Blogi
Vihaista puhetta (blogi)
Kaikki tunnemme sosiaalisen median hyvät ja huonot puolet. Mutta osattiin sitä ennenkin, jopa Haukijärvellä.
Aamulehti julkaisi 1914 otsikolla Ehdotukseni pakinoitsijanimimerkki Sakerin kirjoituksen, jossa hän käsitteli melko ilkeästi tuolloin kansanedustajana toiminutta Frans Mustasiltaa. Sakeri ei selvästi arvostanut kouluja käymätöntä Mustasiltaa. Mikä lienee ollut tuolloin kansanedustajien koulutustaso? Oppinsa muualla kuin koulussa saaneita lienee ollut eduskunnassa muitakin. Lisäksi kirjoitus sisältää selkeitä virheitä. Mustasilta ei ollut syntynyt Hämeenkyrössä. Sopii myös epäillä hänen Kintuksessa asumistaan. Ainakin sen on täytynyt olla lyhytaikaista. Yritin selvittää, kuka Sakeri oikeasti oli. Hän kirjoitteli pakinoitaan 1910- ja 1920-luvuilla, mutta tietoa henkilöllisyydestä ei löytynyt.
Toinen puoli ei jäänyt sanasodassa tappiolle. Pakkasen kartanon omistaja Estlanderia kritisoitiin kovasanaisesti Kansan Lehdessä 1917. Tässäkin on mediakriittisyys paikallaan. Paikkansa pitää se, että Estlander teki torpparien ja mäkitupalaisten kanssa sopimuksia, joilla nämä eläkettä vastaan luopuivat vuokraoikeuksistaan. Osalle ratkaisu saattoi olla hyvä, sillä kaikilla ei ollut jatkajaa. Osa, kuten Elina Viitaniemi, katui sopimusta. Kaikki eivät kuitenkaan torpastaan luopuneet mahdollisen painostuksenkaan edessä. Tästä esimerkkeinä Selkeet ja Kukkolat. Muista jutun väitteistä on vaikea saada todisteita. Opettaja Lehtosalo puolestaan sai samassa lehdessä kehotuksen erota virastaan. Ei ole tarkempaa tietoa siitä, mistä kiistassa oli kyse.
Marras-joulukuussa 1917 eivät sanat enää riittäneet. Mustasillan ikkunoita oli rikottu, ja Malakias Mäkelä oli joutunut pahoinpitelyn uhriksi. Mustasillan ikkunat on mainittu myös Kyrön Sanomien alkuperäisessä jutussa, joten hän lienee ilmoittanut asiasta poliisille. Emme tiedä, tekikö Mäkelä samoin. Hämeenkyrön järjestyskaarti väittää jutussa tekijöiksi suojeluskaartin jäseniä. Ikkunat varmaan rikottiin niin, ettei todistajia ollut. Tunnistiko Mäkelä pahoinpitelijänsä?
Tammikuussa tartuttiin aseisiin.
Uusi ja vanha vuosi (blogi)
Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille, tulkoon tästä parempi kuin edellinen oli. Pieni katsaus alkaneeseen ja menneeseen vuoteen lienee taas paikallaan.
Paikallista historiaa Pirkanmaalla tutkivalle ehkä merkittävin asia 2023 oli se, että Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan rippikirjajakso 1908 - 1920 digitoitiin ja julkaistiin Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilla seuran jäsenille. Monen Haukijärveltä Tampereelle muuttaneen tiedot varmistuivat. Aiemmin niitä oli toki löytynyt sanomalehdistä ja poliisin osoitekortistosta. Myös joitakin muita kirkollisia asiakirjoja seurakunnasta tuli samalla SSHY:n jäsensivuille. Mouhijärven 1922 henkikirja puolestaan avattiin Kansallisarkiston sivuilla. Aivan joulun alla saatiin käyttöön Facebook-ryhmän Suomen kirkkoja ja hautausmaita tietokanta. Siinä tosin on kovin vähän vielä sisältöä. Toivottavasti ahkerat vapaaehtoiset indeksoijat jaksavat syöttää sitä lisää.
