Blogi

Sulo syntyi helmikuussa 1918. Sota ei ollut vielä ehtinyt ihan lähelle, mutta Ikaalisten taistelut alkoivat parin viikon sisällä. Isä työmies Taavetti Koivisto oli syntynyt Ikaalisissa 1876 ja tullut Jämijärven kautta Hämeenkyröön. Äiti Hilda Maria Toivola (s. 1899) oli torpparin tytär Ikaalisten Kilvakkalasta. Muuttokirjansa he toivat Hämeenkyröön samana päivänä huhtikuussa 1917. Todennäköisesti heidät vihittiin Hämeenkyrössä. Koti perustettiin Kyröskoskelle. Taavetti toimi muurarina.

Taavettikin tarttui aseeseen punaisten puolella. Hän kulki punaisten joukkojen mukana aina vapunpäivään saakka. Hänet vangittiin Lahdessa ja hän joutui Lappeenrannan vankileirille. Siellä hän kuoli heinäkuussa. Hilda jäi yksin poikansa kanssa. Hän ja Sulo olivat edelleen kirjoilla Kyröskoskella. On mahdollista, että he saivat apua sukulaisilta. Vuoden 1925 alussa Hilda kuitenkin vei Sulon lastenkotiin, joka silloin toimi Lintolassa. Hildan ammatti oli tuolloin palvelija ja asuinpaikka Kyröskoski. Hilda muutti 1931 Kangasalle. Mahdollisesti muutto tapahtui aiemmin, kenties jo tuolloin 1925.

Sulo todennäköisesti aloitti koulunkäyntinsä kirkonkylän kansakoulussa. Haukijärvelle hän tuli lastenkodin mukana aloittaen kylän koulussa 1929. Ehkä hän on joku tämän koulukuvan tuntemattomista. Myös Sulo siirtyi 1931 kirjoille Kangasalle. On mahdollista, että hän asui joitakin aikoja siellä äitinsä kanssa. 1935 hän siirsi kirjansa takaisin Hämeenkyröön. Kansakoulun jälkeen oli aika hakeutua työelämään. Nähtävästi hän oli töissä ensin Mustajärvenkulmalla, jossa tuli kuvatuksi vielä melko nuorena. Tiedetään hänen työskennelleen myös Peltolassa. Kutsunnoissa 1938 hän ilmoitti ammatikseen maatyömies. Maaliskuussa 1940 hän lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan.

Alokasvaiheen jälkeen Sulo sai pioneerin koulutuksen. Kun jatkosota alkoi, hän toimi eri joukko-osastoissa päätyen lokakuussa 1941 Jalkaväkirykmentti 2:n esikuntakomppaniaan. Kantakortti kertoo myös, että hän sai kuntoisuuslomaa hyvästä palveluksesta ja osallistui moniin taisteluihin. Kesäkuun 26. päivä 1944 venäläiset pommittivat Nurmoilaa, jossa Sulon osasto tuolloin oli. Hän kuoli tuossa ilmapommituksessa. Ruumista ei löydetty, vaan hänet siunattiin kentälle jääneenä Hämeenkyrön sankarihautausmaalle. Haukipään perhe kunnioitti hänen muistoaan julkaisemalla hänen kuolinilmoituksensa.

Kaikki tunnemme sosiaalisen median hyvät ja huonot puolet. Mutta osattiin sitä ennenkin, jopa Haukijärvellä.

Aamulehti julkaisi 1914 otsikolla Ehdotukseni pakinoitsijanimimerkki Sakerin kirjoituksen, jossa hän käsitteli melko ilkeästi tuolloin kansanedustajana toiminutta Frans Mustasiltaa. Sakeri ei selvästi arvostanut kouluja käymätöntä Mustasiltaa. Mikä lienee ollut tuolloin kansanedustajien koulutustaso? Oppinsa muualla kuin koulussa saaneita lienee ollut eduskunnassa muitakin. Lisäksi kirjoitus sisältää selkeitä virheitä. Mustasilta ei ollut syntynyt Hämeenkyrössä. Sopii myös epäillä hänen Kintuksessa asumistaan. Ainakin sen on täytynyt olla lyhytaikaista. Yritin selvittää, kuka Sakeri oikeasti oli. Hän kirjoitteli pakinoitaan 1910- ja 1920-luvuilla, mutta tietoa henkilöllisyydestä ei löytynyt.

