Blogi

Tällä kertaa tarkastelussa on taas muutamien haukijärveläisten sotilaskantakortteja. Ihan aakkosjärjestyksessä emme voi edetä, sillä Uuno Malkamaan, Toivo Mäkisen ja Jalmari Rajalan kortteja ei ole vielä digitoitu. Kuvaaaminen näyttää kuitenkin etenevän hyvää vauhtia, joten pääsemme ehkä piankin palaamaan heidän tietoihinsa.

Mikko Portaanpää suoritti asevelvollisuutensa 1930 - 1931, todennäköisesti Porin rykmentissä. Silloin hän asui vielä Huittisissa. Hän sai pikakivääriampujan koulutuksen ja oli sotilasarvoltaan korpraali. Kertausharjoituksissa hän oli 1936. Samassa yhteydessä mainitaan erikoiskoulutus työkomennuskunnassa. Ammatiltaan hän oli maatyömies ja luku- ja kirjoitustaitoinen. Lokakuussa 1939 hän saapui YH:een. Silloin hän asui perheineen Haukijärvellä. Hänet määrättiin JR 65:n kolmanteen komppaniaan. Hän kaatui 25.2.1940 Kuhmossa. Komppanian sotapäiväkirja on digitoitu ja siinä kerrotaan komppanian hyökkäysyrityksestä tuona päivänä. Hänet haudattiin Huittisiin. 

Kantakortin mukaan Yrjö Raisvuo suoritti asevelvollisuutensa 1929 - 1930. Asevelvollisuusajan pituus oli tuohon aikaan vuosi. Hänen joukko-osastonsa oli Pioneeripataljoona. Hän sai ajomiehen koulutuksen. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies. Hänen ammatikseen merkittiin kivityömies. Kertausharjoituksissa hän oli Parolassa 1936. Hänkin saapui YH:een lokakuussa 1939. Tuolloin hänen ammattinsa oli maatyömies. Vaikka perhe asui Haukijärvellä, olivat he edelleen kirjoilla Huittisissa. Talvisodassa hänen joukko-osastonsa oli 1/ JR17. Yrjö Raisvuo kaatui 11.2.1940 Summassa. Tuolta päivältä ei joukko-osaston sotapäiväkirjassa ole merkintojä. Hänet siunattiin kentälle jääneenä Huittisissa. Sotilaskantakorttiin on tehty merkintöjä vielä 1941 ja 1943. Ilmeisesti hänen kohtalonsa varmistui vasta tuolloin.

Kauko Selkeen kantakortti kertoo, että hän aloitti asevelvollisuutensa maaliskuussa 1943. Koulutusjakson pituus ei kortista selviä. Hän sai kiväärimiehen koulutuksen, oli sotilasarvoltaan sotamies, ammatiltaan maatyömies ja kansakoulun käynyt. Elokuun lopussa ja syyskuun alussa 1943 hän oli maatalouslomalla. Lokakuun lopussa hänet siirrettiin Tykistökoulutuskeskukseen ja marraskuun lopussa Jalkaväen koulutuskeskus 25:n esikuntaan. Joulukuussa 1943 hän sairastui ja joutui sotasairaalaan Kajaaniin. Kesäkuun lopussa 1944 hänet siirrettiin sotasairaalaan Harjavaltaan. Hän kuoli helmikuussa 1945.

Mouhijärven muuttokirjoja vuosilta 1911 - 1918 on hiljattain digitoitu SSHY:n jäsensivuille. Joukossa on tietysti myös Haukijärveltä naapuriseurakuntaan muuttaneita.  Katsotaan seuraavassa esimerkkejä heistä.

Itsellisen poika Arttur Alfred Pettersson toi muuttokirjansa seurakuntaan 6.11.1914. Hänet merkittiin sisäänmuuttaneiden kirjaan numerolla 28 ja rippikirjan sivulle I:248. Rippikirjaa ei ole vielä digitoitu, mutta henkikrja kertoo hänen menneen Salmin Uotilaan rengiksi. Muuttokirjaan on merkitty hänen syntymäaikansa ja -paikkansa sekä se, että hän muuttaa nyt Mouhijärvelle. Lisäksi siinä on merkinnät hänen lukutaidostaan ja kristinopin osaamisestaan. Nähtävästi hän oli niissä osoittanut kohtalaista osaamista. Hän osasi vähän kirjoittaa ja hänet oli laskettu ripille 1913. Maineeltaan hän oli puhdas ja nautti kansalaisluottamusta. Lisäksi merkittiin, että hän oli naimaton ja alaikäinen. Hänet oli rokotettu eikä hänessä ollut ruumiin vikaa. J. H. Ilvosen allekirjoittamassa lomakkeessa ei ollut paikkaa kansakoulun suorittamiselle, myöhemmin sellainen merkintä kirjoihin tuli. On tosin mahdollista, ettei Artturi käynyt koulua loppuun, sillä hän kulutti koulunpenkkiä vain kolme vuotta. 

