Blogi

Vuoden 1910 maataloustiedusteluun liittyen arvelin, että Viidanojankulman Santamäki ei ollut enää tuolloin torppa. Sain vinkin, että 1911 kuolleen Matti Santamäen perukirja on digitoitu. Katsotaan tällä kertaa, antaako se mitään lisävalaistusta torpan olosuhteisiin. Mutta ensin hiukan Matti Santamäestä itsestään.

Matti syntyi 1842 Mouhijärvellä Pukaran Alanapan talon poikana. Hänellä oli useita sisaruksia, joista osa kuoli pienenä. Vanhin veljistä jatkoi talonpitoa, mutta Mattikin asui kotonaan, kunnes 1866 muutti Hämeenkyröön. Hänestä tuli Santamäen torppari. Edellinen torppari oli kuollut, ja Matti avioitui tämän lesken, Ulrika Tuomaantyttären kanssa. Tällä oli lapsia ensimmäisestä avioliitostaan, mutta heistä vain Kalle Linnusmäki asettui Haukijärvelle. Niinpä 1880-luvulta lähtien torpassa asuivat vain Matti ja Ulrika yhteisten lastensa kanssa. Ulrika kuoli 1895. 

Seurasin sekä rippikirjan että henkikirjojen merkintöjä tästä eteenpäin. Rippikirjan perusteella näyttäisi, että Matti olisi ollut torppari vielä 1902, kun rippikirja alkaa. Merkintä "Ent." näyttäisi lisätyn torppari-sanan eteen myöhemmin. Ihan varma tästä ei kuitenkaan voi olla. Henkikirjat taas antavat hiukan erilaista tietoa. Niissä Matti on merkitty Santamäen torppariksi viimeisen kerran vuonna 1900. Vuosina 1901 - 1903 torppariksi on kirjattu hänen poikansa Matti Nestor Santamäki. Matti Nestor kuoli 1903, mutta oli edellisenä vuonna ehtinyt ostaa Pukaran Ruskeen tilan. Hänellä ei siis ollut aikomusta jäädä Santamäkeen. Juho Ivar Santamäki lienee ollut torpparina hetken aikaa veljensä kuoleman jälkeen. Lähinnä kyse oli varmaankin taksvärkin suorittamisesta. Vuosina 1904 - 1906 hänet merkittiin entiseksi torppariksi. Ehtollismerkinnät kuitenkin loppuvat jo 1905, joten hän lienee siirtynyt Tampereelle, vaikka muuttikin kirjansa sinne vasta 1907.

Mitä perukirjasta sitten voi päätellä? Perunkirjoitus ja huutokauppa pidettiin todennäköisesti Santamäessä. Heinijärvi mainitaan perukirjassa, ja huutokaupassa oli paljon kyläläisiä. Matilla oli kaikenlaista maatalouteen liittyvää ja muutakin esineistöä, jota tuskin on siirretty torpasta minnekään. On siksi luultavaa, että Matti asui Santamäessä lähes kuolemaansa saakka. Asuminen torpassa olisi ollut mahdollista eläkkeen turvin. Torpparioikeuksista luopuessaan hän olisi saanut eläkkeen, joka sisälsi asunnon ja ainakin viljaa, ehkä myös muita elintarvikkeita. Perukirjassa mainitaankin 1,5 hehtolitraa ohraa. Kun uutta torpparia ei ollut, lienee eläke jäänyt talon maksettavaksi. Samalla torpan maat palautuivat taloon.

Oliko Santamäessä asukkaita Matin kuoleman jälkeen? Ainakaan uutta torpparia ei Tättälä torppaan ottanut. Itsellisiä, kuten Juho ja Linda Lehtinen Tättälän mailla kyllä asui. Seuraavat tiedossa olevat asukkaat tulivat vasta 1920-luvun alussa.  Ei ole olemassa mitään muistitietoa siitä, että Santamäen pellot olisivat olleet hoitamatta 10 - 15 vuotta. Mahdollisesti ne olivat vuokralla jollakin lähellä asuneella, jolla peltomaata oli niukasti.

