Blogi
Lisää sotilaskantakortteja (blogi)
Kansallisarkisto on digitoinut lisää kaatuneiden sotilaskantakortteja. Katsotaan tällä kertaa, mitä ne kertovat Viljo Huhtalan, Matti Järvelän ja Jaakko Kallioniemen sotapolusta.
Viljo Huhtala lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan helmikuussa 1940. Hän oli ammatiltaan maatyömies. Joukko-osastoa en pysty merkinnästä tunnistamaan, mutta ilmeisesti hän sai koulutusta sotakoirien käsittelyyn. Kantakortista ei käy ilmi, milloin asevelvollisuus päättyi. Talvisotaan hän ei varmaankaan osallistunut. Jatkosotaan käsky kävi kesäkuussa 1941. Hän oli kiväärimiehenä rajajääkäripataljoonassa. Hänen sotansa päättyi jo syyskuun alussa 1941 Voitajoella Vienan Karjalassa.
Matti Järvelän kantakortista onkin jo ollut sivustolla omaisilta saatu kuva. Hänet määrättiin astumaan vakituiseen palvelukseen huhtikuussa 1941. Hänen ammatikseen ilmoitetaan kivimies ja kirvesmies. Koulutuksen hän sai 6. Jalkaväkiprikaatissa. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies. Kantakorttiin ei ole merkitty, milloin hän joutui rintamalle. Kovin pitkä koulutusaika ei ollut, sillä hän kaatui jo syyskuussa 1941 Aleksandrowkassa Jalkaväkirykmentti 6:n riveissä.
Jaakko Kallioniemi ehti suorittaa asevelvollisuutensa jo ennen sotaa. Hän palveli 1938 Tampereen rykmentissä, joka lienee tuolloin ollut Lahdessa. Kantakortista näemme, että hänen sotilaalliset taitonsa arvioitiin hyviksi. Hän oli kuulunut Mouhijärven suojeluskuntaan vuodesta 1934 lähtien. Hän oli ammatiltaan maanviljelijä. Talvisodassa hän toimi kiväärimiehenä ja ryhmänjohtajana. Häni taisteli Sakkolan lohkolla. Sodan päätyttyä hänet ylennettiin korpraaliksi. Toukokuussa 1940 hänet vapautettiin palveluksesta. Jatkosodassa hän taisteli JR 36:n ja JR 15:n riveissä panssarintorjuntatykkimiehenä. Hän osallistui Simpeleen, Hiitolan, Kaarlahden, Suvannon, Taipaleen ja Raudun taisteluihin. Hän myös kävi aliupseerikoulun ja sai 1944 ylennyksen alikersantiksi. Hän sai myös kunniamerkkejä. Kesäkuussa 1944 hän haavoittui ja kuoli myöhemmin sotasairaalassa.
Syrjäkylä vai kauppapaikka? (blogi)
Haukijärveläiset eivät ole suuremmassa määrin viljelleet huumoria nimetessään kylänsä alueita tai taloja. Suomen karttaa tutkiessa törmää toisinaan aika suorasukaisiinkin nimityksiin. Haukijärveltä ne puuttuvat tai ovat jääneet unohduksiin. Useimmat talonnimet tulevat joko alueen luonnosta tai muinaisesta isännästä. Parrin/Parilan nimi poikkeaa tästä. Hämeenkyrön historian I osassa sitä on selitetty kylän kahdella talolla. Sen sanotaan kuitenkin mahdollisesti tulevan germaanisesta parrua tai keihästä tarkoittavasta sanasta. Osa nimistä lienee lainoja muualta, kuten Selkee ehkä Mouhijärveltä tai suhteellisen myöhään perustettu Ihantola muualla sijainneista samannimisistä torpista ja taloista.
Hiukan huumoria löytyy Mustajärvenkulman Lopotista, kulmakunnasta, johon kuuluivat talot Aholasta Kallioniemeen. Verkkolähteet antavat lopotille merkitykset kylä, kirkonkylä, kaupunki, syrjäkylä ja kauppapaikka. Sana on peräisin venäjästä. Ehkä sillä on Mustajärvenkulmalla lähinnä viitattu syrjäkylään. Se voi myös olla laina johonkin aikaan uutisiin nousseesta kuuluisammasta Lopotista samaan tapaan kuin Tampereen Amuri ja Petsamo. Vaikea on nähdä Lopottia merkittävänä kauppapaikkana, paitsi mahdollisesti kieltolakiaikana. Ajankohta on kuitenkin nimen antamiselle ehkä liian myöhäinen.
Toisinaan kyläläiset ovat muistaneet toisiaan lisänimillä, joihin on ajateltu sisältyvän huumoria. Se ei ehkä ole aina ollut hyväntahtoista, joten jääkööt tarkemmat nimet kertomatta. Kuulemani nimitykset ovat liittyneet kantajansa ulkoisiin ominaisuuksiin, puhetapaan ("totanoinniin") tai elämäntapaan ("Pistola"). Lisänimiä saaneet ovat ajat sitten siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Niistä kertoneistakaan ei ole enää montaa jäljellä. Katoavaisia ovat siis nimetkin.
