Blogi

Vuonna 1921 voimaan tullut oppivelvollisuuslaki teki kaikista 7 - 13-vuotiaista lapsista oppivelvollisia. Kuntien oli järjestettävä heidän opetuksensa annetun siirtymäajan jälkeen. Tämä tarkoitti, että Haukijärvelle piti neljän jo pitkään toimineen yläluokan lisäksi saada alakoulu. Asia merkittiin kunnan koulusuunnitelmaan jo 20-luvulla. Lisäksi lastenkodin siirtyminen Haukijärvelle vauhditti alakoulusuunnitelmia. Vuonna 1930 oltiin lopulta niin pitkällä, että suunnitelmaa ruvettiin toteuttamaan.  Vielä tuona vuonna alkuopetus kuitenkin hoidettiin kiertokoulussa, joka toimi lastenkodissa keväällä ja syksyllä. Seuraavana vuonna ei kiertokoulua Haukijärvellä pidetty, mutta on epäselvää, pääsikö alakansakoulu aloittamaan vielä silloin. Seuraavassa hiukan alakoulun historiaa.

Kunnanvaltuusto päätti aloittaa alakoulun toiminnan Jumesniemen ja Haukijärven koulupiireissä vuoden 1931 alusta. Opetus oli supistettua, sillä opettaja oli yhteinen. Joulukuussa 1930 johtokunnat julistivat haettavaksi koulupiirien yhteisen alakansakoulunopettajan väliaikaisen viran, joka tuli ottaa vastaan heti, kun kutsu tulisi. Virkaan tuli 1931 valituksi Saara Sirkka Mielikki Valtasaari. Johtokunnan kokouspöytäkirjojen perusteella näyttää siltä, että alakoulu pääsi aloittamaan Haukijärvellä vasta kevätlukukaudella 1932. Edellisenä syksynä johtokunta vielä mietti opettajan asuntoa. Ehdolla oli ainakin Kalliopohja. Myös varsinainen koulurakennus puuttui. Johtokunta harkitsi muun muassa Pertun pirtin ottamista käyttöön. Myös Kivimäki oli ehdolla, siellä opettaja sitten asuikin joitakin vuosia. Lopulta alakoulu sijoitettiin kuitenkin yläkoulun veistoluokkaan, joka eristettiin kaksinkertaisilla ovilla, jotta häiriötä ei yläkoulun puolelle syntyisi.

Kunnanvaltuusto kyllä päätti jo 1930 rakennuttaa Haukijärvelle alakoulun. Asia ei kuitenkaan edennyt mitenkään ripeästi. Ilmeisesti rakennuksen ei katsottu mahtuvan yläkoulun tontille, sillä ainakin johtokunta pohti samana vuonna Ruusin tonttia, mikä se sitten olikaan. Alakoulu kuitenkin muutettiin 1934 täysimääräiseksi ja opettajaksi tuli Asta Niittymäki. Rakennusasia eteni vasta, kun Eino Haapanen 1938 lahjoitti koululle tontin. Joulukuussa 1938 kunnanvaltuusto myönsi johtokunnalle määrärahan alakoulun piirustusten hankkimista varten. Huhtikuussa 1939 valtuusto hyväksyi rakennusmestari Jalmari Salovaaran tekemät piirustukset, työselityksen ja kustannusarvion. Tuolloin myös valittiin rakennuslautakunta, johon tuli koulun johtokunta sekä Matti Lähteenmäki.

Rakennuslautakunta esitti kesällä 1939 rakennuksen valmistumisajankohdan siirtoa vuoteen 1940. Tämä hyväksyttiin, ja lautakunta velvoitettiin hankkimaan urakkatarjous valtuuston syyskuun kokoukseen mennessä. Lokakuussa valtuusto päätti antaa urakan Nikolai Mäkelälle 281 000 markan urakkasummasta. Talvisota lienee vaikuttanut rakentamiseen, mutta pahasti se ei myöhästynyt. Johtokunta suunnitteli joulukuussa 1940 rakennuksen vihkiäisjuhlaa loppiaiseksi 1941.

