Blogi

Eräässä kuvassa Kangasalan vanhalta hautausmaalta näin hautakiven, joka tekstin mukaan kuului 1835 kuolleelle henkilölle. Kivi näytti vanhalta, mahdollisesti se oli alkuperäinen. Tämä sai miettimään, kenelle mahtaisi kuulua vanhin säilynyt hauta, johon on haudattu joku haukijärveläinen. Asian selvittämistä hankaloittaa se, että toisinaan on hautakiviin kaiverrettu edellisen polven nimet, vaikka hautapaikka ei ole sama. Ehdokkaani vanhimmaksi säilyneeksi haudaksi on Richterien sukuhauta kirkon vieressä. Se lienee otettu käyttöön 1889, kun Fredika Richter kuoli.

Lue lisää...

Toki myös vanhalla hautausmaalla on sukuhautoja, jotka ovat peräisin 1800-luvulta. En muista kuitenkaan nähneeni niiden joukossa kyläläisten viimeisiä leposijoja. Sellainen muistikuva on, että Erkkilän hautakivessä on 1912 kuolleen Frans Erkkilän nimi. Myös Pertulla saattaa olla vanha sukuhauta. Valitettavasti en pysty näitä nyt tarkistamaan. Sotaa edeltävältä ajalta on lisäksi ainakin Kalle Linnusmäen hauta reliefeineen. Sota-aikana sankarihautoihin kätketyt saivat pysyvän leposijan.

Miksi sitten meidän muiden esivanhempien hautoja ei ole säilynyt? Koska tavallista väkeä haudattiin aiemmin lyhytaikaisiin, niin sanottuihin rivihautoihin. Ne lienevät kadonneet joskus 50-luvulla. Muistitieto kertoo, että niitä oli ainakin rannan puolella kappelista länteen. Sivustolla ei taida olla yhtään valokuvaa rivihautojen alueelta. Hämeenkyrön historia-teoksen III osassa sellainen on sivulla 503.

Lisätiedot ja valokuvat ovat tervetulleita.

Muutama viikko sitten selailin Vpl Pyhäjärvi-lehdestä (kuvan muodossa) tallentamiani muistiinpanoja haukijärveläisistä. Lehdessä oli varsin paljon kylän karjalaisasukkaiden merkkipäivistä, samoin muistokirjoituksia oli useita. Usein kyseessä oli pelkkä maininta, mutta oli myös pitempiä juttuja, kuten taanoin siteeraamani Juho Virkistä kertonut. Tällä kertaa ajattelin katsoa, mitä naisista kirjoitettiin lehdessä. Kun kirjoitukset olivat 60- ja 70-luvuilta, olivat niitten kohteet 1800-luvulla syntyneitä. He olivat viettäneet lapsuutensa ja osan aikuisikäänsä Karjalassa.

Melkein jokaisessa jutussa todettiin merkkipäiväänsä viettäneen tai poisnukkuneen uskonnollisuus. Se oli toki tyypillistä myös heidän ikäisilleen satakuntalaisille, mutta luultavasti karjalaiset toivat asian avoimemmin esille. Erityisesti evakkotaival lienee saanut heidät hakemaan lohtua uskonnosta. Haukijärvellä he osallistuivat Japaninlähetysseuran toimintaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, oli kyseessä lähetysompeluseura. Se mainittiin niin Anna Lankisen, Helena Talonpojan, Maria Halosen kuin Anna Kaisa Luukkasen yhteydessä. Useilla muillakin oli korostettu uskonnon merkitystä asianomaisen elämässä.

Nämä karjalaisnaiset olivat yleensä perheenemäntiä, joilla oli useita lapsia. Lisäksi he hoitivat karjaa ja olivat mukana maatilan töissä. Harrastuksille ei paljon ollut sijaa. Marttayhdistyksen toiminnan he kuitenkin toivat mukanaan tullessaan Haukijärvelle. Koska yhdistyksestä on kerrottu sivustolla, ei tässä siitä sen enempää. Sen toimintaan osallistuneista saisi pitkän nimiluettelon jo pelkästään Vpl Pyhäjärvi-lehden juttujen perusteella.

