alkoholi, mikä nyt ei ollut kovin harvinaista siihenkään aikaan. Hänen juttujaan ei aina kylällä uskottu. Kenties se johtui hänen kokemuksistaan tai sitten vain vilkkaasta mielikuvituksesta. Yllätys oli, että hän oli aktiivinen työväenyhdistyksessä. Hän kuului työväenyhdistyksen johtokuntaan, sen huvitoimikuntaan ja antoi myös julkaista nimensä työväenlehtien uudenvuodentervehdyksissä. Helppoa ei liene Vihtorin elämä ollut missään vaiheessa, mutta eipä se sitä ollut muillakaan.

Ensimmäinen Parilaan syntynyt torppa oli Pertun Mäkelä. Sen torpparina aloitti henkikirjan mukaan 1787 Yrjö Juhonpoika vaimonsa Vappu Erkintyttären kanssa. Yrjö oli kotoisin Pertulta. Torppa lienee ollut melko pieni, sillä sen asukkaita sanottiin rippikirjassa aluksi itsellisiksi. Yrjön ja Vapun poika Juho perheineen jatkoi torpanpitoa, kunnes 1829 alkavassa rippikirjassa on merkintä torpan hävittämisestä. Seuraavan kerran Mäkelän torppa näkyy kirjoissa 1852, kun sivustollakin mainitut Matti Matinpoika ja Maria Matintytär tulivat sinne. Marian vanhemmat on merkitty Pertulle, joten on mahdollista, että perhe asui jo aiemmin Mäkelässä.  Pertun Peltoniemi sai ensimmäiset asukkaansa 1851, kun Matti Kallenpoika ja Maria Juhontytär tulivat sen torppareiksi. Heidän poikansa Juho Kustaa jatkoi torpanpitoa. Pertulla oli 1800-luvun alussa lyhyen aikaa myös Porttilan torppa.

Erkkilän eli Äärilän torpat syntyivät vasta 1800-luvun loppupuolella. Ensimmäinen niistä oli Saksa, jota alkoi 1870 viljellä talon aiemman omistajan poika Matti Matinpoika. Hänen leskensä Ester on mainittu sivustolla. Antilassa asukkaat vaihtuivat usein. Torppa on perustettu 1879. Ensimmäiset asukkaat Fredrik Kallenpoika ja Eeva Isakintytär viihtyivät siellä vain vuoden verran. Heidän jälkeensä sinne muuttivat Taavetti Matinpoika ja Eeva Juhontytär. Myös Taavetti ja Hilma Antila asuivat torppaa ennen Hiirikalliolle muuttoaan. Katajistollakin oli useita asukkaita. Ennen 1884 torppaan tullutta Ismael Katajistoa siellä ehtivät perustamisvuoden 1873 jälkeen asua ainakin Albinus Aataminpoika ja Elina Juhontytär, Juho Hellsten ja Maria Matintytär sekä Juho Knall ja Maria Vilhontytär. Ritalan ensimmäinen torppari oli 1883 Kiikasta vaimonsa Anna Heikintyttären kanssa Parilaan tullut Antti Antinpoika.

Parrilla oli paljon torppia. Jotkut niistä on välillä merkitty Pakkaselle sen jälkeen, kun kartanon omistaja Richter osti Parrin. Seuraavassa lyhyt luettelo torpista, niiden perustamisvuosista ja ensimmäisistä torppareista.

