Blogi
Uuden vuoden alkaessa (blogi)
Toivotan hyvää uutta vuotta kaikille Haukijärvi-sivuston seuraajille. Toivottavasti tästä vuodesta tulee parempi kuin edellinen oli. En ole tehnyt nytkään mitään uudenvuodenlupauksia. Sivuston suhteen sellainen olisikin vaikeaa. Sivusto on sillä tavalla "valmis", ettei sen täydentämiseen oikein voi laatia tarkkaa suunnitelmaa. Enemmänkin olemme sen varassa, mitä eteen tulee. Seuraavassa kuitenkin joitakin toiveita alkaneelle vuodelle.
Olen kai tullut vanhaksi, kun en suunnittele arkistoreissua Turkuun, Hämeenlinnaan tai Helsinkiin. Kyllä niissä varmasti vielä jotakin Haukijärveen liittyvää tutkittavaa olisi, mutta Kansallisarkiston toimipisteiden uudet aukioloajat eivät innosta. Aukioloa on supistettu voimakkaasti. Tuossa parin kilometrin päässä sijaitsevassa toimipisteessä aion kuitenkin käydä. Sisäisessä verkossa voin kahlata vielä uudestaan läpi Turun ja Porin läänin digitoituja henkikirjoja vuosilta 1950 - 1960. Tällä kertaa ajan kanssa, kun ei ole kiire junalle. Kyse on siis yhä enemmän digitoidusta materiaalista.
Kansallisarkisto digitoi aineistoja ihan työnsä puolesta. Muut toimijat ovat pitkälti vapaaehtoisia. Hartaasti toivon, että SSHY:n vapaaehtoiset ehtisivät kuvata Hämeenkyrön seurakunnan seuraavan rippikirjajakson vuodesta 1911 eteenpäin. Myös seurakunnan muissa aineistoissa olisi mahdollista päästä hieman lähemmäs nykyaikaa. Niin, ja niitä Pirkkalan haudattuja kaipailen myös. Tärkeä vapaaehtoisista koostuva on myös Facebookin Suomen kirkkoja ja hautausmaita-ryhmä. Jollain aikataululla sinne on odotettavissa tietokanta, joka sisältää hakumahdollisuuden. Sieltä voisi löytyä kuvia joidenkin kyläläisten hautakivistä. Suuri kiitos ja kunnia vapaaehtoisille, jotka kuvaavat aineistoja.
Mainitsen tässä vielä pari toimijaa, jotka myös tekevät tärkeää työtä. Kansalliskirjaston digitoimista vanhoista lehdistä on löytynyt tietoa monen kyläläisen vaiheista. Toistaiseksi julkisesti luettavissa ovat ennen vuotta 1940 ilmestyneet lehdet. Yliopistojen kirjastoissa pääsee kuitenkin tutkimaan myös uudempia julkaisuja. Monet seurakunnat ovat liittyneet Hautahaku-alustalle, josta voi etsiä tietoa niiden hautausmaille haudatuista henkilöistä. Toivotaan, että kehitys jatkuu ja seurakuntia tulee sinne lisää. Silloin voisi löytää muualle muuttaneen kyläläisen matkan pään.
Näitä blogitekstejä varten on jo monta aihetta mietittynä. Eiköhän näitä juttuja siis suunnilleen kerran viikossa edelleen ilmesty.
Joulun aikaan 1932 (blogi)
Vilkaistaan, mitä Hämeenkyrön Sanomat kertoi 90 vuotta sitten vuoden viimeisessä nuumerossaan, joka ilmestyi 23.12.1932. Suoraan kylään liittyviä uutisia oli vähän. Kunnanvaltuusto oli kokoontunut ja valinnut Frans Mustasillan jäseneksi tulo- ja omaisuusverolautakuntaan vuodelle 1933. Samoin valtuusto valitsi Kalle Haukipään lastenkodin taloudenhoitajaksi. Seurakunta ilmoitti hartaushetkestä lastenkodissa uudenvuodenpäivänä. Kolmossivulla työväenyhdistys kertoi toimivansa (yleinen ilmaisu tuon ajan ilmoituksissa) tanssi-iltaman omalla talollaan tapaninpäivän iltana.