Lopuksi vielä pieniä poimintoja lehtijutuista. Usean kyläläisen kohdalla mainitaan herkulliset ruuat, joita nämä valmistivat. Niin myös Vappu Virkin. Lisäksi hänen kerrotaan Koskenpäässä asuessaan toimineen puhelinkeskuksen hoitajana. Anna Kaisa Luukkasella sanottiin olleen hyvä laulunääni. Hänen kerrottiin kuuluneen Haukijärven koraalikuoroon. Kuorosta olisi mukava tietää lisää. Milloin se oli toiminnassa ja kuka sitä johti? Ida Varvas osallistui raittiusyhdistyksen toimintaan jo Konnitsassa asuessaan. Toiminnastaan hän sai 70-kuvulla ansiomerkin ja kunniakirjan.

 

Yleisesti ottaen Haukijärvi on ollut suhteellisen rauhallinen paikka. Aivan ilman poliisia ei kylässä kuitenkaan ole selvitty. Kirjoitin joskus aiemmin kieltolakirikoksista, puukotuksista ja varkauksista. Kun niitä taas vanhoja Hämeenkyrön Sanomia selatessa sattui silmiin, mainittakoon tässä muutama lisää.

Kieltolakia vastaan rikottiin lähes koko sen voimassaoloajan. Voin helposti luetella neljä kyläläistä, jotka on mainittu käräjäuutisissa rangaistuna viinan laittomasta valmistuksesta tai myynistä. Rikokset lienevät aikaa sitten vanhentuneet, joten ei mainita nimiä tässä. Kova kilpailija heille oli Herttualan kylän puolella. Valmistus ei täysin loppunut, vaikka alkoholin myynti sallittiin Oy Alkoholiliike Ab:n myymälöissä. Vielä sodan jälkeen poliisi hävitti alan tuotantolaitoksen kylästä ja yrittäjät saivat haasteen käräjille. Juopumuksesta annettiin sakkoja, mutta siihen syyllistyneiden nimiä ei lehdessä yleensä julkaistu. Emme siis tiedä, oliko joukossa kyläläisiä. Se lienee kuitenkin todennäköistä.

Runsaalla alkoholinkäytöllä on taipumus johtaa väkivaltaan. Edellä mainitun blogitekstin lisäksi kylässä sattuneista puukotuksista on kerrottu ainakin Mäntysalon ja työväentalon sivuilla. Kaikissa tapauksissa tekijät olivat kyläläisiä. Myös Herttualassa töissä ollut Arvo Leivo joutui puukotuksen uhriksi. Tapaus sattui 1928 ja tekijä oli Kyröskoskelta. Jostain syystä lehti kertoi myös, että puukottaja oli ollut kunnan varoilla hoidettavana keuhkotautiparantolassa. 20-luvulta on niin ikään juttu, jonka mukaan eräs kyläläinen pahoinpiteli inkeriläisen, ilmeisesti Heinijärvellä asuneen mihen.

Kun ennen vanhaan lähdettiin pois kotoa, pantiin luuta oven päälle merkiksi, ettei ketään ole kotona. Varkauksia tapahtui harvoin eikä paljon vietävääkään tainnut olla. Maanviljelijä A. Heikkiseltä varastettiin kuitenkin 1928 naisten polkupyörä. Pyörä löytyi, kun sitä ruvettiin etsimään. Varas oli jo ehtinyt myydä sen ja ostaa saamillaan rahoilla viinaa. Lehtijuttu ei kerro, saiko vesajärveläinen ostaja rahansa takaisin.

Hämeenkyrön Sanomissa julkaistiin 30.11.1928 kirjekortti Haukijärveltä. Nimimerkki "ttu" kertoi siinä, että kylään oli hankittu peräti kolme radiota, jotka lisäksi olivat ilmestyneet sinne melkein samalla viikolla. Yleisradiohan oli aloittanut lähetykset pari vuotta aikaisemmin ja ainakin Väisäsen liike Kyröskoskella mainosti radiovastaanottimia lehdessä. Ketkä sitten olivat onnellisia radion omistajia? Nimimerkki kertoo vain, että yksi oli tuntemattoman henkilön lahjoittamana saatu koululle. Kahdesta muusta ei jutussa ole mitään mainintaa. Voisi tietysti ajatella, että Pakkaselle on hankittu radio viimeistään tuossa vaiheessa.

