Blogi
Kesällä 1933 (blogi)
Vilkaistaan ensin hiukan, miltä Hämeenkyrössä näytti tuohon aikaan. Hämeenkyrön Sanomien ilmoitusten mukaan pitäjässä oli kunnanlääkäri, kaksi hammaslääkäriä ja eläinlääkäri. Kirjasto oli avoinna parina päivänä viikossa. Kesän aikana vierailulla kävivät ainakin Kansallisteatterin näyttelijät ja Ylioppilaskunnan Laulajat. Pula-aika jatkui edelleen, ja lehdessä on mainintoja kuljeksivista työtä etsivistä miehistä. Kunnanvaltuusto myönsi rahaa työttömien "tilkkupienviljelystä" varten.
Alkukesä oli ollut kuiva ja helteinen. Heinäkuun alussa tuli viileämpää ja vähän sadetta. Sadosta ennustettiin heikkoa. Syksyn lehdistä kuitenkin selviää, että perunasadosta tuli runsas. Toivottavasti myös "tilkkuviljelijät" onnistuivat.
Mennäänpä sitten Haukijärven asioihin. Taavetti ja Aino Kalliopohja (silloin vielä Kivelä) lopettivat työnsä kunnalliskodilla ja muuttivat omaan taloonsa Haukijärvelle. Heille pidettiin jäähyväisjuhla. He kiittelivät lehdessä saamistaan lahjoista ja huomaavaisuudesta. Myös tulevat naapurit mainittiin. Seuraavassa lehdessä Taavetti ilmoitti nimenmuutoksesta.
Kunnanvaltuusto myönsi Haukijärven koulun rakennuskorjaukseen 540,60 markan summan, mikä oli puuttunut töiden loppuun suorittamisesta. Ikään kuin kesän loppumisen merkkinä ilmoitti Haukijärven koulun johtokunta, että syyslukukausi alkaa 21.8.
Mustajärven pienviljelijäosasto järjesti tanssi-iltaman Kyröspohjan palokunnantalossa 18.6. Haukijärvellä oli työväenyhdistyksen tanssi-iltama juhannusaattona työväentalolla. Tanssimaan pääsi myös Hiukkasissa, kun Hämeenkyrön VPK järjesti kesäjuhlan ja iltamat juhannuspäivänä. Iltamissa soitti ilmoituksen mukaan jazz-orkesteri. Työväenyhdityksen kesäjuhla ja iltamat puolestaan pidettiin elokuun 13. päivä.
Näin siis kesällä 1933. Toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta.
Kiikasta Haukijärvelle (blogi)
Joskus aiemmin kirjoittelin Kristian Malisen tarinaa. Katsotaan nyt talon seuraavan kauppiaan Juho Kristian Heinosen elämänvaiheita. Juho Kristian syntyi marraskuussa 1865 Kiikan Meskalan Alahorilassa. Hänen vanhempansa entinen talollinen Adolf Juhonpoika ja saman talon palvelijatar Vilhelmiina Jaakontytär solmivat avioliiton vasta seuraavana vuonna. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta, joukossa yhdet kolmoset. Viisi lapsista kuoli pieninä. Perhe muutti 1880-luvulla Tormilan Hailaan, jossa Adolf merkittiin työmieheksi. Hän kuoli 1887. Juhon äiti eli vuoteen 1909.
Juho otti 1880-luvulla käyttöön sukunimen Heinonen, ja samaa nimeä käyttivät myös hänen sisaruksensa. Hän työskenteli Nevon kylän Ketulla, josta muutti 1891 Mouhijärvelle. Sieltä löytyi rengin paikka Hahmajärven Laadulta. 1893 hän avioitui Maria Alina Kinkin kanssa. Missä he olivat tavanneet? Hahmajärven ja Haukijärven välimatka ei ole kovin pitkä, joten kohtaaminen esimerkiksi nurkkatansseissa oli hyvinkin mahdollinen. Maria muutti avioitumisen jälkeen Hahmajärvelle. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Juho ei ollut enää renki, vaan hänet merkittiin työmieheksi. Ehkä hän jo siinä vaiheessa teki puusepäntöitä. Vuoden 1899 lopussa perhe muutti Hämeenkyröön. Nuorin tytär syntyi 1911 Hämeenkyrössä.
