Blogi

Näin itsenäisyyspäivän alla tekee mieli kurkistaa vuoteen 1917, jolloin Suomi itsenäistyi. Millainen mahtoi olla tuonaikainen Haukijärvi? Ainakin asumuksia oli vähemmän, koska karjalaisasutus ja muut sodan jälkeen rakennetut talot puuttuivat. Toisaalta vanhoja mökkejä on hävinnyt vuosikymmenten saatossa. Nykyisin lienee vielä pystyssä joitakin senaikaisia rakennuksia: Salomäki, Tuomisto?, Laine?, työväentalo, Kanerva?, Niemi?, Mäkelä, Mustasilta, ... Ei ole tiedossa, oliko sähkölinja jo ehtinyt Haukijärvelle saakka. Herttualan sähkömylly oli valmistunut 1914, joten on mahdollista, että muutamissa taloissa luettiin jo lehteä sähkölampun valossa. Ainakin Pakkasella oli puhelin.

Työllisyystilanne ei ollut kovin hyvä. Metsätöitä oli tarjolla talvisaikaan. Piian ja rengin paikkoja oli taloissa. Monet kuitenkin lähtivät hakemaan töitä muualta. Koska oli sota-aika, piti kotipaikkakunnan ulkopuolella liikuttaessa olla passi. Vuoden 1917 aikana 15 kyläläistä anoi matkapassia toiselle paikkakunnalle töihin menoa varten. Sellainen ilmeisesti tarvittiin, vaikka olisi vain tehnyt lyhyen työkeikan Mouhijärven puolelle.

Koska melkein kaikilla mökeillä oli hiukan maata, ei suoranaista nälkää varmaan kylässä nähty, vaikka elintarviketilanne olikin huono. Sokeri oli kortilla, mahdollisesti muutamat muutkin ruokatavarat. Koulun johtokunnan pöytäkirjoista selviää, että viisi perhettä sai avustusta lasten koulunkäyntiä varten.

Elettiin levottomia aikoja. Kesän maatalouslakot koskettivat ainakin Pakkasen kartanoa. Frans Mustasillan talosta hakattiin ikkunoita sisään marraskuussa. Koululla oli kiistaa keisarin kuvan poistamisesta. Opettaja Lehtosalosta tehtiin valitus, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Syksyllä Haukijärvelle perustettiin järjestyskaarti, joka sitten muuttui punakaartiksi. Kylään lienee  myös puuhattu suojeluskuntaa, jota ei tiettävästi vielä 1917 perustettu. Ainakin Taavetti Kallioniemen kerrotaan olleen aloitteellinen asiassa.

Niukkuuden ja poliittisten intohimojen keskelläkin ihmisillä riitti auttamishalua. "Sydämelliset kiitokset lausun täten sekä kerääjille että kaikille niille arvoisille kansalaisille, jotka ovat minua muistaneet rahalahjoillaan minulle tapahtuneen vahingon johdosta." Näin kiitteli Amanda Lamminsivu Kyrön Sanomissa huhtikuussa 1917. Tarkempaa tietoa tuosta vahingosta ei ole.

Muutama viikko sitten blogissa tarkasteltiin Haukijärven tilojen muodostumista. Nyt jatketaan hiukan torppien synnystä. Lähteenä on käytetty Hämeenkyrön seurakunnan rippi- ja historiakirjoja, Suomen asutuksen yleisluetteloa ja henkikirjoja.

Aloitetaan Haukijärventien alkupäästä. Ensimmäinen torppa, Ihantola, oli vain noin kolmen vuoden ikäinen, kun sivuston tarkastelema aika alkoi 1890. Oli erikoista, että päätien varteen saattoi vielä tuolloin perustaa torpan. Mitään lähisukulaisuutta Tiipiälle tai sen omistaneeseen Purttuun ei torppareilla näyttäisi olleen. Ei ole tietoa siitä, saiko torppa valmista peltoa Metsä-Tiipiältä vai raivasivatko torpparit pellot. Torppariperheitä ehti olla vuosina 1887 - 1893 kaikkiaan kolme kappaletta. Vasta sivustolla esitellyt Vihtori ja Josefiina asettuivat asumaan pysyvämmin.

Jokelan torppa lienee perustettu 1853. Tosin on esitetty, että se olisi aiemmin esiintynyt lähteissä nimellä Jaakkola. Jokelan ensimmäisen torpparin Matti Matinpojan puoliso Juliana Taavetintytär oli aiemmin emäntänä Ala-Raukolassa.

