Blogi

Vuoden 1918 tapahtumista ei ole vieläkään helppo kirjoittaa yksilötasolla. Joutuu miettimään, että joku pahoittaa mielensä. Josefiinasta kuitenkin uskallan kertoa, koska hänen lapsensakin ovat varmasti jo kuolleet. Kesällä 1918 alettiin punakaartiin jollain tavalla osallistuneiden asioita käsitellä valtiorikosoikeuksissa. Niiden asiakirjat (ns. aktit) ovat Kansallisarkistossa. Aika monta silloista tai aiempaa kyläläistä on saanut syytteen avunannosta valtiopetokseen. Mitä siis Josefiina oli tehnyt?

Josefiina Jokela asui 1918 Viialassa tai Akaan Viialassa kuten tuolloin sanottiin. Olen tarkistanut, että henkilötiedot täsmäävät. Josefiina oli muuttanut Haukijärveltä joskus vuoden 1912 jälkeen, mutta pysynyt edelleen kirjoilla Hämeenkyrössä. Mahdollisesti joku lapsista asui tuolloin Viialassa. Kauppiaaksi hän ei enää ruvennut, vaan toimi ompelijana. Viialan suojeluskunta kertoi lausunnossaan hänen tehneen neulomatyötä kotonaan sekä olleen rauhallinen ja työteliäs. Ilmeisesti sota kuitenkin vei ansiomahdollisuudet. Josefiina itse ilmoitti kuulustelussa, että rupesi rahaa saadakseen ompelemaan Viialan punakaartille. Lieneekö kaartilla ollut jotenkin yhtenäinen asu vai riittikö vaatteissa muuten vain korjailtavaa?

Josefiina ei tiettävästi lähtenyt punakaartin mukana pakoon eikä siten tullut vangituksi sodan loppuvaiheessa, mikä saattoi olla hänen onnensa. On luultavaa, että hän on saanut syytteen, koska hänen nimensä on esiintynyt kaartin palkkalistoilla. Vaihtoehtoisesti joku on voinut ilmiantaa hänet kaartille työskentelystä. Kun hänen asiansa tuli käsittelyyn, elettiin jo syksyä ja enin kiihko oli laantunut. Valtiorikosoikeuden 19. osasto, joka toimi Tampereella, vapautti Josefiinan syytteestä. Viialasta hän ilmeisesti sai tarpeekseen ja muutti pian Pispalaan.

Josefiinalle siis kävi lopulta hyvin. Sodan molemmilta puolilta olisi myös monta surullista tarinaa kerrottavana. Ehkä niistä sitten, kun sata vuotta on kulunut noista traagisista tapahtumista.

Vaikka nyt mennäänkin hiukan 1960-luvun puolelle, lisättäköön viimekertaiseen tekstiin, että Martti Pakarinen vei sekatavarakauppansa kaupparekisteriin 1962. Toiminimi oli Martti Pakarinen. Kauppa oli haukijärveläisistä ainoa, jonka omistaja on myös poistanut rekisteristä. Se tapahtui 1967. Muut on rekisterinpitäjä poistanut.

Olen muutamaan otteeseen kirjoitellut kylän postiasioista. Kun oli tilaisuus käydä Kansallisarkistossa, selasin maalaiskirjeenkantajien luettelot läpi vuosilta 1902 - 1917. Niissä ei mielestäni mainittu ketään kyläläistä, ei myöskään Haukijärveä kuljetuksen määränpäänä. On tietysti mahdollista, että jossakin on vielä olemassa sivutoimisiä kirjeenkantajia koskeva luettelo. Aika todennäköisenä voinee kuitenkin pitää, että posti noina vuosina tuli kylään jonkin muun linjan kylkiäisenä.

Postiasioista edelleen. Viidanojankulma oli postinhakua varten jaettu kahteen osaan, tien alkupäähän ja loppupäähän. Raja kulki Hakalan ja Tuomelan välissä. Kummankin osan kukin talo vuorollaan haki postin Kalliopohjasta ja jakoi sen alueensa taloihin. Posti haettiin arkisin (ma - la) noin klo 18 - 19.

Lopuksi lisäyksenä luonnonlääkintää käsitelleeseen tekstiin kuva Ikaalisten Yli-Ojalta. Kuva on ilmeisesti 30-luvulta. Täältä lienee useampi kyläläinen hakenut helpotusta vaivoihinsa.

 

Lue lisää...

Kuvan omistaa Hannu Niemi.

Tekstissä mainittujen lisäksi on lähteenä käytetty Mauno Jokisen antamia tietoja.

Kun joku perusti kaupan, piti hänen tehdä siitä ilmoitus kaupparekisteriin. Ilmoitus jätettiin aluksi kihlakunnan kruununvoudille, sotien jälkeen henkikirjoittajalle. Kovin paljon tietoa ilmoitukset eivät sisältäneet, lähinnä kerrottiin virallinen nimi, toimiala ja -paikka sekä tietysti päivämäärä. Seuraavassa muutamia huomioita kylän kauppojen ilmoituksista. Lakanneiden yritysten osalta ilmoitukset löytyvät Kansallisarkistosta.

F.E. Sillanpään vanhemmat taisivat perustaa kauppansa jo Kierikkalassa asuessaan eikä ilmoitusvelvollisuutta ehkä silloin vielä ollut. Fiina Jokinen on sellaisen kyllä tehnyt, mutta sitä ei arkistosta löytynyt. Kristian Malinen ilmoitti 1912 perustavansa sekatavarakaupan ja leipurinliikkeen. Haukijärveä hän ei maininnut, vaan kertoi liikkeensä pääpaikaksi Kuotilan. Ehkä sivutoimipaikkoja ei tarvinnut erikseen ilmoittaa.