Tietoja lähteistä on jo tullut, mutta lisätiedot ovat tervetulleita. Sähköpostin lisäksi  niitä voi lähettää Facebookin (Messengerin) kautta. Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

Aloitetaan kuvauksella Haukijärvellä sijainneesta mökistä. Eräs muistelija kertoi, että pienen eteisen lattia oli käytetty polttopuiksi, niistä kun mökin asukkailla oli pulaa. Niinpä sisään mentäessä kynnys oli varsin korkea. Toinen, naapurissa asunut kertoi vieneensä usein lämpimäisiä mökin asukkaille, sillä mökissä ei ollut edes puuhellaa, vaan kaikki ruoka valmistettiin lämmitysuunin arinalla tai suuluukkujen edessä lämmittäen. Polttopuista oli kova pula. Kun sellaisia jostain saatiin, käytettiin ne heti. Nämä kuvaukset ovat noin 80 vuoden takaa, sodan jälkeiseltä ajalta.

Myös muissa taloissa, aivan suurimpia lukuunottamatta, varustelutaso oli tuohon aikaan varsin matala. Vesi tuli sisään kantamalla. Siitä saattoi olla myös pulaa, kun kaivot kuivuivat. Silloin sitä piti hakea kauempaa, mahdollisesti jostakin lähteestä. Vesitonkat tai -saavit kulkivat työnnettävissä rattaissa. Onnekas saattoi saada avuksi hevosen. Myös viemäri oli aika tuntematon käsite kylässä vielä sodan jälkeen. Likaämpärit tyhjennettiin pihan perällä olleeseen tunkioon. Jonkinlaista kompostointia siis, mutta ei aivan vastannut nykyajan vaatimuksia. Irrallaan kulkeneet koirat löysivät sieltä makupaloja. Uusiin taloihinkaan ei ilmeisesti ihan heti tehty vesijohtoa ja viemäriä.  Monet karjalaisista anoivat asutuslautakunnalta lainaa sellaisten laittamista varten 1950-luvun alkuvuosina.

Virkistävä suihku aamulla? Ehei, vain hyvin harvalla kyläläisellä oli sellaiseen mahdollisuus. Sauna oli tärkein peseytymispaikka. Toki lämmintä vettä saatiin liedellä keittämällä ja karjakeittiön padasta. Kesä avasi laajemmat mahdollisuudet puhdistautumiselle. Sisävessa? No ei, oli mentävä sinne huussiin pihanperälle. Silloinkin kun pakkasta oli paljon tai pimeässä pelotti.Yritin muistella, millaiset olosuhteet kansakoululla oli 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Vesijohto ja viemäri varmaan kuuluivat varustukseen. Olen kuitenkin varma, että ulkorakennuksessa oli ihan perinteinen puusee, jota oppilaat käyttivät. Varmaksi en osaa sanoa, oliko käsienpesuun mahdollisuutta.

Olen tainnut ennenkin kysellä lähteistä, joista talousvettä haettiin. Itse osaan kertoa kolmen sijainnin. Kaksi Salomäen maalla aivan Herttualan rajalla ja yksi lähellä Koivulaa ja suutari Salon pirttiä, luultavasti kuitenkin Sipilän maalla. Laittakaapa viestiä tulemaan, mistä vettä haettiin.

Tällä kertaa hiukan siitä, mitä vuoden 1910 maataloustiedustelu kertoo maanviljelyskoneista ja karjasta.

Koneissakin Pakkanen oli ylivoimainen. Kylvökoneita kartanossa oli viisi, niittokoneita kolme, hevosharavia kolme ja puimakoneita yksi. Höyrykoneitakin löytyi kaksi kappaletta. Koneet olivat hevosvetoisia, traktoreita ei vielä ollut käytössä. Mihin höyrykoneita tarvittiin? Pakkasella oli meijeri, ehkä siellä oli sellainen käytössä.  Kukaties höyrykone toimi myös puimakoneen voimanlähteenä. Niittokoneita, hevosharavia tai puimakoneita oli myös Pertulla, Peltoniemessä, Erkkilässä, Tiipiällä, Kallioniemessä ja Ojaniemessä, toki kutakin konetta vain yksi taloa kohti. Torpista Mustajärvenkulman Palomäessä oli niittokone, samoin Yliviidanojalla, Haukipäässä niittokone ja puimakone ja Metsäkirmolla puimakone.

Eri-ikäisiä hevosia Pakkasella oli 59, lehmiä ja nuorta karjaa 125, lampaita 20, sikoja yhdeksän, vuohia kahdeksan ja siipikarjaa 36 kappaletta. Muiden talojen ja torppien eläinmäärät olivat paljon pienempiä. Enemmän kuin yksi hevonen oli Alaviidanojalla, Metsäraukolassa, Mäkelässä, Haukipäässä, Kahilassa, Metsäkirmolla, Pertulla, Erkkilässä, Peltoniemessä, Kallioniemessä, Ojaniemessä, Tiipiällä ja Ihantolassa. Lehmiä muilla tiloilla oli korkeintaan 10.