Ristilä oli melko vanha torppa. Se lienee perustettu jo 1797 nimellä Parman (Ristilä-nimi näkyy vuoden 1801 henkikirjassa), tosin ajan määrittäminen on hiukan vaikeaa kirkonkirjoissa olevien aukkojen takia.  Torppa kuului alun perin Ruusille. Perustaja oli sotilas Parmanin poika, jolla ei tiettävästi ollut yhteyttä talon väkeen. Vuodesta 1830 torppa on merkitty Hillun talolle kuuluvaksi. Sama perhe kuitenkin asui torpassa, joten luultavasti torppa vaihtoi omistajaa kaupan tai isojaon jälkeisten  järjestelyjen seurauksena.

Peltomaa on perustettu 1876. Sivustolla mainitun Edla Villentyttären ensimmäinen puoliso Kaarle Vihtori Kaarlenpoika oli Peltomaan ensimmäinen torppari. Perhe tuli Laviasta eikä sillä tiettävästi ollut sukuyhteyksiä Heikkiselle, jonka torppa Peltomaa oli.

Tulipaloista on ihan oma sivunsa, mutta tällä kertaa mennään ajassa hiukan pitemmälle taaksepäin, 1860- ja 1870-luvuille. Sanomalehtiä ilmestyi silloin jo jonkun verran ja ainakin kolme kertaa pääsi Haukijärvellä syttynyt tulipalo niiden kautta laajemman yleisön tietoon. Muitakin paloja lienee ollut, mutta dokumentteja niistä on vaikeampi löytää. Ihan tarkkaan ei ole tiedossa, kuinka kauan kyläläiset ovat vakuuttaneet omaisuuttaan ja ovatko esimerkiksi Maalaisten Paloapuyhdistyksen kaikki asiakirjat säilyneet. Aikoinaan 1700-luvulla palovahingoista haettiin korvausta käräjillä. Herttualassa sattuneen tulipalon muistan pöytäkirjoissa nähneeni. Haukijärveläisten anomuksia ei ole tullut vastaan, mutta suurin osa aineistosta onkin läpikäymättä.

Huhtikuun 17. päivä 1862 tuhosi tulipalo Pakkasen riihen ja ladon. Mukana meni myös latoon varastoituja pahnoja. Palosta koitui omistajalle (Richter) 120 hopearuplan vahinko. Tapahtuneesta kertoi Finlands Allmänna Tidning.

Marraskuun 29. päivän vastaisena yönä 1870 pääsi tuli tuntemattomalla tavalla irti  tilallinen Matti Ojaniemen lampolassa. Myös navetta, talli ja kaksi rehulatoa paloivat. Palossa kuolivat lehmä, hieho ja kahdeksan lammasta. Vahinko oli siis melkoinen, vaikka sen suuruutta ei ole Åbo Underrättelser-lehdessä ilmoitettu.

Merkillisin uutinen on Suomalaisen Wirallisen Lehden julkaisema tieto tulipalosta Hämeenkyrön pitäjän Heinijärven kylän Mettärukan torpassa 19.6.1877. Olisin melko varma, että kyseessä on Metsäraukolan torppa. Toinen mahdollisuus olisi tietysti Metsäruusi. Palossa sanotaan tuhoutuneen kaksikymmentä eri huonetta ynnä kaikki torpassa ollut irtaimisto. Torppareilla oli monia pieniä rakennuksia, mutta kaksikymmentä "huonetta" tuntuu paljolta, vaikka päärakennus olisi ollut isompikin.

P.S. Olettehan hyvät lukijat huomanneet gallerian uudet valokuvat? Erityisesti ryhmäkuvat marttojen retkeltä ja juhlista Suojalla(?) kaipaisivat vielä muutamia tunnistuksia.

Vuoden 1933 suurin uutinen ja kyläläisiä varmasti laajasti puhuttanut asia oli Pakkasen kartanon omistajan vaihtuminen. Huhtikuun neljäntenä päivänä pidettiin pakkohuutokauppa, jossa apteekkari Eino Haapanen osti tilan. Silloin päättyi Richterin suvun 76 vuotta kestänyt vaikutus Haukijärvellä. Muistitieto kertoo lisäksi, että irtaimistoa myytiin erillisissä huutokaupoissa, joissa kävi paljon väkeä myös kylän ulkopuolelta. Kartanosta myytiin myös heiniä, pahnoja ja kylvinkone lehti-ilmoituksin.

Estlander oli joutunut myymään noin 10 hehtaarin verran peltomaata Keskusosuuskunta Laborille viitenä erillisenä palstatilana. Yksi näistä oli Poutala, kaksi Mustasuolla ja kaksi Haukipään alueella. Nyt Labor halusi niistä eroon ja ne myytiin kartanossa pidetyssä vapaaehtoisessa huutokaupassa marraskuun lopulla. Kolme ensin mainittua osti Hugo Sillanpää, muut kaksi Eino Haapanen. Lisäksi samalle vuodelle sattui vielä Viidanojankulman Rajalan vapaaehtoinen huutokauppa.