Jouluun liittyvää oli lehdessä melko paljon. Aleksi Lehtonen kirjoitti joulun kristillisestä sanomasta. Päätoimittaja Jalmari Helo taas omassa tekstissään arveli puutteen vähentävän monen juhlamieltä, elettiinhän vielä lama-aikaa. Hiukan yllättäen hän otti vertailukohdaksi vuosien 1602 - 1603 ankarat ajat. Hän siteerasi silloisen kirkkoherran Henrik Olavinpojan aikalaiskuvausta. Miten lienevät lehden lukijat ottaneet vastaan Helon toteamuksen, ettei 30-luvun alun lapsilla ollut mitään aihetta nureksumiseen. Lehti sisälsi myös kirjaesittelyjä ja mainoksia.
Mielenkiintoinen oli Satakuntalaisen osakunnan sananparsien keräystä koskeva kilpailukutsu. Kilpailulla oli tarkat säännöt. Kutsu sisälsi myös esimerkkejä. Muistiin kirjatut sananparret lähetettiin Suomalaisen Tiedeakatemian keräilytoimistoon. Pitää yrittää jostakin selvittää, paljonko sananparsia saatiin kerättyä, missä keräysliput ovat nyt ja onko joukossa Hämeenkyröstä kerättyä materiaalia. Ties vaikka joku kyläläisistä olisi lähettänyt tietämiään sanontoja tai joku muu olisi kulkenut Haukijärvellä niitä muistiin kirjoittamassa. Mutta se olkoon ensi vuoden tehtäviä.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran loppiaisen jälkeen. Muistathan, että sivuston kautta voit lähettää sähköisen joulukortin. Korttigalleriaan on saatu uusia hienoja kortteja Kaija Valkaman ottamista valokuvista. Toivotan kaikille lukijoille oikein rauhallista joulun aikaa.
Ajoneuvoja (blogi)
Olen aiemmin muutamaan otteeseen kertonut kyläläisten ajoneuvoista ja niiden rekisterikorteista. Säilyneet kortit on digitoitu jo muutama vuosi sitten. Nyt on kuitenkin Suomen Sukututkimusseuran jäsenille tullut Sukuhaku-palveluun tietokanta, josta ajoneuvojen rekisteröintikortteja voi hakea. Tietokanta ei kata vielä kaikkia kortteja, joten ehkä tulevaisuudessa asiaan palataan. Ja kuten aiemminkin on todettu, lähinnä 50-luvun kortit ovat säilyneet. Jos ajoneuvo on poistettu rekisteristä, ja rekisterinumero on annettu uuteen käyttöön, on aiemmat tiedot poistettu. Kaikista näistä varauksista huolimatta löysin yllättävän monen kyläläisen käytössä olleen auton tai moottoripyörän rekisteröintikortin. Seuraavassa niistä luettelo siinä järjestyksessä kuin satuin ne tietokannasta löytämään. Ajoneuvot eivät ole luettelossa aikajärjestyksessä.
Autot
Onni Mustasillan ensimmäinen ja toinen
Martti Virkki, Erkki Toiviainen
Anja Hillu, Erkki Sillanpää, Pentti Mustasilta
Sulo Niemen ensimmäinen ja toinen
Eero Ala-Maakalan ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides
Jalmari Halosen ensimmäinen ja toinen
sekä mahdollisesti Emil Mäkinen
Moottoripyörät
Reijo Sunin ensimmäinen ja toinen
Viljo Haukipään ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs
Leo Haukipää, Johannes Pärssinen
Yrjö Punkan ensimmäinen, toinen ja kolmas
Pentti Jääskeläinen, Pekka Sulin, Väinö Koskela
Erkki Hanhilahti, Timo Koskela
Jorma Ala-Maakalan ensimmäinen ja toinen
Väinö Mäkisen ensimmäinen ja toinen
Leo Paakelin ensimmäinen ja toinen
Lapsuusmuistoja (blogi)
Eilisen itsenäisyyspäivän innoittamana muistellaan tänään hiukan 50-lukua. Katsotaan aikaa lapsen silmin, sillä meitä tuon ajan lapsia oli paljon.
