Kävin jokin aika sitten passiluettelot läpi vuoteen 1923, johon digitointi päättyy. Kovin suuria yllätyksiä ei paljastunut, paremminkin pieniä tarkistuksia. Mutta ensin hiukan siitä, miten noita luetteloita tutkin. En jaksanut käydä läpi jokaista nimeä, koska se olisi vienyt tavattomasti aikaa. Sen sijaan katsoin kotipaikkasarakkeesta Hämeenkyröön tai Mouhijärvelle merkityt. Se nopeutti työtä tavattomasti, ja silmä tottui melko nopeasti eri käsialoilla tehtyihin merkintöihin. Toki joku on voinut jäädä huomaamattakin. Varsinkin alussa käytettiin rinnakkain Hämeenkyrö- ja Tavastkyro-merkintöjä sekä niiden lyhenteitä. Haittapuolena oli, että muualle muuttaneet jäivät havaitsematta.

Pohdin aiemmin, kävivätkö Hugo Perttu, Martti Erkkilä tai Taavetti Huhtala (Kataisto) Amerikan mantereella. Hugo Perttu näyttäisi ottaneen passin, muut kaksi puuttuvat luetteloista. Tarkastin heidän oletetuilta lähtövuosiltaan myös aakkoselliset nimiluettelot. Se ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta hakea passia vaikkapa Hämeen läänistä. Henkikirjat eivät tue heistä kenenkään matkustamista. Nekään eivät kuitenkaan tuo asiaan täyttä varmuutta. Sen sijaan Herttualan, myöhemmin Mustajärvenkulman Taavetti Heikkilä on henkikirjassa merkitty Amerikassa oleskelevaksi 1912 - 1914, joten hän lienee matkan todella tehnyt.

Tähän loppuun vielä luettelo ja linkit vuosilta 1913 -1923 passiluetteloista löytyneistä kyläläisistä:

Evert Mäki, https://digihakemisto.net/item/1900602675/12425343583/29

Erland ja Hulda Maatiala, https://digihakemisto.net/item/1900602675/12425343682/62

Uuno Lakso (Selkee), https://digihakemisto.net/item/1900602675/12425343697/67

Elsa Ihantola, https://digihakemisto.net/item/1900602835/12425312080/31

Julia Estlander,https://digihakemisto.net/item/1900603151/12425299733/34 ja https://digihakemisto.net/item/1900604455/12425330545/10

Martta Koivisto, https://digihakemisto.net/item/1900605568/12426763092/31

Erik ja Lydia Myllymäki, https://digihakemisto.net/item/1900606661/12425374378/47

Lauri Suoja, https://digihakemisto.net/item/1900606661/12425374504/89

Julia Estlander ja Lauri Suoja matkustivat todennäköisesti Euroopassa. Erik ja Lydia Myllymäen passille oli merkitty myös heidän poikansa Kalle, joka ei kuitenkaan matkaan lähtenyt.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.