Mitä sitten toivoisin alkaneelta vuodelta noin tutkimusmielessä? Suurin toive on saada Hämeenkyrön 1912 - 1921 rippikirja SSHY:n sivuille. Olettaen siis, että rajavuodet ovat nuo mainitut eikä jaksoa ole jostain syystä pidennetty niin, että 100 vuoden raja estää sen julkaisun. Se kertoisi kyläläisistä paljon. Mouhijärveltä on digitoitu vuodelta 1923 ainakin vihittyjä, kuulutettuja ja muuttaneita. Nyt pitää vain pyytää ne avattavaksi. Sen aion tehdä pikapuoliin. Sen sijaan saman vuoden henkikirjoja ei ole saatavana sen paremmin Hämeenkyröstä kuin Mouhijärveltäkään. Pirkkalan 1923 henkikirjaa aion selailla lähiaikoina ainakin Pispalan, Hyhkyn ja muiden haukijärveläisten suosimien kylien osalta. Joka vuosi on tainnut tulla myös mukavia yllätyksiä digitoinnin saralla, ehkäpä niin myös 2024.
Sivustolle en suunnittele mitään suuria muutoksia. Joidenkin talojen tekstiä pitäisi kyllä muokata vähän enemmänkin, sillä kun tietoa tulee kovin tipoittain, voi lopputulos muodostua aika hajanaiseksi. Mutta katsotaan. Edelleen haluaisin löytää matkan pään myös niille entisille kyläläisille, jotka ovat kohdanneet sen toisella puolella Suomea tai kenties toisella mantereella. Ja ihmiskohtaloista on kiva kertoa näissä blogiteksteissä. Sitä aion jatkaa. Suunnitelmia on jo olemassa, toivottavasti puuttuvia tietoja löytyy. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, väitti lauluntekiijä. Ehkä myös sen arvoinen, että hänen pieni tarinansa kerrotaan.
Joulumuistoja (blogi)
Olen varmasti kirjoittanut joulumuistojani tänne aiemminkin, mutta näin juhlan alla pieni kertaus tuskin haittaa. Ensimmäisiä merkkejä joulun lähestymisestä taisi olla se, kun kaupasta ostettiin kuivankoppuraiset turskan kappaleet. Muistini mukaan ne kyllä näyttivät fileiltä, mutta lopputulos oli niin ruotoinen, että filerointia sopii epäillä. Kuivattua kalaa joka tapauksessa. Niitä sitten liotettiin pitkään tuhkalipeässä, koivutuhkaa taidettiin käyttää. Seuraava vaihe oli lipeäliuoksen huuhtominen pois. Aattoiltana taloon levisi omanlaisensa haju, kun kalaa keitettiin. Se tarjoiltiin suolalla ja pippurilla maustettuna valkokastikkeen kera. Omalta kohdaltani lipeäkalan, tai livekalan, kuten sitä kylässä kutsuttiin, syönti jäi lapsuuden jouluihin.
Syksyn pimeinä iltoina saattoi ikkunan takaa tai seinältä kuulua koputtava ääni. Ehkä siellä vilahti myös jotain punaista. Jostain syystä ilmiö esiintyi usein silloin, kun oli tullut erimielisyyttä vanhempien kanssa. Oltiin siis oltu tuhmia, oli aikuisten tulkinta. Tontuthan tarkkailivat lapsia.
Joulukuusi haettiin joka joulu. Tarvittaessa se sai sulaa jossakin ulkorakennuksessa. Kuusi koristeltiin kynttilöillä, tähdellä, jonkinlaisella hopeanauhalla, kovilla karamelleilla ja lasipalloilla. Olen muistavinani, että kuusenjalka oli puinen ja ristin muotoinen. Tiedättekös mikä tuo kuvan esine on? Kuva ei ihan tee sille oikeutta, sillä jouduin kuvausta varten laittamaan sen kiinni jääkaapin ovenkahvaan. No se on kynttilänjalka, sellainen, jota käytettiin joulukuusessa. 50-luvulla ei vielä tunnettu sähkökynttilöitä. Oli siinä vahtimista, kun tuli laitettiin kynttilöihin. Talossa oli kaksi lasta ja kissa.
