Blogi

Joskus aiemmin kirjoitin Emma Hallan ja Eufrosiina Forsellin (myöh. Koiviston) 1907 saamasta Keisarillisen Suomen Talousseuran kunniamerkistä. Samaisen seuran huomionosoitus osui kuitenkin kylään jo 1839. Hämeenkyrön seurakunnan arkisto sisältää nimittäin kirkkoherralle tulleen tiedonannon, jonka mukaan seura oli myöntänyt Juho Matinpoika Pertulle hopealusikan. Se myönnettiin pellon ja niityn raivauksesta. (Ainakin oletan, että ruotsinkielinen uppodling-sana merkitsee tässä raivausta, se voi tarkoittaa myös viljelyä). Tarkoitus oli, että kirkkoherra antaisi palkinnon jossain sopivassa juhlallisessa tilaisuudessa. En löytänyt tarkempaa tietoa siitä, milloin ja missä tilaisuudessa Juho Perttu sai lusikan.

Hiukan tarkemmin palkinnon myöntämisperusteista löytyy tietoa Lars Zilliacuksen julkaisusta Finska Hushållningssällskapets arkiv och skrifter sivulta 18. Sen mukaan Juho Perttu oli rakentanut 12 taloa (rakennusta?) ja pystyttänyt kahdeksan syltä kiviaitaa. Hän oli raivannut kaksi tynnyrinalaa yhdeksän kapanalaa peltoa sekä neljä tynnyrinalaa viisi kapanalaa niittyä. Lisäksi hän oli kaivanut 588 syltä laskuojaa ja 2027 syltä sarkaojaa. Vanhoista yksiköistä tarkemmin vaikka Wikipediasta.

Pitää joskus Turussa käydessä yrittää perehtyä seuran arkistoon tarkemmin. Sieltä näyttäisivät löytyvän Juho Pertun palkintoon liittyvät asiakirjat. On todennäköistä, että huomionosoituksia ovat vuosikymmenten saatossa saaneet osakseen muutkin kyläläiset. Kuka sitten oli Juho Matinpoika Perttu? Hän oli Pertun talon isäntä ja sivustolla mainitun Taavetti Vilhelm Juhonpoika Pertun isä.

Marraskuussa 1945 saapui Turun ja Porin läänin lääninkansliaan kirjelmä, jonka oli lähettänyt Mustajärven sähköosuuskunta r.l.-nimisen osuuskunnan ensimmäinen hallitus. Kirjelmässä oli anomus osuuskunnan sääntöjen vahvistamiseksi. Tämä tapahtuikin seuraavan vuoden toukokuussa maaherra Wilho Kytän päätöksellä. Säännöt noudattivat ilmeisesti pitkälti mallisääntöjä ja niissä oli tarkat määräykset siitä, miten osuuskunnassa toimittiin. Seuraavassa tarkastellaan erityisesti maksujen määräytymistä.

Osuusmaksu oli 1000 markkaa. Jäseneksi pääsemistä varten tuli maanviljelijöiden, joiden peltopinta-ala oli yhdestä viiteen (?) hehtaaria, ottaa neljä tai viisi perusosuutta ja lisäksi yksi osuus jokaista kahta peltohehtaaria kohden. Muiden tuli ottaa yksi perusosuus. Moottoreita ja muita yli 500 watin tehoa vaativia laitteita varten varten piti ottaa yksi perusosuus. Anomuksen lopussa on jäsenluettelo, josta selviävät kunkin osuudet. Ne vaihtelivat neljästä viiteentoista. Osuusmaksujen summaksi tuli 156 000 markkaa.

Anomukseen on kirjattu myös osuuskunnan ensimmäisen hallituksen kokoonpano. Siihen kuuluivat Väinö Suni, Hugo Selkee, Vilho Mustajärvi, Bruno Ala-Maakala ja Vihtori Järvelä varsinaisina jäseninä. Varajäseninä toimivat Aatto Roito, Mikko Lähteenkorva ja Eero Katajisto. Perustamisasiakirjan todistivat oikeaksi opettajat Asta Niittymäki ja Tauno Heikkilä.