Siellä perhe asettui Kuotilan Kuukan itsellisiksi. Sen tarkemmin ei Juhon ammattia kerrota kirkonkirjoissa eikä henkikirjoissakaan. Voi olla, että hän teki puusepän töitä, sillä hänet mainitaan puusepäksi myöhemmin 1927 Haukijärven koulun johtokunnan pöytäkirjassa. Näyttää kuitenkin siltä, että Juho työskenteli myös Prenttin sahalla. Lehdistä tähän löytyy viitteitä vuosilta 1917, 1920 ja 1921. Mahdollisesti perhe asuikin sahan alueella, olihan saha Kuukan maalla. 1925 pidetty huutokauppa viittaa siihen, että edessä oli muutto Haukijärvelle. Kauppahuone Juho Heinonen merkittiin kaupparekisteriin 1925 tai 1926. Loppu onkin sivustolla.
Kauppakirjan kertomaa (blogi)
Olen näissä teksteissä kertoillut kylän torppien kontrahdeista ja tilojen kauppakirjoista. Monesti ne sisältävät mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei oikein kuitenkaan voi laittaa talon varsinaisella sivulle. Blogiin ne istuvat paremmin.
Syyskuun 11. päivä 1909 allekirjoittivat Vihtori Hillu sekä Kalle ja Aina Ristilä (Hakala) kauppakirjan, jolla jälkimmäiset ostivat pienen tilan Viidanojankulmalta. Tila sijaitsi Hillun metsälohkon alueella, joka "pistäytyy Alaraukolan maan sisälle Metsäraukolan torpan haassa". Hillun rajasta tuli kaupan jälkeen suora. Nähtävästi kyseessä oli vuotta aiemmin tehdyssä kartassa sinisellä väritetty alue. Väri saattaa viitata suomaiseen maastoon. Karttaan liittyvissä teksteissä puhutaan Kinkin korvesta. Sivustolla aluetta kutsutaan Hakalan vanhaksi tontiksi.
Kaupan ehdot olivat tavanomaiset. Hintaa 580 mk on vaikea arvioida tämän päivän tiedoilla edes rahanarvokertoimia käyttämällä. Tila oli pieni, vain 1,54 hehtaaria. Sinne sai tehdä kaksi metriä leveän tien Hillun maalle. Alueella kasvoi puustoa, joista isoimmat kuuset ja männyt myyjä pidätti itselleen. Erotuskustannukset määrättiin ostajan maksettaviksi. Ostaja sai palstan haltuunsa lokakuun alusta saman vuonna.
Tila erotettiin 1913. Seuraavana vuonna Kalle Hakala haki siihen lainhuudon. Kalle ja Aina olivat avioituneet marraskuussa 1907. Avioliittonsa alkuvuodet he asuivat Ristilässä. Lehtitieto kertoo, että Kalle Ristilä teki 1910 metsätöitä Suoniemen Kauniaisissa. Kirjojaan he eivät Suoniemelle muttaneet. Vuoden 1911 henkikirjassa heidät merkittiin Hillun mäkitupalaisiksi. Mahdollisesti silloin talo Viidanojankulmalla oli asuttavassa kunnossa, ehkä hiukan peltoakin raivattuna.
Kalle Hakalan perukirja kertoo, että Hakalat saivat 1947 hallintaansa Kelhäjärven tilasta erotetun 3,48 hehtaarin lisäalueen.
Toisella murteella (blogi)
Taannoin kirjoittelin haukijärveläisten käyttämästä murteesta. Saamani yhteydenoton johdosta heräsin siihen, että kylässä puhuttiin toistakin murretta, karjalan murretta. Olihan kylässä kolmisenkymmentä Vpl Pyhäjärveltä tullutta perhettä. Olen kuullut karjalan murretta lapsena paljon, koska aikuiset karjalaiset puhuivat sitä 50-luvulla ja 60-luvulla. He varmasti puhuivat sitä elämänsä loppuun saakka. Muistan, miltä puhe kuulosti, muistan pronominit mie ja sie, mutta mieleeni ei juurikaan ole jäänyt yksittäisiä murresanoja, jotka olisivat olleet itselleni outoja.