Joulukirkko kuunneltiin yleensä radiosta. Yhden kerran muistan lapsena olleeni oikeassa joulukirkossa. Silloin mentiin taksilla, ja mukaan tuli myös naapureita, joiden kanssa taksikulut jaettiin. Muistan kirkon juhlavan tunnelman. Tosin jumalanpalvelus taisi aikaisin heränneestä lapsesta tuntua hiukan pitkältä. Haudoilla ei talvisaikaan käyty, ehkä niille oli syksyllä viety havuja. Kynttilöiden vienti jouluaattona on myöhempi perinne. Kaupoissa ei tainnut 50-luvulla olla hautakynttilöitäkään?
Näillä pienillä joulumuistoilla haluan toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa. Sivusto päivittyy seuraavan kerran loppiaisen jälkeen. Muistathan, että voit sivuston kautta lähettää joulukortteja.
1933 ja täydennyksiä (blogi)
Tapana on ollut kirjoitella siitä, mitä kylässä tapahtui 90 vuotta sitten, yleensä Hämeenkyrön Sanomien tietoihin perustuen. Nyt kuitenkin huomasin kirjoittaneeni aiheesta jo aiemmin. Siispä tällä kertaa vain kirkollisten tietojen yhteenveto. Yli ajan rajan siirtyivät Matti Aro, Hilda Hujo, Elina Palomäki, Karoliina Vuorenmaa Mäkinen, Ilma Lamminsivu, Tauno Kanerva, Olga Mäkinen ja Juho Peltoniemi. Hilda Hujo oli muuttanut Heinijärvelle ja Karoliina Vuorenmaa Järvenkylään, muut asuivat kuollessaan kylässä. Aviokuulutuksen ottivat Kalle Lehtinen ja Laura Saarinen, Eero Järvelä ja Aina Karhiniemi, Taavetti Kivelä (Kalliopohja) ja Aina Leppäkoski, Reino Pajunen ja Tuovi Yliraukola sekä Birger Baumgartner (Haapanoro) ja Ester Mäkelä. Näistä pareista ainakin toinen osapuoli asui kylässä tai oli muuttamassa sinne. Pitäjään muuttivat Heikki Perttu Seinäjoelta, Niilo Jaakkola perheineen Mouhijärveltä, Aino Järvelä Mouhijärveltä, Oskari Virtanen perheineen Lohjalta ja Birger Baumgartner Loviisasta. Fanni Söderling muutti Mouhijärvelle, Anna Stiina Aro Raumalle ja Jenny Lehtinen Nurmijärvelle. Siinä lyhykäisesti vuoden 1933 kirkolliset tiedot kylästä.
Sitten palaan vielä kerran Tampereen 1939 osoitekalenteriin. Ehdin selata myös aakkosten loppuosan, ja tässä lyhyesti entisten kyläläisten asuinpaikkoja. Keskustan alueella asuivat myös Kalle ja Johanna Salo (Linnusmäki), Jenny Timgren (os. Richter), Oiva ja Ester Viidanoja, Sune Viidanoja, Aina ja Matilda Viitaniemi sekä Kalle ja Ellen Virta (os. Mäkelä). Alfhild Vegelius (os. Kivelä) asui Tammelassa, samoin Eino ja Elsa Viitaniemi. Oskari ja Esteri Virtanen olivat löytäneet asunnon Lamminpäästä. Kalle Salo oli sähkömonttööri, Oiva Viidanoja paperityömies, Aino Viitaniemi ompelija, hänen sisarensa lakkityöntekijä, Eino Viitaniemi kivenhakkaaja ja Kalle Virta yövartija. Muut olivat teollisuuden työntekijöitä tai heidän ammattinsa puuttuivat kalenterista.
