Blogi
Palkintoja ja kysymyksiä (blogi)
Lehdissä on iät ja ajat julkaistu erilaisia kilpatehtäviä, joiden ratkaisemisesta on arvottu pieniä palkintoja. Itsekin muistan lapsena postittaneeni vastauksia, tosin huonolla menestyksellä. Onnetar on kuitenkin toisinaan suosinut haukijärveläisiä. Toki palkinnon saaneilta on vaadittu myös tehtävän oikeaa ratkaisemista. Seuraavat esimerkit ovat 30-luvulta.
Vuonna 1936 sai Toini Kallioniemi (osoite Mouhijärvi Haukijärvi) 20 markan palkinnon Nuorten Pellervo-lehdestä. Hän oli ratkaissut tehtävän, jossa ilmeisesti kirjaimet olivat sekaisin ja ne piti järjestää niin, että muodostui lause: "Työtätekeväisen kunnosta työn arvo kasvaa rivakkaan". Seuraavana vuonna Eero Kallioniemi ratkaisi saman lehden kuva-arvoituksen. Hänenkin palkintonsa oli 20 markkaa.
Viiri-lehti antoi 1939 lukijoilleen tehtäväksi arvioida, kuinka monta kahvipapua oli Talous-osakekaupan 1/4 kg:n kahvipakkauksessa. Oikea vastaus oli 1681 kahvipapua. Kenenkään arvio ei mennyt ihan nappiin. Parhaat arviot kuitenkin palkittiin. Voittaja sai kilon kahvia ja muut 10 onnekasta puolen kilon kahvipaketin. Jälkimmäisten joukossa oli Into Viidanoja Haukijärveltä. Kahvipaketti oli tuolloin ehkä arvokkaampi palkinto kuin nykyisin.
Sitten kysymysten pariin. Nämä asiat ovat tulleet vastaan vanhoja aikakausilehtiä selatessa. Kuka mahtoi olla Eero Järventausta, joka mainitaan Haukijärven (osoite Mouhijärvi) kirjekerhon edustajana Opintotoveri-lehdessä 1938? Kirjekerhon mahdollisesta toiminnasta olisi mukava kuulla lisää. Turkistalous-lehdessä 1930 on Kalle Kallioniemi (Mouhijärvi, Haukijärvi) ilmoittanut haluavansa liittyä Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liiton jäseneksi. Kasvatettiinko Kallioniemessä tai muualla Haukijärvellä turkiseläimiä vai oliko kysymys vain suunnitelmista?
Tavallinen tarina (blogi)
Olen näissä teksteissä kertoillut Haukijärvellä aiemmin asuneista ihmisistä. Tällä kertaa hiukan Katajistolla nelisen vuotta asuneesta Kalle Valkilasta. Kaarlo syntyi 1863 Kalkunmäen Soron Ojanperän torpassa vävy Taavetti Jeremias Juhonpojan ja vaimonsa Anna Loviisa Taavetintyttären perheeseen. Pian he muuttivat saman kylän Suutarlan Nopan torppareiksi. Lapsia perheessä oli ainakin viisi. Ripille päästyään Kalle lähti 1879 Ikaalisiin rengiksi. Jo vuoden kuluttua hän kuitenkin palasi Hämeenkyröön ja Kalkunmäkeen. Sieltä tie vei Kyröspohjan kautta Mahnalaan. Koko ajan hän työskenteli tuohon aikaan tyypillisessä nuoren miehen ammatissa eli renkinä.
Ensimmäisen avioliittonsa Kalle solmi 1885. Puoliso oli Karoliina Matilda Jeremiaantytär. Lapsia perheeseen syntyi ainakin kymmenen. 1890-luvun alussa perhe siirtyi asumaan Mahnalan Ylikominmaan Valkilan torppaan, josta siis sukunimi oli peräisin. Karoliina kuoli tammikuussa 1904. Jo saman vuoden joulukuussa Kalle avioitui uudestaan. Puoliso oli tällä kertaa Jemina Kaarlentytär, joka oli ollut leskenä pari vuotta. Perhe, johon kuului kaikkiaan 13 lasta tästä ja vanhempien edellisistä avioliitoista, muutti pian Alakominmaan Mäkelän torppaan. Jemina oli asunut torpassa jo ensimmäisen avioliittonsa aikana. Sekä Valkila että Mäkelä olivat Lavajärvellä. Jemina oli elossa vielä vuoden 1915 henkikirjoja tehtäessä.
