Blogi

Lue lisää...

Edellisen häätötunnelmissa liikkuneen tekstin jälkeen tällainen valoisa ja ajankohtaan sopiva runo. Se on peräisin maatalouskerhon lehdestä. Joku lehden toimituskuntaan (Telmu Kurikka, Sointu Sulin, Irja Halonen, Mirja Rekonen, Sonja Matikka) kuuluneista lienee sen kirjoittanut yli 60 vuotta sitten. Lehti muuten ajoittunee vuosiin 1949 - 1952. Aiemmin nuorimmat tytöistä olisivat olleet liian pieniä. Rekoset taas muuttivat Haukijärveltä 1952.

En tiedä, oliko Haukijärven tuolloisten koululaisten kesä valoisa ja huoleton. Aika kultaa muistot, joten lapsuuden suvet tuntuvat aurinkoisilta jälkikäteen ajatellen. Toivotaan, että myös edessä oleva kesä on sellainen.

Oulussa ilmestyvä Kansan Tahto julkaisi 6.4.1909 uutisen, joka käsitteli Haukijärven asioita. Kyseessä oli mahdollisesti työväenlehdissä laajemminkin kiertänyt juttu.

Lue lisää...

Juttu jatkuu seuraavasti "... siinä määrin, että hän heti myi rakenteilla olevan asuinrakennuksensa ja täytyy nyt asua vähemmän ihmisasunnoksi kelpaavassa huoneessa. Tästä sitten seuraa, että mainitun Rintalan on lähdettävä mieron tielle eli "kotio", kuten hän vaivaistaloa nimittää. Rintala myi huoneensa sillä perusteella, että hän olisi heti valmis muuttamaan pois, kun mahdollinen häätökäsky tulee joutumatta suurempiin hommiin poishäädön tullessa." Jutussa kuvataan vielä Rintalaa vanhaksi, kovasta raatamisesta sairaaksi tulleeksi mieheksi.

Muistitieto ei kerro Haukijärvellä tapahtuneista häädöistä. Matti Vilhelm Rintala sai ostaa mäkitupa-alueensa 1912. On siis luultavaa, ettei hän saanut häätöä ja onnistui luultavasti perumaan rakennuksesta tekemänsä kaupat. Vuonna 1909 hän oli 46-vuotias.

Seppä Jokisen aiemmista asuinpaikoista ei ole tietoa. Rippikirja ei näytä perheen muuttaneen 1909, mutta kylän sisällä tapahtuneet muutot eivät välttämättä näy. Tiettävästi tuona vuonna ei tapahtunut mitään sellaista, mihin häätö voisi liittyä. Vaikka uutinen olisi vahvasti liioiteltu, on siinä todennäköisesti ollut kuitenkin jokin tapahtuma pohjana.

Hämeenkyrön historia-teos kertoo, että kesän 1917 maatalouslakkojen aikaan Estlander irtisanoi kaikki kartanon torpparit. Tiettävästi tuolloinkaan ei häätöihin menty, vaan kuntaan asetettu sovintolautakunta sai asian hoidetuksi.

Jatketaan vielä sarjaa 90 vuoden takaisista uutisista, jotka Hämeenkyrön Sanomat on julkaissut. Olemme päässeet vuoteen 1924. Tämän jälkeen pidämme sarjassa vuoden tauon. Matkansa päähän tulivat tuona vuonna Kalle Mäkelä, Taavetti Kinkki, Vilho Kanerva sekä Paavo Kanerva. Kanervan perhe menetti siis kaksi poikaa samana vuonna. Kuulutuksen avioliittoa varten ottivat Mikko Arvid Heikkinen ja Aina Perttu, Hugo Selkee ja Lempi Kaipila, Erik Kanerva ja Johanna Haukipää sekä Toivo Mäkinen ja Lempi Antila.

Juho ja Matilda Peltoniemi viettivät kultahääpäiväänsä. Hugo Sillanpää tuli valituksi kirkkovaltuustoon. Hän sai myös Hierulta huomionosoituksena rahalahjan oltuaan yhtiön palveluksessa 10 vuotta. Malakias Mäkelä valittiin kunnanvaltuustoon.

Lue lisää...

Näin vuodenaikaan sopivasti kuva maatalouskerholehden takakannesta

Huutokaupat olivat 1924 vähissä. Hillun Jokelassa sentään pidettiin heinähuutokauppa. Työväenyhdistys ilmoitti vain yksistä iltamista. Ne pidettiin pääsiäisen aikaan. Luultavasti niitä kuitenkin järjestettiin useammat, mutta mainonta hoidettiin muulla tavalla. Uus-Pukarantien kunnostamista suunniteltiin ja sitä varten pidettiin kokous. Kiertokoulu toimi Peltolassa.

