Blogi
Kirkkosilkit (blogi)
Tällä kertaa kerron teille kahdesta silkkihuivista. Muistitieto kertoo, että aiemmin aikuiset naiset laittoivat tumman silkkihuivin päähänsä mennessään kirkkoon tai hautajaisiin. Mahdollisesti joku käytti sitä myös hartiahuivina juhlapuvun kanssa. Kylmällä säällä silkkihuivin alle laitettiin toinen huivi, jotta pää pysyi lämpimänä. Kerrottakoon nuoremmille, ettei Haukijärvellä eikä muuallakaan Suomessa ollut mitään tapaa peittää päätään. Esimerkiksi valokuvissa oltiin ilman huivia. Huivi oli päähine, jota käytettiin työssä ja tarvittaessa ulkona. Ja kirkkoon mentäessä laittauduttiin kirkkosilkkiin.
Aloitetaan Alina Valkaman silkistä. Se on musta, hapsuton ja tunnetun ruotsalaisen Almgrenin silkkitehtaan mallinumerolla 356 valmistama. Tehtaan museon mukaan mallin nimi on "Grus sl. bn". Museokin ihmetteli nimeä, sillä sana grus tarkoittaa soraa tai hiekkaa. Oma arveluni on, että se viittaa jonkin kasvin kansanomaiseen nimeen. Esimerkiksi ahdekaunokista on SAOB:n mukaan joskus käytetty nimeä "grusflock". Museo ei osannut sanoa, milloin malli on ollut tuotannossa. Tiedämme kuitenkin, että malli 278 on ollut saatavana vuodesta 1908 lähtien. Alinan silkinkin voinee ajoittaa 1900-luvun alkupuolelle.
Toinenkin kirkkosilkki Haukijärveltä on säilynyt. Se kuului Tyyne Ihantolalle. Se on kuitenkin huonommassa kunnossa, taitekohdista kulunut rikki. Silkki syö itse itseään, kuten sanonta kuuluu. Siinä ei ole mitään leimaa. Ei ole tietoa, mistä ja milloin se on hankittu. Huivissa on hiukan yli kymmensenttiset mustat hapsut. Kuten Alinan huivissa myös Tyynen silkissä on kukkakuvio, josta on vaikea sanoa, mitä kukkaa se tarkalleen esittää. Mahdollisesti ruusua.
Muistitieto kertoo, että Tyyne käytti kirkkosilkkiään viimeisen kerran 1950 miehensä sisaren hautajaisissa. Tilaisuudesta on valokuva, jossa myös Alina Valkama ja Fanny Haukipää ovat huivit päässä. Mahdollisesti Alinalla oli silkki vielä miehensä haudalla 1957 otetussa kuvassa. Kirkkosilkkien käyttö oli kuitenkin alkanut vähentyä sodan jälkeen. Käyttö riippui myös iästä ja asuinpaikasta. Huivien käyttö ylipäätään jatkui maaseudulla pitempään kuin kaupungissa. Muutos näkyy jo 1936 Matilda Peltoniemen haudalla otetussa valokuvassa.
Olisi kiehtovaa ajatella, että nuo Alinan ja Tyynen huivit ovat kihlasilkkejä, kihlajaislahjaksi sulhaselta saatuja. Tästä ei kuitenkaan ole kummankaan osalta tietoa. Onko sinulla tallessa kirkkosilkki tai jokin muu vanha esine Haukijärveltä? Kerro sen tarina sähköpostilla.
Tiedot Alina Valkaman silkkihuivista Kaija Valkamalta
Tilapäinen varallisuusvero 1919 (blogi)
Löysin vanhat käsinkirjoitetut muistiinpanoni, joilla oli tuo otsikko. Samassa nipussa oli Hämeenkyrön kunnanarkistossa tehtyjä muistiinpanoja, joten luultavasti tämänkin lähde löytyy sieltä. Aikaa tietojen kirjaamisesta on kulunut ainakin 10 vuotta, luultavasti enemmän. Tilapäinen varallisuusvero ei sitten ollutkaan kovin tilapäinen, vaan muuttui seuraavana vuonna pysyväksi. Se oli omaisuusvero. Siksi lomakkeille oli kirjattu tiedot ainakin tilojen pinta-alasta ja karjasta. Tuohon aikaan sivustolla ei juurikaan ollut mukana Mustajärvenkulman tiloja, joten niiden tiedot puuttuvat myös alla olevasta listasta.