Vuosien 1915 ja 1920 välissä Jemina kuoli. Samoin kuoli Vesilahdella 1915 asunut suutari Edvard Lahti. Hänen puolisonsa Lempäälässä syntynyt Amanda Augusta jäi leskeksi ennen vuotta 1920. Tässä kohtaa on lähteissä (sadan vuoden säännöstä aiheutuva) aukko emmekä tiedä, missä Kalle ja Amanda kohtasivat. Avioliiton he kuitenkin solmivat 1920 ja mitä ilmeisimmin asettuivat asumaan Mäkelään, johon hakivat lainhuutoa 1930. Pian tämän jälkeen he ostivat Katajiston ja muuttivat sinne asumaan. Loppu onkin sivustolla.
Kallen tarina on tosiaan aika tyypillinen. Lähtö kotitorpasta melko nuorena, renkinä useissa taloissa, avioliitto ja torpparin asema. Lopulta itselliseksi johonkin mökkiin. Joskus kuulee väitettävän, ettei aiemmin ollut uusperheitä. Kyllä niitä oli ja runsaasti. Tosin eri syystä kuin nykyisin. Aika monet avioituivat kaksi kertaa. Kolmekaan avioliittoa Kallen tapaan ei ollut järin harvinaista. Ja lapsia, niitähän oli useimmissa perheissä runsaasti.
Vaatimaton siemenkauppias (blogi)
Kalle Linnusmäestä on kirjoitettu paljon lehdissä. Ainakin yksi artikkeli on laajempi, siitä joskus toisen kerran. Tällä kertaa F. E. Sillanpään pieni kuvaus hänestä. Leikekokoelmastani löytyi myös pari hänen kuolemansa jälkeen laadittua muistokirjoitusta.
Sillanpää jukaisi "Oma puutarha"-nimisessä lehdessä 1939 kirjoituksen "Kukkia", jossa hän pääasiassa kuvaa vanhempiensa puutarhanhoitoa. Linnusmäestä hän toteaa näin: "Kalle Linnusmäki kantoi siemeniä repussa selässään - ja se mikä tuon repun sisällöstä minua pientä poikaa eniten kiinnosti, oli pieni käsivaaka, vihtskoolit, jolla hän punnitsi siemenannokset. Linnusmäki puolestaan oli koko pitkän ikänsä niin sanottu originaali. Hän kuoli äskettäin korkeassa iässä ja hän sietäisi oman pienen elämäkertansa, kun olisi aikaa laatia." Elämäkerta jäi laatimatta, mutta kirjailija tulee kertoneeksi pienen yksityiskohdan Linnusmäen harjoittamasta siemenkaupasta. Kun vaakaa kerran käytettiin, oli siemenillä tietty painoon perustuva hinta.
Linnusmäki kuoli heinäkuun lopussa 1938. "Puutarha"-lehti julkaisi hänen muistokirjoituksensa, jonka oli laatinut nimimerkki Y. N. Hän korosti Linnusmäen puutarhaviljelyn edistämiseksi tekemän valistustyön arvoa. Haudalle tuli kirjoittajan mukaan paljon kukkia. Tampereen seudun puutarhurien seppeleen laskivat puutarhurit O. Nopola ja P. Mäkinen.
Hämeenkyrön Sanomat kirjoitti Kalle Linnusmäestä elokuun 1938 ensimmäisessä numerossaan. Hänen kerrottiin omaksuneen alaltaan varsin suuren tietomäärän, olleen palkkioissaan vaatimaton sekä ihmisenä rehti, sydämellinen, iloinen ja hyväntuulinen. Lukemattomat keittiökasvitarhat saivat kiittää syntymisestään Linnusmäkeä, kirjoitti lehti. Kirjoitus päättyy näin: "Kuokka ja lapio ovat nyt hervonneet hänen uutterasta kädestään, mutta hänen ihanteellinen, kaikkea kaunista hellivä henkensä ikäänkuin liikkuu vielä keskellämme eikä hänen suorittamansa pitkä päivätyö ole mennyt hukkaan."
Vanhin hauta (blogi)
Eräässä kuvassa Kangasalan vanhalta hautausmaalta näin hautakiven, joka tekstin mukaan kuului 1835 kuolleelle henkilölle. Kivi näytti vanhalta, mahdollisesti se oli alkuperäinen. Tämä sai miettimään, kenelle mahtaisi kuulua vanhin säilynyt hauta, johon on haudattu joku haukijärveläinen. Asian selvittämistä hankaloittaa se, että toisinaan on hautakiviin kaiverrettu edellisen polven nimet, vaikka hautapaikka ei ole sama. Ehdokkaani vanhimmaksi säilyneeksi haudaksi on Richterien sukuhauta kirkon vieressä. Se lienee otettu käyttöön 1889, kun Fredika Richter kuoli.