Perukirjojen kertomaa (blogi)
Tutkitaanpa hiukan, mitä kyläläisten perukirjat kertovat omasta ajastaan. Valitsin tähän kolme perukirjaa 1910-luvun alkupuolelta. Ehkä joskus toisen kerran tarkastelemme muita perukirjoja.
Aloitetaan Kalle Viitaniemen perukirjasta. Kannattaa ensimmäiseksi kiinnittää huomiota sen laatijaan. Tämä oli Kalle Haukipää, joka todennäköisesti kirjoitti useimmat kylän perukirjat 1900-luvun alkupuolella. Hän oli kirjoitustaitoinen, osasi laatia tekstin mallin mukaisesti ja toimi myöhemmin lautamiehenä. Jo 1901 hän laati Mikko Jokelan perukirjan, silloin hän käytti vielä sukunimenä Mäkelää. Mutta takaisin Viitaniemeen. Se oli torppa, joten kiinteää omaisuutta ei kirjattu. Viitaniemi ei kuitenkaan kuulunut ihan pienimpien torppien joukkoon. Siellä oli kaksi hevosta ja kolme lehmää. Seinäkello, huonekalut, aurat, reet ja rattaat kertovat jonkilaisesta varallisuudesta. Erikoisuutena mainitaan lumiaura. Varmaankin hevosvetoinen, mutta millainen tarkemmin? Velkoja ja maksuja suhteessa omaisuuteen oli kuitenkin melko paljon.
Kun Frans Erkkilä kuoli, laati perukirjan joku muu. Allekirjoitus on jäänyt pois. Mahdollisesti kirjoittaja oli nimismies Väinö Nyström, joka teki monen hämeenkyröläisen talollisen perukirjan. Koska Frans Erkkilä oli talon isäntä kuollessaan, merkittiin perukirjaan kiinteää omaisuutta eli Erkkilän talo ja Porrassuon lohkotila. Tekstistä käyvät selville myös Erlkkilän huoneet ja niiden kalustus. Hevosia oli neljä ja lehmiä 11. Niittokone, hevosharava, tappuri, silppumylly, kaksi viskuria ja ompelukone kertovat, että talossa pyrittiin käyttämään koneita hyväksi. Myös astiasto oli komeampi kuin pieneläjillä. Olivatko 14 valmistettua lampaannahkaa, hirvennahka ja muu nahkatavara kenkien tai turkkien tekoa varten? Kenties hirventalja oli koristeena? Kovin monessa näkemässäni perukirjassa ei mainita aseita. Erkkilässä oli revolveri. Sen arvo ei kuitenkaan ollut suuri, ehkä se oli eläinten teurastuksia varten. Velkaa oli Erkkilässäkin. Eniten sitä oli Hämeenkyrön Säästöpankille, ehkäpä talon tai Porrassuon tilan ostoa varten otettua lainaa.
Kolmas perukirja laadittiin Matilda Maatialan kuoleman jälkeen. Matilda oli ollut Maatialan emäntä, mutta tila oli myyty ja perukirjasta päätellen Taavetti ja Matilda asuivat Kyröskoskella. Mahdollisesti he olivat saaneet Kanervan entisen talon kaupan mukana. Siihen voisi viitata tonttivero Poussalle, ehkä myös huonerakennukset. Jälkimmäinen voi tosin liittyä Maatialan rakennukseenkin. Esineistö lienee ollut osittain peräisin Maatialasta, sitä oli enemmän kuin tavallisella mäkitupalaisella. Erikoisuutena mainittakoon kellonkorjauskalusto ja valokuvauskone tarpeineen, ne varmaankin kuuluivat Taavetti Maatialalle. Perukirjaan on merkitty sairauskuluja 500 markkaa. Matilda kuoli keuhkotautiin, ehkä häntä hoidettiin sairaalassa loppuaikoina.
Perukirjoja (blogi)
Ihan aluksi korjaus vuoden ensimmäiseen blogitekstiin. Mouhijärven henkikirjoja on kyllä digitoitu yhtä pitkälle kuin Hämeenkyrönkin. Ajatukseni sekosi perukirjoihin, joista seuraavassa enemmän. Niitä ei Tyrvään tuomiokunnasta vielä ole kuvattu, mutta odotellaan.
Kun ihminen kuolee, laaditaan jonkin ajan kuluttua perukirja. Niin on tehty satoja vuosia. Perukirjasta piti toimittaa yksi kappale käräjäkunnan arkistoon. Toisinaan se jätettiin tekemättä, vaikka jonkinlainen perukirja lienee laadittukin. Lisäksi myös seurakunnalle piti toimittaa perukirja, jos aikoi avioitua uudestaan. Hämeenkyrön käräjäkunnan perukirjoja on nyt kuvattu Digitaaliarkistoon vuosilta 1810 - 1917. Aineiston selaamisessa auttaa vapaaehtoisten tekemä Digihakemisto, johon on merkitty perukirjojen luettelosivut vuosittain. Perukirjat ovat sinänsä julkisia, mutta sadan vuoden sääntöä noudattava Kansallisarkisto odottanee muutamia vuosia ennen kuin julkaisee niitä lisää. Seuraavassa linkit haukijärveläisiin perukirjoihin 1899 - 1917.