Mielenkiintoinen on myös tuo oikean reunan Muistutuksia-sarake. Sinne on kirjattu ainakin tieto siitä, vietiinkö tilalta maitoa meijeriin. Pakkasella oli tuohon aikaan oma meijeri. Ei ole tiedossa, ottiko se vastaan maitoa myös muilta tiloilta. En osaa arvioida edellyttikö edellisvuoden 2070 kilogramman vointuotanto lisämaitoa kylältä. Vain Tiipiän kohdalla on merkintä siitä, että maito vietiin osuusmeijeriin. Muita maitoa meijeriin vieneitä olivat Yliviidanoja, Metsäraukola, Mäkelä ja Haukipää. Isompia kotona tuotettuja voimääriä olivat Alaviidanojan 150 kg, Valkaman 100 kg, Pertun 130 kg, Peltoniemen 120 kg, Erkkilän 150 kg, Ojaniemen 120 kg ja Ihantolan 120 kg. Näissä taloissa maito siis kirnuttiin voiksi kotona.

Vuonna 1910 suoritettiin maataloustiedustelu, jossa kirjattiin ylös tietoja tilojen ja torppien pinta-aloista, viljelyksestä, koneista ja kotieläimistä. Tutkimusta tehtiin sen jälkeen noin 10 vuoden välein. Myöhemmin puhuttiin maatalouslaskennasta. Kerätyt tiedot ovat vaihdelleet vuosien varrella paljon. Olen niistä näissä teksteissä kertonut useamman kerran. Nyt tuo ensimmäinen, 115 vuoden takainen tiedustelu on digitoitu ja vapaasti katsottavissa Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Haukijärven osuus alkaa tästä. Selaamalla eteenpäin pääsee myös niihin kylän osiin, jotka tuolloin katsottiin muihin kyliin kuuluviksi. Tietojen kerääjinä ovat toimineet Jalmari Riukula ja J.V. Leppänen. Jos entinen tai nykyinen kotitalosi on alueella, käy vilkaisemassa, millaista siellä oli 1910.

Kylän tiloista ylivoimaisesti suurin oli tietenkin Pakkanen, jonka viljelypinta-ala oli 195 ha. Muut olivat paljon pienempiä. Perttu ja Äärilä pääsivät yli 20 hehtaarin, Peltoniemessä, Kallioniemessä ja Ojaniemessä viljeltyä oli yli 10 hehtaaria. Vuokraviljelijän eli lampuodin hallussa olleen Tiipiän viljelyala oli myös yli 20 hehtaaria.  Kyse ei siis ollut tilan koko pinta-alasta, sillä metsän määrä ei näy lomakkeesta. Vain Kallioniemessä oli aloitettu vehnän viljely. Sielläkin sitä oli kasvatettu vain 20 aarin alalla. Muut, myös Estlander Pakkasella, tyytyivät rukiiseen, ohraan ja kauraan. Tietysti myös perunaa viljeltiin. Kylvöheinää oli erityisesti Pakkasella, mutta pienempiä määriä muillakin. Pellavan kasvatus oli aika vähäistä. Ojaniemessä sitä oli puolen hehtaarin alalla.

Torpista suurin näyttäisi olleen Hillun Mäkelä, jonka viljelyala oli 15 hehtaaria. Yli 10 hehtaarin pääsivät myös Metsäraukola, Ihantola, Kahila ja Mustajärvenkulman Palomäki. Niissä näyttää viljellyn samoja kasveja kuin taloissakin. Jos oikein katsoin, oli viljelyalaltaan pienin torppa Hämylän Linnusmäki, vain 1,3 hehtaaria viljelyssä. Lisäksi  torppaan kuului puolen hehtaarin suuruinen puutarha. Pelloilla kasvoi ohraa, kauraa ja perunoita. Heinää saatiin luonnonniityltä. Santamäkeä ei ole lainkaan torppien luettelossa. Ilmeisesti siellä ei enää 1910 ollut torpparia. Ei ole tiedossa, olivatko pellot Tättälän viljelyksessä, vuokralla vai kokonaan viljelemättä.

Toisella kerralla tilojen koneista ja eläimistä. Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.