Arvo Laine halusi ensin laittaa kauppansa nimeksi "Sekatavarakauppa Arvo Laine". Miltei samanniminen liike oli jo olemassa, joten se ei kelvannut. Niinpä nimeksi tuli "Maakauppa Arvo Iivari Laine". Kauppaa käytiin vuodesta 1934 koti- ja siirtomaatavaroilla.

Atte Rekonen perusti 1946 Haukijärven kaupan ja Haukijärven kahvilan. Kummankin ilmoitus kävi hyväksyttävänä Elinkeinotoiminnan säännöstelytoimikunnassa. Ilmeisesti sääntely oli peräisin sota-ajan poikkeusoloista. Toimiala oli tarkkaan määritelty: siirtomaa-, seka-, kangas- ja lyhyttavarakauppa.

Kerttu Lehtosalo irtisanoutui postipysäkinhoitajan toimestaan huhtikuussa 1911. Hänen tilalleen ruvettiin heti etsimään uutta virkailijaa. Ilmeisesti toimi ei ollut kovin haluttu eivätkä kaikki toisaalta uskoneet pärjäävänsä työssä. Lehtosalo oli halunnut irtautua siitä jo 1907, mutta hänelle todennäköisesti tuolloin myönnetty palkankorotus sai hänet jatkamaan. Katseet kääntyivät nyt Taavetti Antilaan. Jotta asiasta päättävät virkämiehet vakuuttuisivat hänen pätevyydestään, pyydettiin hänelle Gustav Estlanderilta suositus. Pakkaselle tuli varmasti paljon postia, joten Estlanderille ei ollut yhdentekevää, kuka tointa hoiti.

Niinpä Estlander vahvisti allekirjoituksellaan, että "... tällainen pysäkki on paikkakunnalla kovin välttämätön suuren kirjeenvaihtoon ja monien lehtien nähden eikä tietääkseni muuta sopivampaa hoitajaa ole saatavissa kuin itsellinen David Anttila, joka asuu aivan maantien vieressä ja joka on täysin raitis ja rehellinen, sekä kauvan paikkakunnalla asunut, sekä sillä ajalla tunnettu täysin luotettavaksi mieheksi, niin rohkenen hänet ehdottaa sen vuoksi ja hänelle sentähden puoltolauseeni antaa." Suositus loppuu näin:

 Lue lisää...

Niin tuli Taavetti Antilasta postipysäkinhoitaja. Virallisen nimityksen hän sai vasta 1913. Tarina ei kerro, oliko toimeen jonkinlainen koeaika. Hän ehti hoitaa haukijärveläisten postiasioita noin seitsemän vuoden ajan. Hänen tyttärensä Lempi aloitti työt viimeistään isänsä kuoleman jälkeen 1919. Postipysäkki siirtyi Hiirikalliolle ilmeisesti heti, kun Taavetista oli tullut sen hoitaja.

 

 

Aikoina, jolloin ei ollut musiikin tallentamisen ja toiston mahdollistavia laitteita, piti laulaa itse. Arkkiveisut ja piirilaulut kulkivat kylästä toiseen muuntuen paikallisiin oloihin sopiviksi. Usein muuntelu oli tahallista, haluttiin saada sanoihin paikallisväriä. Laulut käsittelivät samoja asioita kuin nykyisinkin, varsinkin ihmissuhteet olivat suosittu aihe. Myös suuria tapahtumia kommentoitiin, erityisesti arkkiveisuissa. Haukijärveen jollakin tavalla liittyviä lauluja on tallennettu ainakin Ida Ojaniemeltä, joka on myös kertonut, keneltä on laulut kuullut.

Eeva Huippulan laulu alkaa "Plikk' oli pieni ja pinkee, kun pojalle morenta huusi." Poika osoittautui "suureskälmiksi", laulun loppu jääkön lukijoiden mielikuvituksen varaan (SKS KRA Mouhijärvi, Laitakari K. b2 186, Ojaniemi Ida, s. 1890 Hämeenkyrö). Sen sijaan hiukan vanhempien mahdollisesta seurustelusta kertonut laulu, joka alkaa "Pertun mammalla punanen talo korkealla mäellä", on jäänyt arkistossa ilman merkintää alkuperäisestä esittäjästä (SKS KRA Mouhijärvi, Laitakari K. b2 183, Ojaniemi Ida, s. 1890 Hämeenkyrö). Laulussa luultavasti sekoittuvat Vilhelmiina Perttu, joka eli leskenä 1900 - 1908, ja joku talon aiempi leskiemäntä, jota tosin joutuu hakemaan 1800-luvun alusta. Ainakaan kartan mukaan Pertun talo ei enää 1800-luvun lopussa ollut mäellä Erkkilän lähellä. Myöskään laulun jatkossa nimetty sulhaskandidaatti ei oikein sovi. Tämä kun jäi leskeksi vasta 1912.

Luulin, että nämä omatekoiset tekstit hävisivät, kun radio alkoi soittaa musiikkia ja gramofoni ilmestyi maaseudullekin. Eräs muistelija on kuitenkin kertonut pilkkalaulusta, jota esitettiin 30-luvulla. Hän ei enää muistanut tekstiä tarkkaan, mutta kyse oli erään haukijärveläisen perheellisen miehen uskottomuudesta. Joitakin muitakin tarinoita erityisesti Herttualan kylän nuorten miesten riimittelyistä 30- ja 40-luvuilla olen kuullut. Ehkä työväenliikkeessä suositut kisällilaulut ja radiossa esitetyt hupailut pitivät perinnettä yllä. Nyt olisi korkea aika kerätä talteen nämä kylään liittyvät tekstit, jos joku niitä vielä muistaa, vaikka osittainkin. Niitä ei ole pakko julkaista, jos ne ovat loukkaavia.

Lisätietoja