Muuttokirja piti viedä mukanaan, kun seurakuntarajan yli siirryttiin, vaikka muuttomatka oli toisinaan hyvinkin lyhyt. Sellaisesta meillä on esimerkkinä Iivari ja Matilda Keskisen sekä heidän viiden lapsensa muutto 1917. Muuttokirjaan on lisätty merkintä siirtymisestä Aholan palstatilalle Kourille. Vaikka lomake on hiukan erilainen, on paperissa edellä luetellut tiedot heistä sekä lisäksi avioliiton solmiminen 1903. Kääntöpuolelle on kirjattu Jalmarin, Ainan, Tuuren, Vilhon ja Toimin syntymäajat ja tiedot heidän rokottamisestaan. Perhe käytti myöhemmin Aholaa sukunimenä.

Kun Artturi Pettersson muutti Mouhijärvelle, hän tuskin mietti pysyvää oleskelua siellä. Aholat muuttivat asettuakseen pysyvästi tilalleen. Samoin teki Suojan perhe helmikuussa 1913. Heidän muuttokirjaansa on Mouhijärvellä tehty merkintä "Koivistolle (Kuutti)". He siis siirtyivät Hämeenkyröstä suoraan tilalle (silloin vielä torppaan), jossa Josua ja Hulda Suoja elivät loppuelämänsä. Käytetty lomake oli taas hiukan erilainen kuin kaksi aiempaa, mutta sisälsi samat tiedot. Josua ja Hulda osasivat kirjoittaa. Jo ripille päässeet lapset Hulda ja Lauri Suoja esittivät omat muuttokirjansa, muut lapset oli lueteltu vanhempiensa kirjalla. Vaikka molemmat todennäköisesti olivat saaneet kansakoulusta päästötodistuksen, ei siitä ollut paperissa merkintää.

 

Vihtori syntyi joulukuussa 1873. Hänen äitinsä oli Anna Kaisa Taavetintytär, torpparin vaimo Luhalahdesta.  Perhe asui tuolloin Vierikon torpassa. Vihtorilla oli ainakin seitsemän sisarusta, joista neljä kuoli lapsena. 1889 perhe muutti saman kylän Nevalan torppaan. Seuraavana vuonna Vihtori siirtyi Viljakkalan,Inkulan Pullille rengiksi. Hän käytti sukunimeä Nevala. Hän oli vähän aikaa renkinä myös Inkulan Jyrällä ennen kuin 1892 muutti Tampereelle. Rengin ammatissa hän oli kaupungissakin, kunnes 1895 palasi Ikalisiin kotitorppaansa Nevalaan.

Tammikuussa 1900 Vihtori vihittiin avioliittoon Viljakkalan Inkulan Pullin piian Maria Loviisa Juhontytär Mäntylän kanssa. Tämä oli syntynyt itsellisperheeseen Kokemäellä 1874 ja tullut sieltä 1892 Viljakkalan. Olivatko nuoret tavanneet jo ennen Vihtorin Tampereelle muuttoa? Ehkä eivät, Luhalahden ja Inkulan välimatka ei ole hirveän pitkä. Avioliittonsa alkuvuodet Vihtori ja Maria asuivat Nevalassa. Heidän lapsensa nuorimmaista lukuun ottamatta syntyivät siellä. Sukunimi vaihtui Lehtiseksi vuosien 1901 ja 1909 välillä.

1909 Lehtiset siirtyivät Osaralle. Vihtori toimi kartanossa muonarenkinä. Haukijärvelle tulon ajankohdasta ei ole varmuutta. Hiukan epävarma muistitieto kertoo, että Vihtori olisi ollut Pakkasella töissä jo 1918. Henkikirjoissa heidät kuitenkin kirjattiin 1919 vielä Osaralle. Virallisesti heidät on niissä merkitty Haukijärvelle vasta 1922. Tosin tuohon aikaan oli tavallista siirtää kirjat toiselle paikkakunnalle vasta paljon todellista muuttoa myöhemmin. Vihtorin ja Marian tarinasta lisää sivustolta.

Punkalaitumen Sanomat julkaisi 30.10.2014 Asta Niittymäen haastattelun (kiitos kopiosta Kaija Liisanantille). Astan muisti toimi tuolloin edelleen erinomaisesti ja hän seurasi aikaansa lehtiä lukemalla. Punkalaitumen Sanomien tilaaja hän oli ollut vuodesta 1934 asti. Kohtuullisen pitkä luku-urakka.