Toinen puoli ei jäänyt sanasodassa tappiolle. Pakkasen kartanon omistaja Estlanderia kritisoitiin kovasanaisesti Kansan Lehdessä 1917. Tässäkin on mediakriittisyys paikallaan. Paikkansa pitää se, että Estlander teki torpparien ja mäkitupalaisten kanssa sopimuksia, joilla nämä eläkettä vastaan luopuivat vuokraoikeuksistaan. Osalle ratkaisu saattoi olla hyvä, sillä kaikilla ei ollut jatkajaa. Osa, kuten Elina Viitaniemi, katui sopimusta. Kaikki eivät kuitenkaan torpastaan luopuneet mahdollisen painostuksenkaan edessä. Tästä esimerkkeinä Selkeet ja Kukkolat. Muista jutun väitteistä on vaikea saada todisteita. Opettaja Lehtosalo puolestaan sai samassa lehdessä kehotuksen erota virastaan. Ei ole tarkempaa tietoa siitä, mistä kiistassa oli kyse.

Marras-joulukuussa 1917 eivät sanat enää riittäneet. Mustasillan ikkunoita oli rikottu, ja Malakias Mäkelä oli joutunut pahoinpitelyn uhriksi. Mustasillan ikkunat on mainittu myös Kyrön Sanomien alkuperäisessä jutussa, joten hän lienee ilmoittanut asiasta poliisille. Emme tiedä, tekikö Mäkelä samoin. Hämeenkyrön järjestyskaarti väittää jutussa tekijöiksi suojeluskaartin jäseniä. Ikkunat varmaan rikottiin niin, ettei todistajia ollut. Tunnistiko Mäkelä pahoinpitelijänsä?

Tammikuussa tartuttiin aseisiin.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille, tulkoon tästä parempi kuin edellinen oli. Pieni katsaus alkaneeseen ja menneeseen vuoteen lienee taas paikallaan.

Paikallista historiaa Pirkanmaalla tutkivalle ehkä merkittävin asia 2023 oli se, että Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan rippikirjajakso 1908 - 1920 digitoitiin ja julkaistiin Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilla seuran jäsenille. Monen Haukijärveltä Tampereelle muuttaneen tiedot varmistuivat. Aiemmin niitä oli toki löytynyt sanomalehdistä ja poliisin osoitekortistosta. Myös joitakin muita kirkollisia asiakirjoja seurakunnasta tuli samalla SSHY:n jäsensivuille. Mouhijärven 1922 henkikirja puolestaan avattiin Kansallisarkiston sivuilla. Aivan joulun alla saatiin käyttöön Facebook-ryhmän Suomen kirkkoja ja hautausmaita tietokanta. Siinä tosin on kovin vähän vielä sisältöä. Toivottavasti ahkerat vapaaehtoiset indeksoijat jaksavat syöttää sitä lisää.

Mitä sitten toivoisin alkaneelta vuodelta noin tutkimusmielessä? Suurin toive on saada Hämeenkyrön 1912 - 1921 rippikirja SSHY:n sivuille. Olettaen siis, että rajavuodet ovat nuo mainitut eikä jaksoa ole jostain syystä pidennetty niin, että 100 vuoden raja estää sen julkaisun. Se kertoisi kyläläisistä paljon. Mouhijärveltä on digitoitu vuodelta 1923 ainakin vihittyjä, kuulutettuja ja muuttaneita. Nyt pitää vain pyytää ne avattavaksi. Sen aion tehdä pikapuoliin. Sen sijaan saman vuoden henkikirjoja ei ole saatavana sen paremmin Hämeenkyröstä kuin Mouhijärveltäkään. Pirkkalan 1923 henkikirjaa aion selailla lähiaikoina ainakin Pispalan, Hyhkyn ja muiden haukijärveläisten suosimien kylien osalta. Joka vuosi on tainnut tulla myös mukavia yllätyksiä digitoinnin saralla, ehkäpä niin myös 2024.

