Blogi

Olen kysynyt 20-luvulla syntyneiltä kyläläisiltä, oliko heidän lapsuudessaan susia ja karhuja. Vastaus on ollut aina sama, niitä ei ollut eikä niistä edes varoiteltu. Otokseni on kuitenkin aika pieni eikä käsitä yhtään isompien metsäalueiden lähellä asunutta, joten kovin tieteellisenä ei tutkimustani voi pitää. Blogiin kuitenkin kelpaa. Hämeenkyrössä oli susia 1870-luvulla, jolloin ne tappoivat useampia lapsia. Haudattujen luettelot todistavat tästä: esimerkiksi 1877 kuolleen Kalle Turvan kuolinsyyksi on merkitty "sudelta viety". Tapaukset kuitenkin sattuivat Pinsiön suunnalla, tietääkseni yhtään haukijärveläislasta ei joutunut suden suuhun. Tässä kuitenkin pari haukijärveläisiin liittyvää petotarinaa, näin kiivaan susikeskustelun aikana.

On Haukijärvelläkin susia asustellut. Juttuja ja tarinoita-osiossa on kertomus Viidanoja Heikistä, joka pyysi ainakin kaksi sutta. Kyseessä varmaankin oli Yliviidanoja torppari Heikki Heikinpoika (s. 1818). Hänen tyttärentyttärensä Tilta (Matilda), joka myös mainitaan tarinassa, oli syntynyt 1867. Juttu ajoittuu siis 1870- tai 1880-luvulle. Ulriikka Santamäki, joka sutta kävi katsomassa oli syntynyt 1830. Voisi kuvitella, että Viidanojankulmalta Mouhijärven suuntaan oli tuolloin metsiä, joissa susia eleli. Jonkinlaisesta ansapyynnistä oli kyse, koska Heikki kävi pyydyksiään katsomassa. Sudenkuoppa-nimitys on vielä muistona vanhoista pyyntimenetelmistä.

Petterin Tilta kertoi jälkipolvilleen, kuinka nuorena pakeni karhua Kirkkojärven jäätä pitkin. Pappilan rantasauna tarjosi pelastuksen. Tarina ei oikein tunnu uskottavalta. Jos karhu olisikin herännyt talviuniltaan, kun jäät vielä kantoivat, olisi sitä pakoon juokseminen lumessa ollut aika mahdotonta. Pian olisi karhu ihmisen saavuttanut. Tuskin Tilta oli juttua omasta päästään keksinyt, kyllä hän jotain oli pakoon juossut. Matilda oli syntynyt 1868, joten tapahtuma ajoittuu 1880-luvulle. Ehkä tytöt - mukana oli joku muukin - pakenivat jotain isoa koiraa.

Juttuja ja tarinoita-osiossa sivustolla on kertomus hiiden väestä. Se sai minut miettimään, mitä Herttualan ja Haukijärven välissä oikein mahtoi ennen vanhaan olla. Tarina sinänsä on kovin epätarkka eikä siinä oikein ole mitään sellaista, mikä auttaisi ajoituksessa. Juttuja hiiden väestä esiintyy myös Hämeenkyrön murrekirjassa 1880-luvulla syntyneiden kertomana, tosin vanhoilta ihmisiltä kuultuina. Voisi siis olettaa, että liikutaan 1800-luvulla. Kertojan käyttämä termi rykmenttisotakokous ei sekään auta ajoituksessa. Sotaväkeä oli sekä Ruotsin että Venäjän vallan aikana. Se, että maatilan isäntä olisi joutunut sotaharjoituksiin, on kuitenkin epätodennäköistä.

Herttualan talot olivat yhtenä ryppäänä Trossitien ja nykyisen Herttualantien risteyksessä. Useimmat pienemmistä mökeistäkin olivat puolen kilometrin sisällä risteyksestä Haukijärvelle päin. Kauempana (Haukijärven suuntaan) olivat vain Haapaniemi ja Hakala, mahdollisesti myös Järvenpää, jos se oli tarinan tapahtuma-aikaan jo olemassa. Viimeistään niiden jälkeen alkoi metsätaival. Ihantolan torppaa tuskin vielä oli olemassa. Mettä-Tiipiä näkyy jo 1800-luvun alkupuolen rippikirjoissa, joten mahdollisesti nykyisen Peltolan paikalla oli rakennuksia ja peltoa jo 1700-luvun lopussa. Seuraava varmasti asuttu paikka oli Maatiala nykyisen Haukijärven Harjun lähellä. Tiipiän ja Maatialan välissä on voinut olla muutama pieni mökki, samoin Maatialan ja Suojan välillä. Viimeistään vierekkäin sijainneiden Pakkasen ja Suojan kohdalla oli isäntämme päässyt turvaan hiiden väeltä.