Kirjoittaja kutsuu koululle saatua radiota yleisradioksi. Sitä saivat tulla kuuntelemaan muutkin kyläläiset. "Nyt saavat paikkakunnan vanhukset, jotka eivät voi pitkän matkan vuoksi useinkaan päästä oman seurakunnan kirkkoon kuulemaan jumalanpalvelusta, kuunnella radiossa totuuden sanaa." Radiosta kuunneltiin myös Lastentunti-ohjelmaa, jossa satutäti ja Markus-setä puhuivat lapsille. Osa lukijoista muistaa Markus-sedän vielä paljon myöhäisemmältä ajalta. Kuuluvuus oli kirjoittajan mukaan hyvä.

Niin oli siis tekniikan kehitys ottanut taas yhden askeleen eteenpäin Haukijärvelläkin. Nimimerkistä "ttu" syntyy pieni epäilys, että kirjoittaja ja kenties myös lahjoittaja olisi ollut opettaja Kerttu Lehtosalo. Muitakin mahdollisuuksia toki on. Voinemme hyvin yhtyä kirjoittajan näkemykseen,että "Korkein siunatkoon jalomielistä lahjoittajaa, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa."

Olen näissä teksteissä kertoillut muutaman kyläläisen vaiheista ja tarkoitus on edelleen jatkaa sarjaa. Mielelläni ottaisin mukaan myös kylän karjalaisasukkaiden vaiheita. Heidän elämästään ennen Haukijärvelle tuloa ei ole kuitenkaan ihan helppo löytää tietoa. Muutamissa kirjoissa on hyvin lyhyitä tekstejä ja lisäksi lehdet - ennen muuta Vpl Pyhäjärvi-lehti - ovat julkaisseet heitä koskevia juttuja. Tässä tekstissä hyödynnän mainitun lehden vuonna 1963 numerossa 11 julkaistua juttua Juho Virkistä. Ilmeisesti pohjana oli tämän haastattelu.

Juho Virkki syntyi 1893 Sakkolassa Yrjö ja Helena Virkin perheen vanhimpana lapsena. 1904 perhe muutti Pyhäjärvelle Saaprun kylään. Juhon lisäksi perheessä oli lapset Kaarlo, Edvard, Matti ja Yrjö. Perheen isä toimi kylän seppänä ja ehti opettaa sepäntaitoja myös Juholle ennen kuin 1906 kuoli. Isän kuolema aiheutti perheen taloudelle vaikeuksia. Juho toimi seuraavat vuodet ensin paimenena ja myöhemmin renkinä taloissa. Viimeisessä palveluspaikassaan hänellä oli taas mahdollisuus opetella sepäntaitoja. Niinpä saaprulaiset pyysivät hänet jatkamaan isänsä työtä. Hän joutui ottamaan lainaa hankkiakseen tarvittavat työkalut. Paja oli aluksi maakuoppaan rakennettu. Se kuitenkin syttyi palamaan 1917 ja tuhoutui kokonaan. Samana syksynä valmistui uusi, kivestä rakennettu paja, jossa oli sementistä valmistettu kaareva katto. Juho Virkki toimi rakentajana, hän hallitsi myös kivityöt. Tässä pajassa Juho teki sepäntöitä ja veljetkin kasvoivat samaan ammattiin.

Juho avioitui 1919 Ida Tenkasen kanssa. Kun tämän isä kuoli, tuli Juhosta maanviljelijä. Hän hankki vuoden 1926 aikoihin  traktorin, rautapyöräisen Fordsonin, ensimmäisenä Pyhäjärvellä ja teki sillä töitä myös muiden pelloilla sekä ajoi puutavaraa Pyhäjärven asemalle. Pitemmän päälle työ traktorin kanssa ei kannattanut ja Juho luopui siitä. Sen jälkeen hän rakensi sirkkelisahan ja myllyn, joiden voimalähteenä oli ensin puukaasumoottori, myöhemmin öljymoottori. Saha ja mylly paloivat tulipalossa 30-luvun alkuvuosina. Juho rakensi sahansa uudestaan ja se toimi Pyhäjärvellä sotiin asti.

Juhon tarina kertoo harvinaisen sinnikkäästä ja yritteliäästä miehestä. Toiminta jatkui autoilijana Haukijärvellä, mutta senhän vanhemmat kyläläiset hyvin muistavatkin.

Lisätietoja