Taannoin kirjoitin kylässä sota-aikana asuneista kirvulaisista. Osoittautui, että heistä on säilynyt ainakin yksi valokuva. Se on tiettävästi otettu Metsäkirmolla 1941, vuosiluku on kuvan kääntöpuolella. Kuva on otettu heinäpellolla. Kyseessä on siis kesä 1941, jolloin jatkosota oli juuri alkanut. Kirvulaiset eivät vielä olleet ehtineet palata takaisin kotiseudulleen. Kuvasta on tunnistettu Arvo ja Martta Mustajärvi sekä kaksi heidän lastaan. Keitä mahtavat olla kuvan kirvulaiset?

Kuvan on skannannut Kaija Valkama

Toinen muutaman viikon takainen aihe oli kylään liittyvät esineet. Nyt on löytynyt kaksi koulussa tehtyä käsityötä liki 100 vuoden takaa. Tekijä oli Aleksi Koivisto. Työkalut ovat selvästi pysyneet hänen käsissään. Lusikkalaatikko ja suuntapiirrin vaikuttavat käyttökelpoisilta. Aleksi aloitti varsinaisen kansakoulunsa 10-vuotiaana, kuten muutkin tuohon aikaan. Laatikkoa tehdessään hän on ollut 11 - 12-vuotias. 

Kuvat: Hannu Niemi

Käsitöitä on koulun toiminta-aikana tehty valtava määrä. Toivottavasti muutkin lähettävät niistä tietoja ja mielellään myös kuvia. Oma käsityötunnilla tehty mollamaijani joutui epähuomiossa remontin yhteydessä roskiin kuljettuaan sitä ennen mukanani yli 50 vuotta. Sääli. Onko joku teistä säilyttänyt omaansa paremmin?

Kiitos kuvia ja tietoja lähettäneille.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.