Koko kylän sähköistämisestä on kerrottu Sähkövirta-sivulla. Mustajärven sähköosuuskunnasta lisää joskus tulevaisuudessa.

Lähde: Mustajärven sähköosuuskunnan asiakirjat, Valkaman arkisto

Lapsuudesta muistan sanonnan, jonka mukaan kahdesta ei voi kieltäytyä: viemästä lasta ristille ja kuollutta hautaan. Kummius on useimmille mieluinen asia. Kun aiemmin lapsia syntyi runsaasti, piti varmaan harkita, ketä saattoi pyytää kummiksi. Kirkonkirjojen kastettujen luettelot sisältävät yleensä myös tiedot kummeista. Katsotaanpa tällä kertaa, ketkä haukijärveläisistä ovat olleet vierasseurakuntalaisina Hämeenkyrön kastettujen luetteloon merkittyjen lasten kummeina 1900-luvun alkuvuosina.

Yleisin syy kummiksi pääsyyn taisi olla sukulaisuus. Niinpä esimerkiksi Julius Alfred Viidanoja oli Fanny Viidanojan lapsen Arvo Anshelmin kummina 1903. Toiseksi kummiksi on merkitty Matilda Ojala. Mahdollisesti he eivät asuneet vielä tuolloin Haukijärvellä. Fanny Viidanoja asui tuolloin Suoniemellä.

Toinen merkittävä syy kummin valintaan oli yhteinen kotipaikkakunta. Niinpä se (Huittinen) selittänee, miksi Kalle Oskari ja Amanda Lamminsivu olivat Frans ja Hilda Hellstenin lapsen Lainan kummeina 1908. Sama työpaikka (Pakkanen) taas yhdisti Axel ja Fanny Larssonia heidän lapsensa Erikin kummeihin työnjohtaja Arndt Lindströmiin ja tämän vaimoon Vilhelminaan.

Ilman tarkempaa tutkimusta ei selviä, miksi Viktor ja Hilma Alaviidanoja (myöh. Palomaa) olivat entisen talollisen Nestor Virtanen-Loutun ja tämän vaimon Tildan Helmi-tyttären kummeina Karkussa 1900. Samoin lisäselvitystä kaipaisi vuokraviljelijä Kalle Tiipiän ja tämän vaimon Matildan toimiminen Anna Saarisen Anna-tyttären kummeina 1909.

Toisen kerran katsomme, miten haukijärveläiset toimivat kummeina toistensa lapsille.

Jatketaan vielä Uus-Pukarantien asioiden parissa. Tiekunnan tilit ovat säilyneet vuosilta 1929 - 1954. Niitä on pidetty varsin selkeästi. Tulopuoli muodostuu yleensä osakkaiden vuosimaksuista ja mahdollisista säästöistä edellisvuosilta. Menoissa toistuvat tien kunnossapito ja vastuuhenkilöiden palkkiot. Menopuoli on kiinnostavampi ja sieltä voi tehdä havaintoja tien historiasta. Voi toki olla, että kunnossapitoa on toisinaan kirjattu tarkemmin ja joinakin vuosina tyydytty vain totemaan "maksettu tientekijälle". Seuraavassa muutamia havaintoja:

Alkuvaiheessa kirjattiin jonkun verran saamattomia vuosimaksuja. Niitä oli vain muutaman prosentin verran koko maksumäärästä. Moni osakkaista oli hiljattain ostanut tilan itselleen ja pula-aikakin oli käsillä.

"Maksettiin sorasta, ajosta ja irtiotosta" toistuu useamman kerran. Nykyään ei tule ajatelleeksi, että sora tai "musta santa" piti kenties talviaikaan tulen avulla irrottaa maaperästä.

1932 korjattiin  jotain siltaa tai kenties rakennettiin kokonaan uusi. Seuraavana vuonna tarvittiin dynamiittia, kun ammuttiin kiviä.

1935 ei ampumista mainita, mutta Katajiston ikkunasta on maksettu korvausta 10 markkaa. Mikä lienee sen särkenyt?

1936 mainitaan kuulutukset Hämeenkyrö Sanomissa ja Paikallissanomissa. Ne liittyvät ilmeisesti tien tarkastukseen, joka näyttää tuon jälkeen toistuneen. Syynimaksut mainitaan myös vuoden 1941 tileissä. Insinöörin ja uskottujen miesten majoituksestakin on maksettu.

