Blogi

Lapsuudesta muistan sanonnan, jonka mukaan kahdesta ei voi kieltäytyä: viemästä lasta ristille ja kuollutta hautaan. Kummius on useimmille mieluinen asia. Kun aiemmin lapsia syntyi runsaasti, piti varmaan harkita, ketä saattoi pyytää kummiksi. Kirkonkirjojen kastettujen luettelot sisältävät yleensä myös tiedot kummeista. Katsotaanpa tällä kertaa, ketkä haukijärveläisistä ovat olleet vierasseurakuntalaisina Hämeenkyrön kastettujen luetteloon merkittyjen lasten kummeina 1900-luvun alkuvuosina.

Yleisin syy kummiksi pääsyyn taisi olla sukulaisuus. Niinpä esimerkiksi Julius Alfred Viidanoja oli Fanny Viidanojan lapsen Arvo Anshelmin kummina 1903. Toiseksi kummiksi on merkitty Matilda Ojala. Mahdollisesti he eivät asuneet vielä tuolloin Haukijärvellä. Fanny Viidanoja asui tuolloin Suoniemellä.

Toinen merkittävä syy kummin valintaan oli yhteinen kotipaikkakunta. Niinpä se (Huittinen) selittänee, miksi Kalle Oskari ja Amanda Lamminsivu olivat Frans ja Hilda Hellstenin lapsen Lainan kummeina 1908. Sama työpaikka (Pakkanen) taas yhdisti Axel ja Fanny Larssonia heidän lapsensa Erikin kummeihin työnjohtaja Arndt Lindströmiin ja tämän vaimoon Vilhelminaan.

Ilman tarkempaa tutkimusta ei selviä, miksi Viktor ja Hilma Alaviidanoja (myöh. Palomaa) olivat entisen talollisen Nestor Virtanen-Loutun ja tämän vaimon Tildan Helmi-tyttären kummeina Karkussa 1900. Samoin lisäselvitystä kaipaisi vuokraviljelijä Kalle Tiipiän ja tämän vaimon Matildan toimiminen Anna Saarisen Anna-tyttären kummeina 1909.

Toisen kerran katsomme, miten haukijärveläiset toimivat kummeina toistensa lapsille.

Jatketaan vielä Uus-Pukarantien asioiden parissa. Tiekunnan tilit ovat säilyneet vuosilta 1929 - 1954. Niitä on pidetty varsin selkeästi. Tulopuoli muodostuu yleensä osakkaiden vuosimaksuista ja mahdollisista säästöistä edellisvuosilta. Menoissa toistuvat tien kunnossapito ja vastuuhenkilöiden palkkiot. Menopuoli on kiinnostavampi ja sieltä voi tehdä havaintoja tien historiasta. Voi toki olla, että kunnossapitoa on toisinaan kirjattu tarkemmin ja joinakin vuosina tyydytty vain totemaan "maksettu tientekijälle". Seuraavassa muutamia havaintoja:

Alkuvaiheessa kirjattiin jonkun verran saamattomia vuosimaksuja. Niitä oli vain muutaman prosentin verran koko maksumäärästä. Moni osakkaista oli hiljattain ostanut tilan itselleen ja pula-aikakin oli käsillä.

"Maksettiin sorasta, ajosta ja irtiotosta" toistuu useamman kerran. Nykyään ei tule ajatelleeksi, että sora tai "musta santa" piti kenties talviaikaan tulen avulla irrottaa maaperästä.

1932 korjattiin  jotain siltaa tai kenties rakennettiin kokonaan uusi. Seuraavana vuonna tarvittiin dynamiittia, kun ammuttiin kiviä.

1935 ei ampumista mainita, mutta Katajiston ikkunasta on maksettu korvausta 10 markkaa. Mikä lienee sen särkenyt?

1936 mainitaan kuulutukset Hämeenkyrö Sanomissa ja Paikallissanomissa. Ne liittyvät ilmeisesti tien tarkastukseen, joka näyttää tuon jälkeen toistuneen. Syynimaksut mainitaan myös vuoden 1941 tileissä. Insinöörin ja uskottujen miesten majoituksestakin on maksettu.

1946 näyttää tielle ajetun paljon soraa. Kun palkkiota on maksettu myös A. Kalliolle, lienee kuljetusta suoritettu osin autolla. Siltapuita on tarvittu ja ojia kaivettu.

Vuodesta 1950 lähtien on tilejä pidetty erikseen Hämeenkyrön ja Mouhijärven puoleisille osille. Esille oli ilmeisesti noussut mahdollisuus muuttaa tie kunnantieksi. Tulopuolelle tulivat mukaan valtiolta ja kunnilta saadut avustukset.