Lapsuuttaan Punkalaitumella Asta kuvasi hyväksi, vain pakomatka punaisten joukkojen tieltä 1918 kotoa Oriniemestä Koosanmaahan oli varmaan tuntunut pelottavalta. Hänen isänsä oli räätäli, ja myös Asta opetteli niitä töitä. Käsityöt olivat hänelle myöhemminkin tärkeitä. Opettaja huomasi hänen oppimistaitonsa ja ehdotti tytön lähettämistä seminaariin. Äiti kuoli tuohon aikaan, mutta isä halusi hänen yrittävän. Niin Asta pääsi Hämeenlinnan seminaariin. Hän kertoi olleensa viimeisiä sinne kansakoulupohjalta hyväksyttyjä. Matka jatkui opettajaksi Haukijärvelle.

Sota-aikana hän toimi lottana. Talvisodan aikana hän oli mukana Hämeenkyrössä siirtoväen huollossa. Vuonna 1942 hän oli lottatyössä Äänislinnan varuskorjaamossa. Kesän 1943 hän toimi tyttötyönohjaajana Nakkilassa. Kesällä 1944 hän kertomansa mukaan oli Äänislinnan, Karhumäen ja Paateneen alueella varuskorjaamossa. Kun vetäytyminen alkoi, he tulivat Luumäelle. Nähtävästi hän käytti tähän työhön kesälomansa. Itä-Karjalaa hän piti aika köyhänä ja kertoi ihmisten siellä eläneen puutteen keskellä.

Eläkepäivien koittaessa Asta muutti takaisin Punkalaitumelle. Hän asui Mäenpään kylässä yhdessä siskonsa kanssa. Vasta 30 vuoden kuluttua hän muutti vanhustentaloon, jossa kertoi viihtyneensä hyvin. Astan elämä jatkui vielä pari vuotta 100-vuotisjuhlien jälkeen.

 

"Sunnuntaina helmik. 13.pnä klo 12 alkoi maanviljelijä Mäkelän talon saunasta nousta savu. Paikkakuntalaiset ajattelivat, että tekeekö Mäkelän isäntä maltaita vai palvaileeko lihoja. Saipa saunan savu liikkeelle itse kansanedustaja Frans Mustasillankin luulossa, että nyt naapurin sauna palaa. Mutta miten olikaan, siellä urheilunvalmentaja Kalle Salo lämmittikin saunaa hiihtokilpailuja varten." Näin alkoi nimimerkki Väkän kirjoittama kuvaus otsikolla "Hämeenkyrön Haukijärven pojat ladulla". Se julkaistiin Kansan Lehdessä 16.2.1938.

Vaikka nyt onkin kesä, kerron tänään tuosta hiihtokilpailusta. Siinä oli kolme sarjaa: miehet, alle 18-vuotiaat sekä "nousukkaat", joista viimeksi mainittu piti sisällään sekä tytöt että pojat. Nähtävästi nuoret haukijärveläiset naiset eivät harrastaneet hiihtoa tai ainakaan halunneet kilpailla lajissa. Miesten sarjassa oli 11 osallistujaa, kahdessa muussa kummassakin seitsemän. Kilpaladun pituus oli vähän yli 11 kilometriä. Se lähti Mäkelästä ja kiersi metsiä myöten Herttualan kautta takaisin Mäkelään. Erityisesti mainittiin, että seuran vanhat hiihtäjät Sulo Haukipää ja Viljo Kukkola olivat taas innostuneet lähtemään mukaan.

Sitten tuloksiin. Miesten sarjan viisi parasta olivat Eino Virtanen, Viljo Lehto, E. Lamminsivu, V. Mäensivu ja Sulo Haukipää. Viimeksi mainitun suksi oli hiihdon aikana pahasti murtunut, mikä haittasi hänen suoritustaan. Alle 18-vuotiaiden parhaat olivat Risto Haukipää, Eino Jalonen, Kauko Selkee, Pauli Kanerva ja Keijo Ketola. He olivat kaikki aika nuoria sarjaan, 13 ja 15 ikävuoden välillä. Nuorimpien tulosluettelo oli seuraava: Matti Jalonen, Eeva Ihantola, Niilo Jalonen, Hilkka Hakala, Leo Haukipää, Elvi Kukkola ja Eila Mäkelä. Jos hekin todella hiihtivät 11 kilometriä sen aikaisella ladulla ja tuolloisilla välineillä, oli se jo sinänsä saavutus.

Lisätietoja