Blogi

Pari viikkoa sitten kirjoittelin Lopotista. Katsoin Nimisampo-palvelusta Lopotti-nimisiä paikkoja. Niitä löytyi Suomesta ja luovutetusta Karjalasta yhteensä 108 kappaletta. En tiedä, kuinka virallisia nimet ovat. Ainakin Kotuksen Nimiarkistossa voi olla myös epävirallisesti käytettyjä nimiä. Luettelossa on taloja, peltoja, kyliä, kulmakuntia, kaupunginosia ym. Maantieteellisesti nimet keskittyvät Itä-Suomeen ja Karjalaan. Muutamia on myös Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Jos tunnetumpaa esikuvaa Mustajärvenkulman Lopotille etsii, tulee lähinnä mieleen kaupunginosa Viipurissa, se on voinut jossain vaiheessa olla esillä lehdissä.

Mustajärvenkulmalta jatketaankin. Taannoin oli puhetta Virran mökistä Kallioniemen ja Keskisen välissä. Sen jälkeen löytyi muistitietoa (kiitos tiedoista!), että mökissä on asunut Frans Evert Ahosen veli. Tieto sai minut tarkistamaan, olisiko hänellä ollut Ville-nimistä veljeä. Ei ollut, mutta Taavetti Vihtori löytyi. Hän syntyi 1863, jolloin vanhemmat Taavetti Juhonpoika ja Eeva Heikintytär (myöhemmin Keskinen) asuivat vielä Maurilla. Mahdollisesti Taavetti Vihtori ei koskaan asunutkaan Keskisellä, sillä hän oli ensin Maurilla renkinä ja muutti sitten Mouhijärvelle. Olisiko hän voinut asua Virralla? Käytettävissä olevat lähteet liittävät hänet vahvasti Hahmajärvelle. Siellä hän asui 1919 henkikirjan mukaan ja siellä hän asui vielä kuollessaan 1941. Hänen sukunimensä oli Tuominen.  On kuitenkin pieni mahdollisuus, että hän olisi asunut Pukarassa 1920-luvun loppupuolella. Hänellä nimittäin oli Alli Kerttu-niminen tytär ja samanniminen henkilö Pukarasta avioitui 1928. Lisäksi joku Taavetti Tuominen on saanut 1922 lainhuudon tilalleen Pukarassa. Taloa rakentaessaan hän olisi voinut asustella Virralla vähän aikaa.

Myös toinen veli Kaarle Erland Keskinen on mahdollinen Virralla asuja. Hänen tiedetään henkikirjojen mukaan olleen vuokraajana Pukaran Ruskeella vielä 1919. Hänen on kuitenkin täytynyt muuttaa sieltä pois viimeistään 20-luvun puolivälissä, sillä Ruskee myytiin ja sinne tuli uudet asukkaat. Melko pian tämän jälkeen hän muutti Hämeenkyröön, jossa sai yhdessä vaimonsa Hildan kanssa lainhuudon tilalleen Mahnalassa 1929. Henkikirjatietojen mukaan Kalle Keskinen Hämeenkyröstä on omistanut tilan Uusi-Pukarassa suunnilleen 20-luvun puolivälistä lähtien. Aikaikkuna Virralla asumiseen jää kapeaksi, mutta on silti olemassa.

Olisi tietysti mahdollista, että Virran asukki olisi ollut kolmas veli, Ivar Emil. Silloin Virran vaihe ajoittuisi vuosien 1903 ja 1917 väliin, ts. avioliiton solmimisen ja Aholaan muuton väliin. Asiakirjojen mukaan he näyttäisivät asuvan tuohon aikaan Keskisellä ja Iivarin sukunimeksi on merkitty Keskinen. Se ei tosin sulje Virtaa täysin pois. Ville Siren ei siinä tapauksessa voinut olla Virran Ville. Hän tuli perheineen Pukaraan 1914. Jotenkin kuitenkin kuvittelisi, että muistitieto olisi tunnistanut kylässä pitkään asuneen Iivarin.

Arvoitus ei vielä näillä tiedoilla ratkea. Mutta jatketaan, onhan arkistoissa asiakirjoja.

Kansallisarkisto on digitoinut lisää kaatuneiden sotilaskantakortteja. Katsotaan tällä kertaa, mitä ne kertovat Viljo Huhtalan, Matti Järvelän ja Jaakko Kallioniemen sotapolusta.