Vaikka nimelleni oli kirjoitettu yleisostokortti, en muista säännöstelyn aikaa. Niukkuuden toki muistan. Kun sukulaiset tulivat Tampereelta vierailulle, he toivat tuliaisina hedelmiä. Ensimmäiset appelsiinit, päärynät ja banaanit olen syönyt juuri heidän tuomisinaan. Kyllä ne maistuivat hyviltä. Paikallisen kaupan valikoimissa ei sellaisia juuri ollut. Peruna, leipä, itse kasvatetun sian liha ja silakka tai järvikala muodostivat ravintomme rungon. Porkkanaa ja punajuurta tuli omalta kasvimaalta ja omenoita pihan puista. Marjoja syötiin hillona tai mehuna. Joskus harvoin sai kioskilta sitruunasoodaa. Lämmintä vaatetta meillä oli, vaikka monet naiset valittelivat aiemmin hankkimiensa hameiden kankaiden heikkoa laatua. Huopatossuissa tarkeni talvella.
Kylän talot olivat joko vanhoja, vuosisadan alkupuolella rakennettuja tai uusia rintamamiestaloja. Monessa asui kolme sukupolvea saman katon alla. Lapsille ei useinkaan ollut omaa huonetta, puhumattakaan siitä, että jokaisella tenavalla olisi sellainen ollut. Kesän koittaessa hyödynnettiin vintit ja aitat oman tilan saamiseksi. Kavereiden kanssa leikittiin yleensä ulkona. Saapaslaatikon kannella laskettiin mäkeä, ja piiloleikkeihin tarjosi piha ja lähimetsä hyvän paikan. Jonkinmoinen alkeellinen pesäpallosta johdettu pallopeli oli suosittu, kun koolle saatiin hiukan isompi porukka. Sääntöjä en valitettavasti enää muista.
Varmasti presidentit Paasikivi ja Kekkonen pitivät vuosittain itsenäisyyspäivän vastaanotot. Me emme niitä kuitenkaan seuranneet. Televisiota ei ollut, ja radio tuskin kovin pitkiä lähetyksiä vastaanotoilta teki. Radiosta kuunneltiin uutisia, urheilua, hartaushetkiä ja jumalanpalveluksia, Markus-sedän lastentuntia, lauantain toivottuja levyjä ja sunnutaiaamun ohjelmaa, jota juonsi Niilo Tarvajärvi. Radio ei soinut taustalla, vaan sitä hiljennyttiin kuuntelemaan. Erityisesti uutisten aikaan ei äänekkäämpi puhe ollut sallittua. Huomautus tuli nopeasti ja napakasti. Lapsille viihdettä tarjosivat kirjat, sanomalehtien sarjakuvat ja vanhat aikakausilehdet. Leluja oli, mutta ei niitä varten kovin isoa laatikkoa tarvittu.
Me emme 50-luvulla juuri matkustelleet. Vuosittainen kesämatkamme suuntautui sukulaisten luokse Tampereelle. Siellä sitten käytiin katsomassa nähtävyyksiä. Muistan käyneeni ainakin Pyynikin näkötornissa ja Sorsapuistossa, varmaan myös keskustan vilinää ihmettelemässä. Matkalla ei kuitenkaan yövytty, kyseessä oli päiväretki. Lehmät piti lypsää aamuin illoin. Onneksi linja-autoja kulki niin, että päiväreissu oli mahdollinen. Polkupyörän sain, kun menin toiselle luokalle kouluun. Se oli kuitenkin tarkoitettu hyötyliikuntaan, mitään pitempiä huviretkiä en muista sillä tehneeni. Ajamaan olin opetellut aikuisten pyörällä.