Toki myös vanhalla hautausmaalla on sukuhautoja, jotka ovat peräisin 1800-luvulta. En muista kuitenkaan nähneeni niiden joukossa kyläläisten viimeisiä leposijoja. Sellainen muistikuva on, että Erkkilän hautakivessä on 1912 kuolleen Frans Erkkilän nimi. Myös Pertulla saattaa olla vanha sukuhauta. Valitettavasti en pysty näitä nyt tarkistamaan. Sotaa edeltävältä ajalta on lisäksi ainakin Kalle Linnusmäen hauta reliefeineen. Sota-aikana sankarihautoihin kätketyt saivat pysyvän leposijan.
Miksi sitten meidän muiden esivanhempien hautoja ei ole säilynyt? Koska tavallista väkeä haudattiin aiemmin lyhytaikaisiin, niin sanottuihin rivihautoihin. Ne lienevät kadonneet joskus 50-luvulla. Muistitieto kertoo, että niitä oli ainakin rannan puolella kappelista länteen. Sivustolla ei taida olla yhtään valokuvaa rivihautojen alueelta. Hämeenkyrön historia-teoksen III osassa sellainen on sivulla 503.
Lisätiedot ja valokuvat ovat tervetulleita.
Japaninlähetysseuraa ja marttayhdistystä (blogi)
Muutama viikko sitten selailin Vpl Pyhäjärvi-lehdestä (kuvan muodossa) tallentamiani muistiinpanoja haukijärveläisistä. Lehdessä oli varsin paljon kylän karjalaisasukkaiden merkkipäivistä, samoin muistokirjoituksia oli useita. Usein kyseessä oli pelkkä maininta, mutta oli myös pitempiä juttuja, kuten taanoin siteeraamani Juho Virkistä kertonut. Tällä kertaa ajattelin katsoa, mitä naisista kirjoitettiin lehdessä. Kun kirjoitukset olivat 60- ja 70-luvuilta, olivat niitten kohteet 1800-luvulla syntyneitä. He olivat viettäneet lapsuutensa ja osan aikuisikäänsä Karjalassa.
Melkein jokaisessa jutussa todettiin merkkipäiväänsä viettäneen tai poisnukkuneen uskonnollisuus. Se oli toki tyypillistä myös heidän ikäisilleen satakuntalaisille, mutta luultavasti karjalaiset toivat asian avoimemmin esille. Erityisesti evakkotaival lienee saanut heidät hakemaan lohtua uskonnosta. Haukijärvellä he osallistuivat Japaninlähetysseuran toimintaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, oli kyseessä lähetysompeluseura. Se mainittiin niin Anna Lankisen, Helena Talonpojan, Maria Halosen kuin Anna Kaisa Luukkasen yhteydessä. Useilla muillakin oli korostettu uskonnon merkitystä asianomaisen elämässä.
Nämä karjalaisnaiset olivat yleensä perheenemäntiä, joilla oli useita lapsia. Lisäksi he hoitivat karjaa ja olivat mukana maatilan töissä. Harrastuksille ei paljon ollut sijaa. Marttayhdistyksen toiminnan he kuitenkin toivat mukanaan tullessaan Haukijärvelle. Koska yhdistyksestä on kerrottu sivustolla, ei tässä siitä sen enempää. Sen toimintaan osallistuneista saisi pitkän nimiluettelon jo pelkästään Vpl Pyhäjärvi-lehden juttujen perusteella.
Lopuksi vielä pieniä poimintoja lehtijutuista. Usean kyläläisen kohdalla mainitaan herkulliset ruuat, joita nämä valmistivat. Niin myös Vappu Virkin. Lisäksi hänen kerrotaan Koskenpäässä asuessaan toimineen puhelinkeskuksen hoitajana. Anna Kaisa Luukkasella sanottiin olleen hyvä laulunääni. Hänen kerrottiin kuuluneen Haukijärven koraalikuoroon. Kuorosta olisi mukava tietää lisää. Milloin se oli toiminnassa ja kuka sitä johti? Ida Varvas osallistui raittiusyhdistyksen toimintaan jo Konnitsassa asuessaan. Toiminnastaan hän sai 70-kuvulla ansiomerkin ja kunniakirjan.