Tila Pinta-ala (ha) Hevosia Lehmiä Muuta
Peltola 80 2 5 1 härkä
Salomäki 9,5 1 2 1 hieho
Sillanpää 40 1 3 1 varsa
Pakkanen 720 25 77 20 varsaa, 3 härkää, 20 hiehoa
Yliviidanoja 40,5 1 3 1 hieho
Alaviidanoja 40 1 4
Metsäraukola 35 2 5 1 hieho
Mäkelä 30 1 4
Valkama 15 2 4
Perttu 65 3 10 1 härkä
Peltoniemi 35 1 2 1 hieho
Erkkilä 150 2 14 1 härkä, 4 hiehoa
Listasta on jätetty pois tiedot lampaista, sioista ja muista pienista kotieläimistä. Myöskään tietoja pankkitalletuksista tai veloista ei ole kirjattu. Varallisuusveroa näyttäisivät maksaneen talolliset, lohkotilalliset ja osa torppareista. Ilmeisesti veroa määrättäessä otettiin huomioon myös muu varallisuus ja velat.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Värvättynä Suomen Kaartissa? (blogi)
Olen aiemminkin kirjoittanut haukijärveläisten sotapalveluksesta Venäjän vallan aikana. Ainakin Taavetti Palomäki, Jaakko Varin ja Taavetti Tonttila suorittivat asevalvollisuutensa noin kolmen vuoden mittaisena. Tällä kertaa on kyseessä hiukan vanhempi tapaus. Herman Roos sai vanhemmissa rippikirjoissa merkinnän "entinen kaartilainen", mikä ajankohta huomioon ottaen viittaa vahvasti Suomen Kaartiin Helsingissä. Katsotaan tällä kertaa hiukan hänen vaiheitaan.
Herman syntyi syyskuussa 1850 Karvian Kuuselan Hautaniemen torppaan. Pian vanhemmat Kustaa Antinpoika ja Albertina Heikintytär kuitenkin siirtyivät Trapun kruununtorppaan, jossa Herman vietti lapsuutensa. Sisaruksia hänellä oli ainakin kahdeksan. Osa heistä kuoli pienenä. Elämä torpassa ei tainnut olla leveää, sillä Herman lähti jo 14-vuotiaana rengiksi. Seuraavana vuonna hän pääsi ripille. Seuraavat vuodet kuluivat renkinä eri taloissa Karvialla ja Kauhajoella. 1876 hän muutti Kärkölään. Muuton syy ei selviä lähteistä.
Kärkölässä Herman viihtyi vain vuoden verran. Rippikirja kertoo renki Herman Kustaanpoika Trapun muuttaneen lokakuun alussa 1877 Henkikaartin suomalaisen tarkk'ampujapataljoonan seurakuntaan. Sieltä Herman löytyykin merkinnällä "Herman Roos (Trappu)". Kaartin rippikirjasta selviää, että hän kävi ehtoollisella marraskuussa 1877 ja kesäkuussa 1878. Ainakin tuon ajan hän siis oli palveluksessa. Eron palveluksesta hän sai 1878. Ikänsä puolesta hän ei olisi palvelukseen joutunut, joten hänet lienee värvätty.
Kaartista hän palasi Karviaan ja toimi renkinä ja itsellisenä. 1881 oli vuorossa Hämeenkyrö ja Haukijärven Suoja. Kylään hänet sai tulemaan torpantytär Amalia Matintytär Saksa. Heidät vihittiin joulukuussa 1881. Missä he olivat tutustuneet? Herttualassa asui Taavetti Lehto, joka oli samoihin aikoihin kaartissa. Ehkä hänen kauttaan, ehkä Herman oli oleskellut Hämeenkyrössä jo ennen virallista muuttoaan. Herman eli itsellisenä Haukijärvellä ja Parilassa melkein 30 vuotta. Kenties pitempäänkin, jos muutto Heinijärvelle toisen avioliiton myötä ei vienytkään häntä pois kylästä. Hän taisi harrastaa metsästystä. Herman kuoli 1913, haudattujen luettelon mukaan Lapväärtissä, jonne hänet haudattiin. Mitä hän siellä teki? Taas yksi Hermaniin liittyvä kysymys, johon ei ole vastausta.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Matka Haukijärvelle (blogi)
Vpl Pyhäjärvi-lehden Haukijärven karjalaisista kertovan juttusarjan innoittamana päätin katsoa, millaisia reittejä pitkin karjalaiset päätyivät Haukijärvelle. Lähteenä käytän Siirtokarjalaisten tie-kirjasarjaa. Kaikki Haukijärvelle asettuneet kahta lukuunottamatta joutuivat lähtemään Vpl Pyhäjärveltä. Hellin Valkama (os. Ikävalko) tuli Viipurin maalaiskunnasta ja Raisa Luukkanen (os. Saulamo) Salmista. Heillä evakkopaikkakunnat poikkesivat pyhäjäveläisten reitistä. On huomattava, että osa miehistä oli sodassa ja aikuiset lapset ehkä kulkivat eri reittejä. Myös tulkintavirheet ovat mahdollisia.