Lastenkodilla rakennettiin. Porrassuolle tehtiin suuli. Frans Mustasilta pyysi siitä tarjouksia. Suuli piti rakennettaman samaan malliin kuin aiempi suuli samassa paikassa. Toukokuussa taas johtokunta ilmoitti, että tilan kuivausriihi annetaan urakalla tehtäväksi teettäjän aineista. Tarjoukset pyydettiin lähettämään lastenkodin työnjohtajalle, jolla oli piirustukset ja työselitys nähtävänä.

Kylässä myös huviteltiin. Työväenyhdistys järjesti seitsemät tanssit tai iltamat. Vuoden ensimmäiset olivat loppiaisena ja viimeiset tapaninpäivänä. Lisäksi Ryhdillä oli syyskuun alussa urheilujuhla ja illalla tanssi-iltama. Pertulla pidettiin huhtikuussa kutomakurssin päättäjäisiltama. "Hyvä soitto" lukee viimeksi mainitun lehti-ilmoituksessa.

Nykyisen Haukijärven tiloista valtaosa on syntynyt 1900-luvulla. Vuosisadan alkukymmeninä itsenäistyivät torpat ja sodan jälkeen syntyi karjalaisasutus. Tällä kertaa ajattelin hiukan tarkastella niitä tiloja, jotka olivat olemassa jo 1890. Alueen torppien syntyvaiheista jonkun toisen kerran.

Itsenäisiä tiloja 1890 olivat Pakkanen, Suoja, Perttu, Äärilä, Parri (muodollisesti, kuului Pakkaseen), (Metsä-)Tiipiä (muodollisesti, kuului Purttuun), Maatiala ja Ojaniemi. Miten ne olivat syntyneet? Ensimmäiset luotettavat tiedot tiloista saamme vuoden 1540 maakirjasta. Silloin noista tiloista olivat olemassa Haukijärvi, Perttu ja Parri. Ne ovat siis vanhempia kuin kirjalliset lähteet. Äärilä näyttää ilmestyvän vuoden 1621 veroluetteloon. Mahdollisesti Perttu jaettiin tuolloin kahteen osaan. Suoja ja Pakkanen olivat syntyneet vuoden 1729 aikoihin, kun Haukijärven tila jaettiin.

Lue lisää...

Maakirjaa vuodelta 1606. Pukara, Parila ja Haukijärvi olivat maakirjoissa usein samassa. Varhaiset 1500-luvun veroluettelot ovat melko hankalia lukea. Lähde: Digitaaliarkisto

Uusia tiloja syntyi siis kylään harvakseen. Seuraava oli kuitenkin vuorossa jo 1740, kun Kalkunmäen Tiipiän talosta muodostettiin Kylä-Tiipiä ja Metsä-Tiipiä. Metsä-Tiipiä oli nykyisen Peltolan talon paikalla. Missään edellä mainitussa tapauksessa ei voi varmaksi sanoa, että tila olisi jaettu veljesten tai lähisukulaisten kesken. Pertun ja Äärilän tapauksessa se on nimien perusteella mahdollista, muissa sukulaisuuden täytyy alla kaukaisempaa, jos sitä on lainkaan.

Maatiala ja Ojaniemi poikkeavat muista sikäli, että ne olivat ensin torppia. Ojaniemi mainitaan Pussin torppana 1798 ja perintötilana ensimmäisen kerran 1865 alkavassa rippikirjassa. Maatiala (Metsä-Märri) esiintyy vuosien 1805 - 1814 rippikirjassa, jossa Märrin talon poika Tuomas on saanut tämän nimen. Seuraavassa rippikirjajaksossa hän on Maatialan torppari. Itsenäinen Maatialasta tuli 1840-luvulla, sillä vuosien 1844 -1850 on torppa-sana vedetty yli ja viereen on kirjoitettu tila.

Kun ensimmäiset torpat perustettiin alueelle 1700-luvun loppupuolella, on asutus vielä tuon vuosisadan puolivälissä ollut melko vähäistä. Pakkasen, Suojan, Parrin, Pertun, Äärilän ja Tiipiän mailla oli varmaan jonkin verran itsellisten ja sotilaiden mökkejä. Laajat alueet, kuten Viidanojankulma ja Mustajärvenkulma, olivat vielä ilman asukkaita.

Tämän tekstin lähteinä on käytetty erilaisten veroluetteloiden pohjalta myöhemmin koottua Suomen asutuksen yleisluetteloa (SAY) sekä Hämeenkyrön seurakunnan rippikirjoja.

Lisätietoja