Muistan sentään karjalaismummon, joka sanoi, että "Kyllähän sitä koulua käy, kun ei tuhma ole", karjalan murteella tietysti. Ihmettelin sitä, että hän puhui kiltin pikkutytön tuhmuudesta. Jossain välissä sitten selvisi, että hän tarkoitti tyhmyyttä, ei tuhmuutta. Myös sanalla tuima taisi olla karjalaisille hiukan eri merkitys. Kun talvi tuli, meillä laitettiin tumput käteen. Karjalaisilla taisi olla kyseisille vaatekappaleille jokin muu nimi. Vanttuut? Kertokaahan, pyhäjärveläistaustaiset lukijani, mitä murresanoja teille tulee mieleen. Sellaisia, jotka siis poikkesivat satakuntalaistaustaisten käyttämistä.
Kun aloitimme kansakoulun syksyllä 1958, meitä tuli ensimmäiselle luokalle 15 oppilasta. Heistä yhden molemmat vanhemmat olivat karjalaisia. Kolmella vain toinen vanhemmista oli karjalainen. Lisäksi oli kolme sellaista, joilla ainakin toinen vanhemmista oli karjalainen, toisen juurista minulla ei ole varmaa tietoa. Jonkinlainen kytkentä Karjalaan ja sen murteeseen oli siis lähes puolella tuon luokan oppilaista. Puhuivatko he karjalan murretta? Muistikuvani mukaan eivät. Arvelisin heidän pikemminkin olleen kaksikielisiä. Karjalaisten vanhempien kanssa puhuttiin näiden murretta, muiden kanssa seudun valtamurretta.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Kontrahteja (blogi)
Sivusto käsittelee Haukijärveä vuosina 1890 - 1960. Ensimmäisinä 30 vuotena iso osa kyläläisistä oli torppareita. Katsotaan tällä kertaa, millaisilla sopimuksilla he olivat torppansa vuokranneet. Osa jäi suullisen sopimuksen varaan, mutta kirjallisiakin on säilynyt. Niitä löytyy erityisesti tuomiokirjoista, sillä torpparit hakivat kontrahtinsa vakuudeksi kiinnityksen taloon tai myöhemmin rekisteröivät sopimuksen oikeudessa. Käytän seuraavassa esimerkkinä Hillun Mäkelän ja Kukkolan sekä Yliraukolan Alaviidanojan sopimuksia. Näistä Mäkelä oli iso torppa, Kukkola ja Alaviidanoja selvästi pienempiä. Kukkolan sopimus löytyy galleriasta, Mäkelän ja Alaviidanojan tuomiokirjoista.
Kukkolasta perittiin rahallista vuokraa 50 markkaa vuodessa, Mäkelästä 100 markkaa. Alaviidanojalta ei rahallista vuokraa maksettu. Taksvärkkiä eli taloon tehtäviä työpäiviä Alaviidanojalla oli paljon. Ensimmäisinä viitenä vuotena työpäiviä hevosen kanssa oli yksi joka viikko. Apupäiviä (ilman hevosta) piti tehdä 15 vuodessa kesäaikaan. Viiden vuoden kuluttua määrät nousivat kahteen työpäivään viikossa hevosen kanssa ja 25 (15 kesällä ja 10 talvella) apupäivään vuodessa. Kukkola ilmeisesti teki hevosen kanssa maantien kunnossapitoa ja apupäiviä 10. Mäkelän kontrahtiin kirjattiin vuodessa viisi työpäivää hevosen kanssa sekä 10 ilman hevosta. Ilmeisesti ero selittyy juuri rahallisen vuokran määrällä. Myös sopimusten solmimisajankohta oli erilainen, Mäkelällä vanhin (1880), Alaviidanojalla myöhäisin (1901).
Sopimukset sisälsivät niin ikään määräyksiä torpan rakennuksista ja niiden kunnossapidosta, puiden ottamisesta, aitojen rakentamisesta, raivattavista pelloista ym. Alaviidanojan ja Mäkelän kontrahdissa oli pykälä myös torpparin kuoleman varalta, Kukkolan valmiille lomakkeelle tehdystä sellaista en huomannut.
Miten torppari hoiti omat viljelyksensä, jos hän teki kaksi päivää viikossa töitä taloon? Sitä paremmin mitä enemmän hänellä oli työvoimaa. Omat työhön kykenevät lapset toivat helpotusta työvoimapulaan. Monissa torpissa oli myös renkejä ja piikoja apuna. Sanonta "Kuu on torpparin aurinko" kertoo silti pitkistä työpäivistä.