Missä kohtaa nuo pelottavat otukset sitten hyökkäsivät Tilan isännän kimppuun? Ehkä synkin osuus pimeään aikaan on ollut Herttualan tiheän asutuksen päättymisen ja Tiipiän väli. Aika varmasti se on ollut metsämatkaa. Kerrotaan nimittäin, että Kirvesjärven ympärillä olevat pellot on raivattu vasta 1900-luvulla.  Vanhat kartat 1800-luvun puolivälistä näyttävät samaa. Kun metsää ei vielä hyödynnetty, on puusto voinut olla tiheää. Pitemmällä Haukijärvellä oli edellä mainittujen talojen peltoja ja niittyjä.

Jos valoihin tottunut nykyihminen kulkee pimeätä metsätietä, voi mieleen hiipiä pieni pelko. Emme ehkä ajattele hiiden väkeä tai muitakaan henkiolentoja. Enemmän olemme huolissamme toisten ihmisten vuoksi. Ehkä mielen pohjalla häivähtää myös ikiaikainen pimeässä koettu uhka. Vielä 1800-luvulla oltiin taikauskoisia. Uhka sai kasvot, tässä tapauksessa hiiden väen.

Vuonna 1899 kerättiin Suomessa 11 päivän aikana yli 500 000 nimeä adressiin, joka oli suunnattu Helmikuun manifestia vastaan. Määrä oli huomattava, koska maassa oli tuolloin noin 2,5 miljoonaa asukasta. Nimiä kerättiin myös Hämeenkyrössä. Haukijärveläisetkin ovat halunneet vastustaa sortotoimia. Suuri adressi on digitoitu ja siihen voi tutustua Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa. Hämeenkyröläisten allekirjoitukset alkavat adressitekstin jälkeen.

Lähdetäänpä etsimään kyläläisten nimiä adressista. Niitä on pari suurempaa ryhmää ja lisäksi yksittäisiä nimiä, esimerkiksi muiden kylien taloissa palveluksessa olleiden allekirjoituksia. Ensimmäinen isompi ryhmä on seitsemännessä kuvassa olevat  viidanojankulmalaisten nimet. Huomiota kiinnittää, että Metsäraukolan asukkaat ovat käyttäneet Rikman (Riikmanni)-nimeä. Suuria yllätyksiä nimilista ei tarjoa. Lähinnä jää miettimään, kuka on torppari Kataisto. Onko kirjain sukunimen edessä K?

Pukaralaisten nimiä löytyy kuvasta 25 ja parilalaisten allekirjoituksia kuvasta 26, jossa on myös Suojan isännän ja emännän nimet. Ei mitään yllättävää näissäkään. Juho Malakias Mäkelä lienee ollut töissä tai käymässä Pukarassa. Erikoista on, ettei Pakkaselta näyttäisi olevan adressissa yhtään nimeä. Eikö Richter halunnut allekirjoittaa? Vai onko hän toimittanut nimet jonnekin niin, että ne eivät ole Hämeenkyrön kohdalla?

Jos joku edellä olevaa lukiessaan ennätti iloita esivanhemman nimikirjoituksen löytymisestä, on pakko tuottaa pettymys. Useimmat vanhemmat ihmiset käyttivät tuohon aikaan allekirjoituksenaan puumerkkiä. Adressissa niitä ei kuitenkaan ole. Kun nimikirjoituksia katsoo tarkemmin, huomaa, että sama henkilö on kirjoittanut useamman nimen. Vihtori Ihantola allekirjoitti viralliset paperit puumerkillään. Hänen nimensä lieneekin kirjoittanut tytär Fanny, jonka nimi on listassa seuraavana. Väärennöksistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kirjoitustaidottomuudesta. Vähän hilpeyttä herättää Matilda Josefiina Ihantolan titteli, palvelustyttö. Hänet lienee tavoitettu Herttualasta. Mahdollisesti hän on ollut jossain kylän talossa tilapäisesti työssä, mutta palvelustyttö tuo 45-vuotias 10 lapsen äiti ei takuulla ole ollut. Nimen lienee kirjoittanut joku oudompi. Hyvällä onnella aidon nimikirjoituksenkin voi löytää.