1946 näyttää tielle ajetun paljon soraa. Kun palkkiota on maksettu myös A. Kalliolle, lienee kuljetusta suoritettu osin autolla. Siltapuita on tarvittu ja ojia kaivettu.

Vuodesta 1950 lähtien on tilejä pidetty erikseen Hämeenkyrön ja Mouhijärven puoleisille osille. Esille oli ilmeisesti noussut mahdollisuus muuttaa tie kunnantieksi. Tulopuolelle tulivat mukaan valtiolta ja kunnilta saadut avustukset.

Vuoden 1954 menot muodostavat pitkän luettelon sekä Hämeenkyrön että Mouhijärven puoleisilta tieosuuksilta. On viemäriputkia, soranajoa, ojankaivua, rumpujen tekoa, räjähdysainemaksua, kiviporia ja niiden sepällä kuljetusta sekä pensaiden niittoa. Se, miten työt jakautuivat osakkaiden ja ulkopuolisten kesken ei käy tileistä ilmi.

Lähde: Tiekunnan asiakirjat, Valkaman arkisto

 

Sivustolla on kerrottu erilaisista tiehankkeista kylässä. Mustajärvenkulmalle vievä Uus-Pukarantie oli ilmeisesti 100 vuotta sitten vain kärrytie, jota ei pystynyt autolla kulkemaan. Kun autolla liikkuvia alkoi 20-luvun alussa olla useampia ja joku tien varressa asuvakin ehkä suunnitteli sellaisen hankkivansa, päätettiin lokakuussa 1924 pidetyssä kokouksessa perustaa tiekunta. Siihen liittyivät T. Kallioniemi, Väinö Suni, Viktor Järvelä, Ville Mäkelä, Emma Erkkilä, David Peltomäki, Ivari Ahola, Ville Mustalahti, Taave Peltoniemi, Juho Söderling, Ismael Katajisto ja Taavetti Heikkilä. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä myös S. Ojaniemi ja J. Leivo. Tiekunnalle laadittiin tarkat säännöt - mahdollisesti mallisääntöjen mukaisesti. Kokouksen puheenjohtajaksi ja samalla kirjuriksi oli pyydetty Erkki Eskola.

Tiekunnan käytännön asioita hoitamaan valittiin tielautakunta. Sen puheenjohtajaksi tuli Väinö Suni ja jäseniksi Vihtori Järvelä ja Taave Peltoniemi, varalle valittiin Mauno Erkkilä ja T. Kallioniemi. Tilejä tarkastamaan valittiin S. Ojaniemi ja Toimi Peltomäki. Tielautakunnan tuli keväällä sopivalla ajalla tarjota huutokaupoin urakalla suoritettavaksi tien pohjaustyön, mikäli luontaisylläpitoon oikeutetut tienosakkaat eivät itse suostuneet huolehtimaan tien kunnossapidosta. Huutokauppa ilmeisesti pidettiin 1925, siitä oli ilmoitus Hämeenkyrön Sanomissa. Osakkaillekin varmaan työtä riitti. Tie päätettiin tehdä viiden metrin levyiseksi. Päätöksensä kokous teki muuten yksimielisesti, mutta tien suuntaan oli S. Ojaniemellä jotain huomautettavaa.

Tiekuntasopimus ja kokouksen pöytäkirja toimitettiin Turun ja Porin läänin lääninkansliaan. Niiden perusteella saattoi maaherra Helenius julistaa Uus-Pukarantien yleiseksi paikallistieksi jo vuoden 1925 tammikuussa. Ilmeisesti tie säilyi sellaisena ja tiekunnan hoidossa 50-luvulle saakka. Silloin se muutettiin kunnantieksi. Tiekunnan tilit ovat säilyneet ja katsommekin jossain vaiheessa tarkemmin, mitä tienpito tuohon aikaan vaati.

Lähde: Tiekunnan asiakirjat, Valkaman arkisto. Nimet siinä muodossa kuin ne on asiakirjassa mainittu.

 

Lisätietoja