Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun eksyin huutokauppaluetteloa selaamaan. Tällä kertaa se on vuodelta 1921 ja sisältyy Kaarle Heikkilän perukirjaan. Ilmeisesti huutokauppa pidettiin samanaikaisesti perunkirjoituksen kanssa. Huutokaupat olivat suosittua ajanvietettä vielä paljon myöhemminkin. Ostajien joukossa oli monia haukijärveläisiä, mutta ilmeisesti myös väkeä Mouhijärven puolelta. Luettelo kertoo muun ohessa siitä, miten asukkaista vielä tuolloin usein käytettiin talon nimeä: V. Kivelä, F. Ketola, S. Riikman.

5f263a1f326e905977c82a2c73c76826.jpg

Tärkein myytävä oli Rajalan palstatila. Kaarle oli ostanut sen vain muutamia vuosia aiemmin eikä mahdollisesti asunut lainkaan siellä. Ainakin perunkirjoitus tapahtui hänen kotonaan Hahmajärvellä. Tilan rakennuksista ei ole mitään mainintaa, ei myöskään kotieläimistä. Myynnissä oli kyllä lautoja ja hirsiä, ehkä oli tarkoitus ruveta rakentamaan. Myyntihinta 10 300 mk vaikuttaa nykyrahassa vähäiseltä, mutta ei kauheasti poikkea tuon ajan perukirjoihin merkityistä pienten tilojen arvoista. Ostaja oli Kaarlen veli Vihtori, joka sitten asuikin tilalla pitempään. Vanhat haukijärveläiset ovat muistaneet hänet.

c859200d510933bf12f0af42adf14d9a.jpg

Kuvat ovat otteita Kaarle Heikkilän perukirjasta Turun maakunta-arkistossa

Odotetusti myynnissä oli paljon vaatteita. Mitään käyttökelpoista ei heitetty pois. Kyse ei ollut kuitenkaan pelkistä arkikamppeista. Kaarlelta jäi muun muassa hianpitimet, kravattinauhoja, sateensuoja ja kauluksia. Kaikki tekivät kauppansa. Hän omisti myös priimuskeittiön, jonka veli osti. Kirkkorekiä oli kaksin kappalein, mikä hiukan ihmetyttää. Pyssyn osti Hugo Perttu. Otsikossa mainitut lasisilmät kääntyivät pienen ihmettelyn jälkeen silmälaseiksi. Ne kelpasivat Frans Söderlingille. Lienevätkö olleet sopivat? Myynnissä oli myös viljaa: kauraa, rukiita ja ohria. Rajalan peltojen tuottamaa vai muualta hankittua?

Lisää kommentti




Kun viet kursorin laatikon yläpuolelle, näet ohjekuvan oikeassa yläkulmassa.

Lisätietoja