Sivuston galleriassa on kuva, jossa hautakummun äärelle on kokoontuneena ihmisiä, mitä ilmeisimmin kuolleen omaisia ja tuttavia. Kuva on otettu talviaikaan. Taustalla on puita, joista ainakin osa voisi olla mäntyjä. Kuva on peräisin Pakkasella pitkään töissä olleen Väinö Lehtisen albumista. Sillä on melko todennäköisesti jokin kytkentä Haukijärvelle. Kuvaa on vaikea ajoittaa kovin tarkasti, oma arvaukseni menisi 30 - 50-luvuille. Kuvaa ovat katsoneet useammat vanhat kyläläiset, mutta he eivät ole tunnistaneet siitä henkilöitä.

Lue lisää...

Millä hautausmaalla kuva mahtaa olla otettu? Hämeenkyrön vanhalta hautausmaalta se ei oikein näytä. Toki sielläkin on ollut puustoa jo tuohon aikaan, mutta ei ehkä noin yhtenäisesti. Mouhijärven hautausmaalta en muista nähneeni yhtään vanhaa valokuvaa. Tampereen Kalevankangas olisi yksi mahdollisuus. Koskesta voimaa-sivuston valokuvassa näyttää olevan samantyyppistä puustoa taustalla.

Tampere tuntuisi uskottavalta senkin takia, että niin monen kyläläisen tie vei sinne. Sen teollisuus tarjosi työpaikkoja. Kaikki eivät kuitenkaan eläneet pitkään. Tuberkuloosi ja muut taudit veivät hautaan nuorempaakin väestöä. Kuvan henkilöiden ryhmittelystä ei oikein voi päätellä perhesuhteita. Ovatko etualalla olevat lapset menettäneet äitinsä tai isänsä? Onko huivipäinen nainen kuolleen äiti?

Kuvia on varmasti tehty aikanaan useampia ja annettu ainakin sukulaisille. Kenties jollakin on sama kuva albumissaan. Ehkä joku kuvan henkilöistä on tunnistettavissa. Siinä tapauksessa toivon kommenttia tähän blogiin tai yhteydenottoa sähköpostilla. Yhden entisen haukijärveläisen kohtalo voisi selvitä.

Äidilläni oli tapana muistella, että Haukijärvellä oli Pakkanen, Suoja, Poutala ja Halla. Ei hänkään taloista muita muistanut kuin Pakkasen ja Suojan, kahdesta muusta oli vain kuullut puhuttavan. Pakkasen tietävät kaikki kyläläiset ja useimmat muistavat myös Suojan vanhan rakennuksen. Alun perin kyse oli Haukijärven yksinäistalosta, joka jossain vaiheessa jakautui kahteen osaan. Omia nimiä niille käytettiin jo 1700-luvulla. Ei liene tiedossa, mistä nimet tulivat. Talot ovat joka tapauksessa sijainneet lähekkäin, joten suurta lämpötilaeroa niiden välillä ei varmaan ollut. Viljelyksillä tilanne on voinut olla toinen.

Myös Poutalasta on sivustolla kerrottu. Sen nimi arvoitus. Mahdollisesti on hiukan huumorilla haluttu jatkaa Pakkanen-Suoja-nimisarjaa. Toki taloille, torpille ja mäkituville haluttiin antaa kauniita nimiä ikäänkuin toiveena viihtyisästä asuinpaikasta. Halla kuvaa sitten hiukan ikävämpää puolta suomalaisten sääilmiöiden joukossa. Taavetti Halla kuoli jo 1892, hänen puolisonsa Anna oli elossa vielä 1911. Lapset lähtivät ajan tavan mukaan maailmalle leipäänsä ansaitsemaan. Heistä Emma oli Pakkasella töissä vielä 1925. Hän oli vaihtanut sukunimensä Niemeksi 1900-luvun alkuvuosina.

Hallaa ei sivustolla ole, koska sen paikka ei ole varmistunut. Täysin varmaa ei edes ole, että kylässä olisi ollut senniminen asumus. Kyse voi olla myös Pakkasella töissä olleesta väestä. Joka tapauksessa Hallan perhe oli rippikirjoissa samalla sivulla kuin Mustasilta. He olivat siis Potilan itsellisiä. Jos heidän mökkinsä on sijainnut Haukijärvellä, sen on täytynyt olla lähellä Mustasiltaa. Vaikka Mustasuo oli lähellä, on perheen nimi vanhempaa perua. Se oli heillä jo, kun he tulivat Suoniemeltä Hämeenkyröön 1868. Muuallakin on siis nimetty sään mukaan.

Sitten 1900-luvun alun, jolloin Poutala merkittiin maarekisteriin, ei Haukijärvellä liene otettu käyttöön säähän liittyviä tilan nimiä. Siinäpä vinkkiä tuleville kyläläisille, kun uusia kiinteistöjä nimetään.

Lisätietoja