  • Koiviston torppaan tulivat Juho Antinpoika ja Fredriikka Fredrikintytär 1853, Taavetti ja Matilda Koivisto 1883
  • Niemen ensimmäiset torpparit olivat Taavetti Heikinpoika ja Anna Heikintytär 1854, Kustaa ja Johanna Niemi tulivat Pakkaselle 1876 ja pian sen jälkeen torppaan
  • Kauniston torppareiksi Vanajasta siirtyivät n. 1863 Vilhelm Matinpoika ja Amalia Tuomaantytär, Kalle ja Matilda Kaunisto tulivat sinne 1882
  • Rajalan ensimmäiset asukkaat olivat Matti Matinpoika ja Ester Yrjöntytär 1863, Aleksanteri ja Karoliina Rajala asuivat siellä vuodesta 1870
  • Keskisen torppaan on merkitty Maurits Jaakonpoika ja Rakel Taavetintytär 1866 - 1868, Abel ja Vilhelmiina Keskinen tulivat Pakkaselle 1877 ja siirtyivät pian sen jälkeen torppaan
  • Anttilan torppaan on merkitty Kaarle Juhonpoika ja Eeva Juhontytär jo 1877, tosin ensin Äärilän Antilan torpan kohdalle, mikä lienee kirjausvirhe
  • Huippulan Juho Heikinpoika ja Fredriikka Kallentytär tulivat 1878 Mouhijärveltä, Matti ja Eeva Huippula siirtyivät torppaan 1885
  • Mäensivun Taavetti Juhonpoika ja Vilhelmiina Juhontytär tulivat Haukijärvelle 1880, Viktor ja Kustaava Mäensivu tulivat torppaan 1887
  • Hakalan torppariksi tuli 1882 Tyrväältä Anton Juhonpoika vaimonsa Hilma Israelintyttären kanssa
  • Vuorenmaahan siirtyivät Evert ja Karoliina Vuorenmaa Pakkaselta 1882

Näiden lisäksi Parrilla oli 1850- ja 1860-luvuilla Mäkipää-, Potila- ja Nimetön-nimiset torpat, jotka tyhjenivät viimeistään nälkävuosien aikaan. Mahdollisesti Potila oli lähellä Rajalaa, sillä torpparin leski asui itsellisenä Rajalassa vielä 1880-luvulla. Nälkävuodet merkitsivät monessa torpassa torpparin vaihtumista, kun edellinen torppari kuoli lavantautiin tai muuhun liikkeellä olleeseen tarttuvaan tautiin.

Näin pääsiäisen lähestyessä rupesin miettimään, miten tämän juhlan vietto on reippaassa 50 vuodessa muuttunut. Muistikuvani yltävät 50-luvun loppupuolelle, mutta niitä on mahdoton enää erottaa myöhemmin syntyneistä. Pitkäperjantaita muistan vietetyn ehdottomasti kotioloissa, mikä lasten mielestä teki siitä todella pitkän. Pääsiäispäivinä sitten jo vierailtiin naapureissa. Silloin syötiin mämmiä. Sitä tarjottiin myös vieraille. Mämmi ei kuulunut kyläkaupan valikoimiin, se oli kotitekoista ja tuohituokkosessa paistettua.

Pajunoksat kuuluivat pääsiäiskoristeluihin. Raisa Luukkanen halusi tutustuttaa meitä karjalaisiin perinteisiin ja niinpä teimme koulussa virpovitsoja. Muistelen niiden koristeluun käytetyn ainakin kreppipaperia. Virpomassa emme silti käyneet, mutta nykyisinkin käytössä olevan "Virvon, varvon tuoreeks, terveeks"-lorun opettelimme. Olisi kiintoisaa kuulla siirtolaisten jälkipolvilta, miten yleinen virpomisperinne oli Haukijärvellä ja miten kauan se säilyi karjalaisessa muodossaan. Milloin pikkunoidat oikein alkoivat kiertää?

Noidista puheenollen, taikauskoa sanan varsinaisessa merkityksessä ei enää 50-luvulla esiintynyt. Ainoa noita, joka tuolloin seikkaili, oli radiossa esiintynyt Noita Nokinenä. Trulleista muistan kuulleeni tarinoita, joissa näitä nimettiinkin. Trullien kulkeminen taisi kuitenkin loppua jo ennen sotia. Pääsiäiskortissa saattoi joskus lennellä noita, yleisempiä toki olivat muut pääsiäisaiheet. Kortteja muistelen lapsena pääsiäisen aikaan lähetelleeni, tai ehkä niitä vain annettiin toisille lapsille. Postimaksua ei turhaan haluttu maksaa. Yksi pääsiäisperinne tulkoon vielä mainituksi. Se oli kananmunien maalaaminen. Se taisi olla pitkäperjantain ja lankalauantain ajanvietettä.

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille!

 

Lue lisää...

Marjatta piirsi nämä keväiset kukat yli 50 vuotta sitten. Kiitos niistä, haluan ojentaa ne nyt kaikille.

 

Lisätietoja