Syksyllä 1958 meitä ekaluokkalaisia oli 14. Heistä viisi ei enää ollut tämän vuoden itsenäisyyspäivää viettämässä. Samassa luokkahuoneessa opiskelivat kakkosluokkalaiset. Lukemaan opimme ja kirjoittamaan, vaikka musteella kaunokirjoittaminen ei kovin mukavaa puuhaa ollutkaan. Ulkoa opettelimme kertotaulut ja virret, kuten tuohon aikaan tapana oli. Laiskanläksyillä ja jälki-istunnoilla tehostettiin oppimista tarvittaessa. Kuri koulussa oli tiukka, opettajan ohjeita ei kyseenalaistettu, ei kotona eikä koulussa. Ruumiillista kuritusta en koulusta muista, mutta kotona kyllä oli koivuvitsa ovenkarmin päällä. Ja joskus sitä käytettiinkin, joskaan ei kovin voimallisesti. Niin se oli muillakin lapsilla, eikä asia juuri herättänyt keskustelua.
Monenlaisia tietoja ja taitoja opimme koulussa ja kotona. Vaikka en ole myöhemmin koskaan lypsänyt käsin, monia muita taitoja olen kyllä tarvinnut. Maailmamme oli nykykatsannossa pieni, mutta useimmille turvallinen. Ja kuten lapset kaikkina aikoina, me luotimme tulevaan. Ja tulihan Suomestamme monessa suhteessa parempi paikka elää kuin se 50-luvun Suomi oli ollut.
Vielä Kanervan perheestä (blogi)
Palataan vielä hiukan Kanervan perheen vaiheisiin. Anna Kanervan sisarentytär Helena Laurinsalo on käsitellyt perhettä myös toisessa julkaisussaan. Siinä hän viittaa kirjeeseen, jonka lähettäjä kirjoittaa "... se Kanervan Ville kanssa vahetti taloo, se sai Haukijärvellä Maatialan ja antoi nämä huoneensa ja 1000 Smk". Tulkitsen tuon niin, että Kanervat ja Maatialat vaihtoivat asumuksia. Tutkitaan, mitä asiakirjat kertovat asiasta.
Helena Laurinsalo oli nähnyt vuokravälikirjan, jolla Aleksi Poussa vuokrasi 1905 Ville Grönvallille (Kanervalle) 5,5 aaria tonttimaata 25 vuodeksi. Koska vuokra-aika alkoi jo 1903, oli asiasta ilmeisesti ensin tehty suullinen sopimus. Tälle tonttimaalle nykyisen Harjutien varrelle Ville Kanerva rakensi talon, jonka hän 1908 tehdyllä kauppakirjalla myi Vilhelm Katajalle. Ei siis Maatialalle. Henkikirjojen ja kansakoulun oppilasluettelon mukaan Kanervat kuitenkin muuttivat Haukijärvelle vasta vuonna 1912. Ilmeisesti Kanervat rakensivat tai ostivat jonkin toisen talon Kyröskoskelta. Sen talon he sitten mahdollisesti myivät Maatialoille.
Katsotaan vielä, mitä Matilda Maatialan perukirja kertoo talokaupoista. Siinä kerrotaan, että Ville Maatiala oli vuoden 1913 alussa velkaa Maatialan palstatilasta 850 markkaa. Tilan kauppahinta oli ollut 2600 markkaa. Ostohetkellä Kanervat olivat maksaneet tilasta 1700 markkaa. Maksu voisi hyvin pitää sisällään talon vuokratontilla Kyröskoskella. Taloa ei kuitenkaan kauppakirjassa mainita. Perukirjan omaisuusluettelossa on hiukan epämääräinen huonerakennukset-sana ja vähennysluettelossa tonttivero Poussalle. Jokin talo vuokratontilla Maatialoilla lienee Kyröskoskella ollut. Käytettävissä olevista asiakirjoista ei varmaksi selviä, oliko se Kanervan perheen entinen talo.
Lähteet:
Helena Laurinsalo, Talot piipun juurella, ISBN 952-91-0609-2
Helena Laurinsalo, Erään perheen elämästä, Kyröskosken kansalaisopiston sukututkimuspiirin julkaisu nro 2