Talonomistajiakin löytyi lisää. Aiemmin taisin jo mainita Toivo Mäkisen ja Kalle Kallioniemen. Väinö Sunin talo Salotie 2:ssa oli Kallioniemen talon vieressä Lapin kaupunginosassa. Juho Jokisen (Ristilä) talo oli Järvensivulla. Pispalasta olivat talon hankkineet Vilhelmiina Andersson (os. Kinkki), Silja Eng (Koivisto), Vihtori Ihantola, Lauri Kaunisto, Matilda Santamäki ja Kaino Mäntylä (Olga Palomäen puoliso). Viljam Jalaskosken (Lempi Leivon puoliso) talo oli Lamminpäässä ja Kalle Jokelan Epilässä. Hyvä oli nähdä, että leskeksi jääneet Andersson, Eng ja Santamäki olivat pystyneet pitämään talonsa omistuksessaan. Luultavasti he asuivat lastensa kanssa tai pitivät vuokralaisia.
Matkalaisia ja matkareittejä (blogi)
Viimeksi kirjoitin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan siirtyneistä, jotka matkustivat yhdessä uusille kotiseuduilleen. Tällä kertaa ajattelin kertoa hiukan reiteistä, joita he käyttivät. Linkit vievät tälläkin kertaa FamilySearch-palveluun, joka on ilmainen, mutta vaatii kirjautumisen.
Ylivoimaisesti suosituin reitti oli Englannin kautta Amerikkaan. Sitä käyttivät kaikki edellisessä tekstissä mainitut ja monet muutkin. Yhdysvalloissa määräsatamia olivat lähinnä New York ja Boston, joista jatkettiin tarvittaessa muualle maahan. Kanadassa noustiin maihin ainakin Quebecissä, Montrealissa ja Halifaxissa. Osa Minnesotaan Yhdysvaltoihin menneistä käytti Kanadaan matkanneita laivoja.
Muitakin reittejä matkustettiin. Anna Maria Koivisto matkusti 1925 Kööpenhaminasta s/s Frederik VIII-laivalla New Yorkin kautta Baltimoreen. Samaa reittiä käytti Juho Varin jo 1909 mennessään s/s United States-aluksella Gardneriin Massachusettsiin. Myös Göteborgin kautta kuljettiin. Väinö Selkee nousi siellä perheineen 1923 s/s Stocholmiin matkalla New Yorkiin. Edellisenä vuonna Göteborgista lähti Martti Eskola (Mustajärvi) s/s Drottningholmilla kohti Yhdysvaltoja. Miksi he valitsivat eri reitin? Matkan hinta saattoi vaikuttaa asiaan. Lisäksi Yhdysvalloissa suhtauduttiin vuoden 1918 jälkeen hiukan epäluuloisesti suomalaisiin ja varsinkin punaisten puolella olleisiin. Ehkäpä ajateltiin, että seula ei ole yhtä tiukka, kun matkustaa muiden pohjoismaalaisten joukossa. Ihan kaikkien matkareitti ei ole selvillä. En esimerkiksi tiedä, mitä kautta Taavetti Koivisto matkusti 1919.
Jotkut matkasivat Atlannin yli useamman kerran. Viimeksi mainitsin jo Vihtori Heikkilän ja Erland Maatialan. Myös ainakin Kaarle Selkee, Taavetti Koivisto ja Yrjö Järvelä tekivät matkan toistamiseen, Järvelä ehkä useamminkin Suomessa vieraillessaan. Kaarle Ihantola löysi vaimonsa Hiljan Kanadasta ja kävi tämän kanssa Suomessa 1936. Frans ja Hilda Ihantola puolestaan vierailivat Suomessa 1962. Silloin oli kuitenkin jo siirrytty lentomatkustamiseen.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.