Vuoden 1954 menot muodostavat pitkän luettelon sekä Hämeenkyrön että Mouhijärven puoleisilta tieosuuksilta. On viemäriputkia, soranajoa, ojankaivua, rumpujen tekoa, räjähdysainemaksua, kiviporia ja niiden sepällä kuljetusta sekä pensaiden niittoa. Se, miten työt jakautuivat osakkaiden ja ulkopuolisten kesken ei käy tileistä ilmi.

Lähde: Tiekunnan asiakirjat, Valkaman arkisto

 

Sivustolla on kerrottu erilaisista tiehankkeista kylässä. Mustajärvenkulmalle vievä Uus-Pukarantie oli ilmeisesti 100 vuotta sitten vain kärrytie, jota ei pystynyt autolla kulkemaan. Kun autolla liikkuvia alkoi 20-luvun alussa olla useampia ja joku tien varressa asuvakin ehkä suunnitteli sellaisen hankkivansa, päätettiin lokakuussa 1924 pidetyssä kokouksessa perustaa tiekunta. Siihen liittyivät T. Kallioniemi, Väinö Suni, Viktor Järvelä, Ville Mäkelä, Emma Erkkilä, David Peltomäki, Ivari Ahola, Ville Mustalahti, Taave Peltoniemi, Juho Söderling, Ismael Katajisto ja Taavetti Heikkilä. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä myös S. Ojaniemi ja J. Leivo. Tiekunnalle laadittiin tarkat säännöt - mahdollisesti mallisääntöjen mukaisesti. Kokouksen puheenjohtajaksi ja samalla kirjuriksi oli pyydetty Erkki Eskola.

Tiekunnan käytännön asioita hoitamaan valittiin tielautakunta. Sen puheenjohtajaksi tuli Väinö Suni ja jäseniksi Vihtori Järvelä ja Taave Peltoniemi, varalle valittiin Mauno Erkkilä ja T. Kallioniemi. Tilejä tarkastamaan valittiin S. Ojaniemi ja Toimi Peltomäki. Tielautakunnan tuli keväällä sopivalla ajalla tarjota huutokaupoin urakalla suoritettavaksi tien pohjaustyön, mikäli luontaisylläpitoon oikeutetut tienosakkaat eivät itse suostuneet huolehtimaan tien kunnossapidosta. Huutokauppa ilmeisesti pidettiin 1925, siitä oli ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa. Osakkaillekin varmaan työtä riitti. Tie päätettiin tehdä viiden metrin levyiseksi. Päätöksensä kokous teki muuten yksimielisesti, mutta tien suuntaan oli S. Ojaniemellä jotain huomautettavaa.

Tiekuntasopimus ja kokouksen pöytäkirja toimitettiin Turun ja Porin läänin lääninkansliaan. Niiden perusteella saattoi maaherra Helenius julistaa Uus-Pukarantien yleiseksi paikallistieksi jo vuoden 1925 tammikuussa. Ilmeisesti tie säilyi sellaisena ja tiekunnan hoidossa 50-luvulle saakka. Silloin se muutettiin kunnantieksi. Tiekunnan tilit ovat säilyneet ja katsommekin jossain vaiheessa tarkemmin, mitä tienpito tuohon aikaan vaati.

Lähde: Tiekunnan asiakirjat, Valkaman arkisto. Nimet siinä muodossa kuin ne on asiakirjassa mainittu.

 

Otsikko on tällä kertaa hiukan harhaanjohtava. Anna Maria ja Martta Koivisto eivät muuttaneet Amerikkaan suoraan kotitorpastaan. He ehtivät asua muualla Hämeenkyrössä ja ainakin Anna Maria myös Tampereella ennen kuin matka kulki Atlantin yli. Joka tapauksessa eräästä asiakirjasta löysin tiedon, että he asuivat Baltimoressa edelleen 1955. Anna Marian sukunimi oli Venäläinen ja Marttan Manelius. Oli ihan pakko katsoa, mitä amerikkalaisita lähteistä löytyisi. Monet niistä ovat maksullisia, mutta jotain ilmaisia palvelujakin sentään on käytettävissä.