Taavetti Palomäki (Mustajärvenkulmalta)
Isak Vilhelm Marttila (Palomäki)
Paikallishistoriaa tutkivalle voi perukirjasta löytyä uutta tietoa perillisistä. Heidän avioliitoistaan, asuinpaikoistaan ja ammateistaan. Jos joku lapsista jää mainitsematta, on hän todennäköisesti kuollut. Silloin mukaan tulevat hänen mahdolliset lapsensa. Näistä perukirjoista olen suurimman osan tutkinut jo aiemmin paperisina Turun maakunta-arkistossa. Se oli sikäli antoisampaa, että mukana oli virkatodistuksia ja testamentteja, joita ei digitoinnissa ole kuvattu. Kovin paljon uutta tietoa näistä ei siis sivustolle kerry. Voidaan kuitenkin näissä blogiteksteissä katsoa muutamaa esimerkkiä. Ne ovat mielenkiintoisia dokumentteja omasta ajastaan.
Kaksi Villeä - vai sittenkin yksi? (blogi)
Mustajärvenkulmalla on muistitiedon mukaan ollut Virran Villen talo. Se on sijainnut Kallioniemen ja Keskisen välissä, todennäköisesti Pussin maalla. Rakennus on myöhemmin siirretty Pukaraan. Siitä on jäljellä perustuksia ja humalakasvustoa. Ajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa. Henkilö, jonka muistikuvat ylsivät 30-luvun alkuun, ei ollut muistanut talon siirtoa. Olen etsinyt Virran Villeä kirkonkirjoista. Uskallan sanoa, ettei häntä niistä sillä nimellä löydy. Virta ei ehkä ollut sukunimi, vaan kenties talonnimi. Emme tiedä, liittyikö se juuri tuohon paikkaan Mustajärvenkulmalla vai oliko tarttunut mukaan jostain aiemmasta asuinpaikasta. Sopivaa Villeä ei kuitenkaan ole asiakirjoista löytynyt.
Kansallisarkiston Digitaaliarkistoon on hiljattain ilmestynyt vuoden 1919 henkikirjoja. Niistä löytyi Pukaran kylään merkittynä Ville Siren, hänen vaimonsa Miina ja heidän viisi tytärtään. Itse asiassa perhe löytyy henkikirjoissa Pukarasta vuodesta 1915 lähtien. Kastetuissa (SSHY) puolestaan on merkintä 1914 joulun aikaan syntyneestä Tuovi Kyllikki-tytöstä, jonka vanhemmat olivat itsellinen Vilho Siren ja vaimo Vilhelmiina Pukarosta. Taavetti ja Fanni Kallioniemi olivat tytön kummeina. Henkikirjoihin merkittiin tuohon aikaan vain syntymävuosi. Villen ja Miinan kohdalla avuksi kuitenkin tulevat Kansaneläkelaitoksen hakemistokortit. Ville syntyi 1876 Heinijärven Parkkisen Kujanpään torpassa, Vilhelmiina puolestaan 1882 Kalkunmäen Suutarlan Vähähollon torpassa. Ville otti sukunimen Siren käyttöön vielä kotona asuessaan. He solmivat avioliiton 1904 ja asuivat sen jälkeen itsellisinä Kalkunmäen Helalan Kintus-Ahrolassa ainakin vuoteen 1911. Rippikirjaan on tosin merkitty, että Ville oli muonarenkinä Pakkasella 1907. Elli-tyttären syntyessä 1909 hänet on edelleen kirjattu Pakkasen muonarengiksi. Rippikirjassa perhettä ei ole kuitenkaan siirretty Pakkaselle.
Voisiko siis Ville Siren olla sama kuin Ville Virta? En tiedä, mahdolliselta se kuitenkin tuntuu. Jospa Mustajärvenkulman Virranharju onkin nimenä vanhempi ja Ville saanut lisänimensä sen mukaan. Ajankohtakin sopii, kenties Sirenit ovat muuttaneet pois joskus 20-luvulla ja talo siirretty sen jälkeen uuteen käyttöön Pukaraan. Henkikirjoja ei ole enempää vapaasti käytettävissä, joten Sirenin perheen matkaa ei voi seurata sen pitemmälle. Päätepiste kuitenkin löytyy. SSHY on digitoinut Hämeenkyrön haudattujen luettelot vuoteen 1967. Ville Siren kuoli 1953 Sasissa, Vilhelmiina Siren 1961 samassa kylässä. Kovasti toivoisin, että saisin lisätietoa Sirenin perheen vaiheista ja Ville Virrasta. Yhteyttä voi ottaa Palaute-sivun kautta tai siellä olevalla sähköpostiosoitteella.
Tiedot Ville Virran talosta Kaija Valkamalta