Viljo Huhtala lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan helmikuussa 1940. Hän oli ammatiltaan maatyömies.  Joukko-osastoa en pysty merkinnästä tunnistamaan, mutta ilmeisesti hän sai koulutusta sotakoirien käsittelyyn. Kantakortista ei käy ilmi, milloin asevelvollisuus päättyi. Talvisotaan hän ei varmaankaan osallistunut. Jatkosotaan käsky kävi kesäkuussa 1941. Hän oli kiväärimiehenä rajajääkäripataljoonassa. Hänen sotansa päättyi jo syyskuun alussa 1941 Voitajoella Vienan Karjalassa.

Matti Järvelän kantakortista onkin jo ollut sivustolla omaisilta saatu kuva. Hänet määrättiin astumaan vakituiseen palvelukseen huhtikuussa 1941. Hänen ammatikseen ilmoitetaan kivimies ja kirvesmies. Koulutuksen hän sai 6. Jalkaväkiprikaatissa. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies. Kantakorttiin ei ole merkitty, milloin hän joutui rintamalle. Kovin pitkä koulutusaika ei ollut, sillä hän kaatui jo syyskuussa 1941 Aleksandrowkassa Jalkaväkirykmentti 6:n riveissä.

Jaakko Kallioniemi ehti suorittaa asevelvollisuutensa jo ennen sotaa. Hän palveli 1938 Tampereen rykmentissä, joka lienee tuolloin ollut Lahdessa. Kantakortista näemme, että hänen sotilaalliset taitonsa arvioitiin hyviksi. Hän oli kuulunut Mouhijärven suojeluskuntaan vuodesta 1934 lähtien. Hän oli ammatiltaan maanviljelijä. Talvisodassa hän toimi kiväärimiehenä ja ryhmänjohtajana. Häni taisteli Sakkolan lohkolla. Sodan päätyttyä hänet ylennettiin korpraaliksi. Toukokuussa 1940 hänet vapautettiin palveluksesta. Jatkosodassa hän taisteli  JR 36:n ja JR 15:n riveissä panssarintorjuntatykkimiehenä. Hän osallistui Simpeleen, Hiitolan, Kaarlahden, Suvannon, Taipaleen ja Raudun taisteluihin. Hän myös kävi aliupseerikoulun ja sai 1944 ylennyksen alikersantiksi. Hän sai myös kunniamerkkejä. Kesäkuussa 1944 hän haavoittui ja kuoli myöhemmin sotasairaalassa.

Haukijärveläiset eivät ole suuremmassa määrin viljelleet huumoria nimetessään kylänsä alueita tai taloja. Suomen karttaa tutkiessa törmää toisinaan aika suorasukaisiinkin nimityksiin. Haukijärveltä ne puuttuvat tai ovat jääneet unohduksiin. Useimmat talonnimet tulevat joko alueen luonnosta tai muinaisesta isännästä. Parrin/Parilan nimi poikkeaa tästä. Hämeenkyrön historian I osassa sitä on selitetty kylän kahdella talolla. Sen sanotaan kuitenkin mahdollisesti tulevan germaanisesta parrua tai keihästä tarkoittavasta sanasta. Osa nimistä lienee lainoja muualta, kuten Selkee ehkä Mouhijärveltä tai suhteellisen myöhään perustettu Ihantola muualla sijainneista samannimisistä torpista ja taloista.

Hiukan huumoria löytyy Mustajärvenkulman Lopotista, kulmakunnasta, johon kuuluivat talot Aholasta Kallioniemeen. Verkkolähteet antavat lopotille merkitykset kylä, kirkonkylä, kaupunki, syrjäkylä ja kauppapaikka. Sana on peräisin venäjästä. Ehkä sillä on Mustajärvenkulmalla lähinnä viitattu syrjäkylään. Se voi myös olla laina johonkin aikaan uutisiin nousseesta kuuluisammasta Lopotista samaan tapaan kuin Tampereen Amuri ja Petsamo. Vaikea on nähdä Lopottia merkittävänä kauppapaikkana, paitsi mahdollisesti kieltolakiaikana. Ajankohta on kuitenkin nimen antamiselle ehkä liian myöhäinen.