Talvisodan ajaksi pyhäjärveläiset näyttävät siirtyneen evakkoon Pohjanmaalle. Soini, Alavus ja Töysä toistuvat asuinpaikkoina. Alavudelle evakuoitiin 1939 eniten myöhemmin Haukijärvelle tulleita. Sinne he eivät kuitenkaan yleensä jäänet, vaan jatkoivat matkaa muualle Pohjanmaalle tai Keski-Suomeen. Myös lähelle myöhempiä asuinsijoja tulleita oli: Akkaset, Kopperoiset ja mahdollisesti Tiittaset (osittain) olivat Hämeenkyrössä, Haloset, Jääskeläiset, Mannikaiset, Matikaiset, Myllärit, Paakeli, Silvastit ja Talonpojat Huittisissa, Pärssiset Suodenniemellä ja Naskalit Viljakkalassa. Kirjan perusteella näyttää siltä, että kaikki perheet palasivat jatkosodan alettua takaisin kotiseudulleen vuosiksi 1942 - 1944, osa palasi jo 1941.
Jatkosodan jälkeisiä asuinpaikkoja tutkittaessa nousee esiin kaksi nimeä. Hyvin monet asuivat vähän aikaa Koskenpäässä (nykyisin Jämsää). Kolmetoista perhettä näyttää olleen ainakin jonkin aikaa siellä. Muutama karjalainen löysi sieltä puolisonkin. Moni tuli Hämeenkyröön Huittisten kautta. Kahdeksan perhettä mainitsee sen asuinpaikakseen evakkotien varrella. Ehkä sieltä etsittiin jo vakituista asuinpaikkaa. Myös Petäjävedestä, Vilppulasta ja Keuruusta on muutamia mainintoja. Kopperoiset tulivat Kuoreveden kautta Hämeenkyröön.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Piilossa? (blogi)
Olen kertonut monia surullisia tarinoita vuoden 1918 tapahtumista. Tällä kertaa kolme hiukan erilaista. Kirjoitan henkilöistä nimettöminä, koska dokumentteja heidän vaiheistaan tuolloin on hyvin vähän tai ei lainkaan. Kaikki asuivat jossain vaiheessa Haukijärvellä.
Ensimmäinen henkilö merkittiin itselliseksi henkikirjoihin. Hänellä oli kuitenkin selkeä kytkentä erääseen kantataloon. Hämmästyin kovasti, kun useat kuulustellut punavangit toisistaan riippumatta nimesivät hänet Haukijärven komppanian esikuntaan kuuluneeksi. Tästä huolimatta ei löydy mitään asiakirjaa hänen kuulustelustaan, vankeudestaan tai valtiorikosoikeuteen joutumisestaan. Kaikki dokumentit tuskin ovat voineet joutua kadoksiin. Ajattelen, että hän ehkä piileskeli pahimman ajan yli sukulaisten tuella. Myöhemmin armahdusten alettua häntä ei enää haluttu lähteä etsimään.
Toinen henkilö oli torppari. Hän lienee ollut mukana rivimiehenä punaisessa kaartissa. Hänestäkään ei löydy tietoa vankileirillä olosta tai oikeudenkäynnistä. Sen sijaan Hämeenkyrön suojeluskunnan esikunnassa laadittiin hänestä lausunto, joka tosin jäi Hämeenkyrön nimismiehen arkistoon. Lisäksi häneltä vaadittiin Hämeenkyrön käräjillä marraskuussa 1918 korvausta perunoista, joita hän oli ollut mukana takavarikoimassa punakaartille. Hänkin lienee pysytellyt pois näkyvistä kevään ja kesän ajan, mahdollisesti yhdessä edellisen kanssa.
Kolmas tarina on ehkä kiehtovin, ja perustuu henkilön suvussa kulkeneeseen muistitietoon. Tämä mies ei asunut enää 1918 Haukijärvellä. Hänen kerrotaan kadonneen hiukan ennen kuin valkoiset joukot valtasivat hänen asuinpaikkakuntansa, mikä olikin hänen onnensa, sillä siellä oli ankarat puhdistukset, joissa kuoli paljon ihmisiä. Häntä olisi voitu syyttää yhteistyöstä punaisten kanssa. Myöskään hänelle ei löydy mitään dokumenttia vankeudesta tai valtiorikosoikeuden eteen joutumisesta. Seurakunnan rippikirja on tuolta ajalta jo digitoitu, mutta siinäkään ei kerrota hänen vaiheistaan mitään. Suvussa on arveltu, että hän olisi mennyt Venäjälle. Pääsy läntisestä Suomesta sinne oli tuossa vaiheessa jo aika mahdotonta. Vielä epätodennäköisempää oli paluu ilman merkintöjä missään. Oma ajatukseni on, että hän piiloutui kevään ja kesän ajaksi jonnekin Viidanojankulman, Sirkkalan, Mouhijärven ja Suoniemen välimaastoon, joka tuolloin oli melkein asumatonta ja jonka hän todennäköisesti tunsi hyvin. Hänellä oli tuolloin Viidanojankulmalla sisaren perhe, joka ehkä kykeni hiukan auttamaan. Tarkkaa tietoa siitä, milloin hän palasi perheensä luo, ei sukulaisilla ole. Talven yli selviytyminen olisi ehkä kuitenkin ollut hankalaa. Syksyllä, kun ensimmäisiä armahduksia alkoi tulla, ei häntä enää laitettu vastaamaan teoista, joista muita jo armahdettiin.