Jatketaan vielä hiukan viime viikon teemasta. Sivustolla on mainittu useita muinaislöytöjä. Niitä on Parilassa, Mustajärvenkulmalla ja Kukkolassa. Sanni Hinkan selvityksessä on kuitenkin muutamia, joita sivustolla ei ole.

Hinkan mukaan Viilonojan palstatilaa lohkaistaessa 1912 löysi työmies Jalmar Mäkinen pellosta kiviaseen, jonka terä oli kaarevaksi hiottu. Ase toimitettiin Hämeen museoon. Kyseisenä vuonna lohkottiin Yliviidanojan ja Alaviidanojan tilat. Samaan museoon on toimitettu myös liuskeinen reikätaltta, joka löytyi 1881 Haukipäästä. Se lienee kadonnut.

Haukipään löytöön liittyy myös pieni informaatiokatkos 1969, kun Matti Huurre suoritti uutta inventointia. Hänet ohjattiin nimen perusteella Peltolaan. Ilmeisesti hän siellä kyseli nimenomaan tuon tilan löydöistä, koska häntä ei opastettu Viidanojankulmalle. Peltolassa varmasti olisi tiedetty, missä Haukipää aikoinaan oli.

Mustajärvenkulmalta Hinkka on kirjannut sivustolla mainittujen lisäksi myös tervasmännystä tehdyn yksipuisen ruuhen puoliskon, jonka Peltomäen talon miehet olivat peltoa tehdessään löytäneet Mustajärven rannasta syvältä maan sisältä. Se oli kuitenkin rikottu heti. Mouhijärven puolelta tehty vastaava selvitys kertoo Taavetti Peltomäen löytäneen nelisivuisen kourutaltan läheltä Hämeenkyrön rajaa. Sen on Vihtori Nylund myynyt Hämeen museolle 1930.

Museoviraston sivuilla on julkaistu Hämeenkyröstä löydettyjen muinaismuistojen inventointiraportteja. Tämän jutun lähteenä on käytetty niistä kahta, nimittäin Sanni Hinkan 1925 tekemää ja Matti Huurteen 1969 laatimaa selvitystä. Tällä kerralla emme kuitenkaan mene esihistorialliseen aikaan, vaan pysähdymme vuosiin 1713 - 1721, isovihan aikaan. Haukijärvellä oli tuolloin vähän asutusta. Torppia ei ollut vielä lainkaan. Kantatalot olivat olemassa ja niiden mailla asui jonkun verran itsellisiä mökeissään.

Hinkka kertoo, että Ruusin talon metsällä lähellä Mouhijärven rajaa olisi vielä 1929 ollut olemassa kiviuuni, jota käytettiin isovihan aikana. Samoin Hämylän metsässä olisi ollut kallion reunassa sellaisen käytävän aukko, jonka pituudesta ei kukaan tiedä. Ilmeisesti Hinkka ei kuitenkaan käynyt kohteita katsomassa, vaan kirjasi ylös kuulemansa kertomukset. Viidanojankulmalla oli 1700-luvun alussa lähinnä Heinijärven talojen metsiä, mahdollisesti myös kaskiviljelyä. Sikäli olisi mahdollista, että heinijärveläiset olisivat hakeneet siltä suunnalta piilopaikkoja. Kun Huurre teki omaa selvitystään 1969, ei näistä kohteista enää löytynyt mitään muistitietoa.

Toinenkin isovihaan liittyvä kertomus sivuaa Haukijärveä. Sen mukaan Kelhäjärveen olisi Holisevan törmän kohdalle upotettu kirkonkello ja rahalipas. Tarinasta tunnetaan myös versio, jonka mukaan venäläiset olisivat kuljettaneet kirkonkelloa ja jää olisi pettänyt ja kello olisi näin pudonnut järveen. Kelhäjärven väitettiin olleen sen jälkeen nimeltään Kellojärvi. Hinkka on merkinnyt lähteekseen Estlanderin ja Viljo Kukkolan kertomukset vuodelta 1925.

Isovihan ajoista on kerrottu tarinoita ilmeisesti 1900-luvun alkuun saakka. Vähitellen ne ovat häipyneet unholaan. Jos joku kuitenkin muistaa piilopaikoista tai kätköpaikoista Haukijärven alueella kuulleensa, kannattaa kertomus jakaa muidenkin kanssa esimerkiksi alla olevalla kommenttilomakkeella.

Lisätietoja