Toisinaan kyläläiset ovat muistaneet toisiaan lisänimillä, joihin on ajateltu sisältyvän huumoria. Se ei ehkä ole aina ollut hyväntahtoista, joten jääkööt tarkemmat nimet kertomatta. Kuulemani nimitykset ovat liittyneet kantajansa ulkoisiin ominaisuuksiin, puhetapaan ("totanoinniin") tai elämäntapaan ("Pistola"). Lisänimiä saaneet ovat ajat sitten siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Niistä kertoneistakaan ei ole enää montaa jäljellä. Katoavaisia ovat siis nimetkin.

Tutkitaanpa hiukan, mitä kyläläisten perukirjat kertovat omasta ajastaan. Valitsin tähän kolme perukirjaa 1910-luvun alkupuolelta. Ehkä joskus toisen kerran tarkastelemme muita perukirjoja.

Aloitetaan Kalle Viitaniemen perukirjasta. Kannattaa ensimmäiseksi kiinnittää huomiota sen laatijaan. Tämä oli Kalle Haukipää, joka todennäköisesti kirjoitti useimmat kylän perukirjat 1900-luvun alkupuolella. Hän oli kirjoitustaitoinen, osasi laatia tekstin mallin mukaisesti ja toimi myöhemmin lautamiehenä. Jo 1901 hän laati Mikko Jokelan perukirjan, silloin hän käytti vielä sukunimenä Mäkelää. Mutta takaisin Viitaniemeen. Se oli torppa, joten kiinteää omaisuutta ei kirjattu. Viitaniemi ei kuitenkaan kuulunut ihan pienimpien torppien joukkoon. Siellä oli kaksi hevosta ja kolme lehmää. Seinäkello, huonekalut, aurat, reet ja rattaat kertovat jonkilaisesta varallisuudesta. Erikoisuutena mainitaan lumiaura. Varmaankin hevosvetoinen, mutta millainen tarkemmin? Velkoja ja maksuja suhteessa omaisuuteen oli kuitenkin melko paljon.

Kun Frans Erkkilä kuoli, laati perukirjan joku muu. Allekirjoitus on jäänyt pois. Mahdollisesti kirjoittaja oli nimismies Väinö Nyström, joka teki monen hämeenkyröläisen talollisen perukirjan. Koska Frans Erkkilä oli talon isäntä kuollessaan, merkittiin perukirjaan kiinteää omaisuutta eli Erkkilän talo ja Porrassuon lohkotila. Tekstistä käyvät selville myös Erlkkilän huoneet ja niiden kalustus. Hevosia oli neljä ja lehmiä 11. Niittokone, hevosharava, tappuri, silppumylly, kaksi viskuria ja ompelukone kertovat, että talossa pyrittiin käyttämään koneita hyväksi. Myös astiasto oli komeampi kuin pieneläjillä. Olivatko 14 valmistettua lampaannahkaa, hirvennahka ja muu nahkatavara kenkien tai turkkien tekoa varten? Kenties hirventalja oli koristeena? Kovin monessa näkemässäni perukirjassa ei mainita aseita. Erkkilässä oli revolveri. Sen arvo ei kuitenkaan ollut suuri, ehkä se oli eläinten teurastuksia varten. Velkaa oli Erkkilässäkin. Eniten sitä oli Hämeenkyrön Säästöpankille, ehkäpä talon tai Porrassuon tilan ostoa varten otettua lainaa.

Kolmas perukirja laadittiin Matilda Maatialan kuoleman jälkeen. Matilda oli ollut Maatialan emäntä, mutta tila oli myyty ja perukirjasta päätellen Taavetti ja Matilda asuivat Kyröskoskella. Mahdollisesti he olivat saaneet Kanervan entisen talon kaupan mukana. Siihen voisi viitata tonttivero Poussalle, ehkä myös huonerakennukset. Jälkimmäinen voi tosin liittyä Maatialan rakennukseenkin. Esineistö lienee ollut osittain peräisin Maatialasta, sitä oli enemmän kuin tavallisella mäkitupalaisella. Erikoisuutena mainittakoon kellonkorjauskalusto ja valokuvauskone tarpeineen, ne varmaankin kuuluivat Taavetti Maatialalle. Perukirjaan on merkitty sairauskuluja 500 markkaa. Matilda kuoli keuhkotautiin, ehkä häntä hoidettiin sairaalassa loppuaikoina.