Sivustolle en suunnittele mitään suuria muutoksia. Joidenkin talojen tekstiä pitäisi kyllä muokata vähän enemmänkin, sillä kun tietoa tulee kovin tipoittain, voi lopputulos muodostua aika hajanaiseksi. Mutta katsotaan. Edelleen haluaisin löytää matkan pään myös niille entisille kyläläisille, jotka ovat kohdanneet sen toisella puolella Suomea tai kenties toisella mantereella. Ja ihmiskohtaloista on kiva kertoa näissä blogiteksteissä. Sitä aion jatkaa. Suunnitelmia on jo olemassa, toivottavasti puuttuvia tietoja löytyy. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, väitti lauluntekiijä. Ehkä myös sen arvoinen, että hänen pieni tarinansa kerrotaan.

Olen varmasti kirjoittanut joulumuistojani tänne aiemminkin, mutta näin juhlan alla pieni kertaus tuskin haittaa. Ensimmäisiä merkkejä joulun lähestymisestä taisi olla se, kun kaupasta ostettiin kuivankoppuraiset turskan kappaleet. Muistini mukaan ne kyllä näyttivät fileiltä, mutta lopputulos oli niin ruotoinen, että filerointia sopii epäillä. Kuivattua kalaa joka tapauksessa. Niitä sitten liotettiin pitkään tuhkalipeässä, koivutuhkaa taidettiin käyttää. Seuraava vaihe oli lipeäliuoksen huuhtominen pois. Aattoiltana taloon levisi omanlaisensa haju, kun kalaa keitettiin. Se tarjoiltiin suolalla ja pippurilla maustettuna valkokastikkeen kera. Omalta kohdaltani lipeäkalan, tai livekalan, kuten sitä kylässä kutsuttiin, syönti jäi lapsuuden jouluihin.

Syksyn pimeinä iltoina saattoi ikkunan takaa tai seinältä kuulua koputtava ääni. Ehkä siellä vilahti myös jotain punaista. Jostain syystä ilmiö esiintyi usein silloin, kun oli tullut erimielisyyttä vanhempien kanssa. Oltiin siis oltu tuhmia, oli aikuisten tulkinta. Tontuthan tarkkailivat lapsia.

Joulukuusi haettiin joka joulu. Tarvittaessa se sai sulaa jossakin ulkorakennuksessa. Kuusi koristeltiin kynttilöillä, tähdellä, jonkinlaisella hopeanauhalla, kovilla karamelleilla ja lasipalloilla. Olen muistavinani, että kuusenjalka oli puinen ja ristin muotoinen. Tiedättekös mikä tuo kuvan esine on? Kuva ei ihan tee sille oikeutta, sillä jouduin kuvausta varten laittamaan sen kiinni jääkaapin ovenkahvaan. No se on kynttilänjalka, sellainen, jota käytettiin joulukuusessa. 50-luvulla ei vielä tunnettu sähkökynttilöitä. Oli siinä vahtimista, kun tuli laitettiin kynttilöihin. Talossa oli kaksi lasta ja kissa. 

Joulukirkko kuunneltiin yleensä radiosta. Yhden kerran muistan lapsena olleeni oikeassa joulukirkossa. Silloin mentiin taksilla, ja mukaan tuli myös naapureita, joiden kanssa taksikulut jaettiin. Muistan kirkon juhlavan tunnelman. Tosin jumalanpalvelus taisi aikaisin heränneestä lapsesta tuntua hiukan pitkältä. Haudoilla ei talvisaikaan käyty, ehkä niille oli syksyllä viety havuja. Kynttilöiden vienti jouluaattona on myöhempi perinne. Kaupoissa ei tainnut 50-luvulla olla hautakynttilöitäkään?

Näillä pienillä joulumuistoilla haluan toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa. Sivusto päivittyy seuraavan kerran loppiaisen jälkeen. Muistathan, että voit sivuston kautta lähettää joulukortteja.