Maneliuksista oli helpompi löytää tietoa. Vuoden 1940 väestölaskentalomake kertoo, että Leonard ja Martta Manelius asuivat Baltimoressa Marylandissa ja kumpikin oli syntynyt Suomessa. Heillä oli Baltimoressa syntynyt tytär Helvi. Leonard oli tuolloin 46-vuotias ja Martta 40-vuotias. Leonard oli töissä terästehtaalla. Amerikkaan hän oli tullut 1923. Sota-aikainen rekisteröinti kortti tietää, että hänkin oli Turun ja Porin läänistä kotoisin. Marttan kuolinaika löytyy, Leonardille en sellaista saanut lähteistä esille. Marttan syntymäaika on tuossa sama kuin Martta Koivistolla Hämeenkyrön rippikirjassa.

Anna Maria Venäläisen vaiheista olikin sitten vaikeampi saada tietoa. Yksi sillä nimellä löytyy tuosta edellä mainitusta väestölaskennasta. Kaupunki on oikea. Mutta miksi hän olisi ollut palvelijana tai sisäkkönä ja ilmeisesti asunut palveluspaikassaan? Olisiko aviomies kuollut? Hänen kohdallaan jäämme vastausta vaille. Vuoden 1930 väestölaskenta kertoo Peter ja Anna Venäläisen asuneen Chicagossa. Anna Maria näyttäisi anoneen kansalaisuutta Marylandissa 1944. Ei kuitenkaan harhailla heidän perässään enempää, sillä oikein mikään noista lähteistä ei ole riittävän tarkka.

 

Kun taannoin kävin Tampereen kaupunginarkistossa, sattui hyllystä silmiini Tampereen osoitekalenteri vuodelta 1930. Ehdin selata sitä vain vähän aikaa, mutta muutamia entisiä haukijärveläisiä löysin. Jos olen oikein ymmärtänyt, eivät vanhat osoitekalenterit sisällä kaikkien kaupunkilaisten nimiä ja osoitteita. Luultavasti kirjaan pääsystä on pitänyt maksaa jotakin. Mukana oli kuitenkin paljon ihan tavallista teollisuuden työväkeä.

Missä entiset kyläläiset sitten asuivat? Silja (os. Linnusmäki) ja Urho Lindholm asuivat Tapionkadulla, siis Tammelassa. Aina Mustajärvi työskenteli kutojana ja hänen osoitteensa oli Kuninkaankadulle. Tyyne ja Josefiina Jokela puolestaan asustivat Satakunnankadun varrella. Oiva Viidanoja oli myös jo muuttanut kaupunkiin asuen Satamakadulla. Viitaniemen sisarukset Aina ja Matilda ilmoittivat osoitteekseen Puuvillatehtaankadun varren talon. Kaarle Alfred Mäkinen (Tuomistolta) omisti talon osoitteessa Soukankatu 1. Kartta ja näkymiä tuon ajan Tampereelta löytyy Koskesta Voimaa-sivustolta.

Monet kyläläisistä olivat asettuneet asumaan Pispalan puolelle. Se oli Pohjois-Pirkkalaa vuoteen 1937 asti. Alun perin taloja oli rakennetty Pispalan, Hyhkyn, Raholan ja Villilän kylien talojen maille. 30-luvulle tultaessa osa oli ostanut tonttinsa omakseen. Henkikirjojen mukaan ainakin Lauri Kaunisto, Matilda Santamäki (Juho Ivar Santamäen leski), Anselm Antila ja Vihtori Ihantola omistivat talonsa lisäksi myös tilan (tontin) Pispalassa. Koska muodollisesti oltiin maaseudulla, ei käytössä ollut samanlaista osoitejärjestelmää kuin kaupungissa. Tiet lienee jo 30-luvulla nimetty, mutta henkikirja ei niitä tunne. Myöskään mitään osoitekalenteria ei ole käytettävissä. Pispalassa asuivat 30-luvulla edellä mainittujen lisäksi ainakin Silja Eng (ent. Koivisto), Kalle Heino perheineen, Juho Kaunisto perheineen, Arvo Leivo, Taavetti Palomäki (Viidanojankulmalta) perheineen, Jaakko Ristilä perheineen, Oskar Metsänen perheineen, Kalle ja Vilhelmiina (os. Kinkki) Andersson perheineen sekä Kalle Jokela perheineen. Kuva tuon ajan Pispalasta löytyy edellä mainitulta sivustolta.

Lukuisat ovat ne kyläläiset, jotka vuosikymmenien mittaan ovat muuttaneet Tampereelle. Osa on pitänyt tiiviisti yhteyttä vanhaan kotikyläänsä, toisilla taas käynnit ovat harvenneet.

Haluan lopuksi toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää pääsiäisaikaa.

Lisätietoja