Taannoin selasin Hämeenlinnan kaupungin henkikirjaa 1900-luvun alusta erästä blogitekstiä varten. Huomasin, että siellä oli paljon ammatteja, joita ei enää ole olemassa. Telefonisti, harjaaja, nahkuri, värjäri, satulaseppä, vain joitakin mainitakseni. Kyse oli kaupungista, jossa oli paljon erilaisia käsityöläisiä. Miten Haukijärvellä? Oliko sata vuotta sitten ammatteja, jotka ovat hävinneet? Kyllä ja ei.

Määrällisesti suurin muutos on varmaan tapahtunut maataloudessa. Vielä sodan jälkeen taloissa oli renkejä ja piikoja tekemässä ruumiillista työtä. Kartanossa aiemmin myös sisäkköjä, vouteja ja kuskeja. Sitten alkoi maatalouden koneellistuminen. 60-luvulle tultaessa ei kylässä tainnut enää montaa renkiä ja piikaa olla. Työt tehtiin koneiden avulla  pienemmällä väellä. Myös työehdot ja arvostukset muuttuivat. Enää ei sitouduttu vuodeksi taloon. Mieluummin kuin rengistä puhuttiin työmiehestä.

Haukijärvellä oli 60-luvulle asti seppiä valmistamassa ja korjaamassa erilaisia laitteita. Usein ne liittyivät hevosilla tehtyyn työhön, mutta taitava seppä korjasi muutakin. 1900-luvun alkupuolella kylässä oli myös suutareita, räätäli, läkkiseppä tai tinuri, teurastaja, kivityömies, ompelijoita ja kauppiaita. Teollinen kehitys ja keskittyminen veivät näitä töitä isommille paikkakunnille ja myöhemmin toiselle puolelle maapalloa. Harvoja taidekäsityöläisiä ei asu joka kylässä. Ojankaivuuta, tietöitä tai metsätöitä tehdään edelleen, ei enää lapiolla ja justeerilla, vaan koneella. Yrittäjä voi asua omalla kylällä tai muualla.

Töitä tehdään siis eri tavalla kuin sata vuotta sitten. Myös uusia ammatteja on tullut hävinneiden tilalle. Telefonisteja ei ole, mutta moni tekee it-alan töitä. Kansakoulunopettajia ei enää ole, mutta koulunkäynninohjaajia, koulukuraattoreita ja erityisopettajia kyllä. Matkailu ei sata vuotta sitten kovin monelle tarjonnut elantoa. En toki tunne nykyisten kyläläisten ammatteja ollenkaan, mutta voin kuvitella, että kirjo on iso. Elämä muuttuu, 100 vuoden kuluttua ammatit ovat taas vaihtuneet.

Lisätietoja