Palataan vielä hiukan viimekertaiseen aiheeseen. Ikaalisten historiaa hyvin tunteva Margit Lumia kertoi, että Leutolan Erola on erotettu Leutolan Hakalan talosta. Hemming Jokinen osti tilan 1917 ja sai sille lainhuudot 1921 - 1922. Niinpä voimme unohtaa Isoröyhiön tässä yhteydessä.

Melkein seitsemän vuotta sitten oli puhetta maatalouskerhoista. 30-luvun lehtijutut tuovat asiaan hiukan lisävalaistusta. Siispä palataan aiheeseen nyt. Nimimerkki "Kerhosetä" julkaisi vuosittain Hämeenkyrön Sanomissa katsauksen maatalouskerhojen edellisen vuoden toimintaan. Näistä katsauksista käy ilmi, että kerhotoiminta oli alkanut Hämeenkyrössä 1928 tai 1929. 30-luvun lopussa kerholaisella oli viljeltävänään keskimäärin 200 neliömetriä. Hän kasvatti palstallaan sipulia, avomaan kurkkua, talvikaalia, porkkanaa, punajuurta, hernettä, sikurijuurta, perunaa, lanttua, rehukaalia, pellavaa, hedelmiä ja marjoja. Tarkempaa tietoa on esimerkiksi vuoden 1937 Hämeenkyrön Sanomissa. Kerholaisen voitoksi 1934 laskettiin 32 markkaa. Vuosikymmenen lopulla oli mainintoja myös eläinten hoitamisesta. Kerhoneuvojana toimi ainakin maatalousteknikko Eino Vähäkoski.

Haukijärven kerhon jäsenistä erilaisia palkintoja saivat Risto Haukipää, Pentti Kanerva, Viljo Lehto, Aili Valkila, Veikko Lehto, Salme Saarinen, Sointu Saarinen, Jorma Kivelä, Eero Kivelä, Annikki Kulmala, Aino Lähteenmäki, Kauko Mäkelä, Ilmari Mäkelä, Maire Nurmisto, Esteri Peltonen, Saara Peltonen, Rauha Syrjälä, Eeva Välimäki, Jalo Virtanen, Pauli Kanerva, Sulo Salomäki, Eino Toivola, Matti Mäkelä, Eeva Rajala ja Antti Ilomäki. Useimpien palstat olivat varmaankin kotitilan maalla, mutta niitä oli myös lastenkodin ja Pakkasen mailla.

Muisttieto kertoo, että Salomäessä oli 30-luvulla viljelypalstan lisäksi myös kuusentaimien kasvatusta ja mehiläistenhoitoa. Kummankin oli tarkoitus olla lasten ja nuorten vastuulla. Ei ole tietoa, liittyivätkö ne kerhotoimintaan. Ehkä kyseessä oli enemmänkin rahan ansaitseminen. Toiminta oli kuitenkin lyhytaikaista eikä kovin kannattavaa. Muutakin kylässä kokeiltiin. Väinö Suni ilmoitti 1930 lehdessä myyvänsä turkiskaniinin poikasia, englantilaista kantaa. Vastaava ilmoitus oli Kalle Kallioniemellä samana vuonna. Lisätiedot näistä perinteisestä maanviljelyksestä poikkeavista hankkeista kiinnostavat.

Isoröyhiön Kukkasniemen Korpelan torpparipariskunta Kustaa Efraim Juhonpoika ja Severiina Isakintytär sai joulukuussa 1882 pojan, joka sai kasteessa nimen Hemminki. Myöhemmin nimi oli useimmiten muodossa Hemming, joskus myös Hemmi. Kummeina toimivat talollinen Aleksanteri Piikapää ja tämän vaimo Vilhelmiina. Hemmingillä oli ainakin seitsemän sisarusta. 1890-luvun alussa hänen vanhimmasta veljestään tuli Korpelan torppari, mutta myös muu perhe jatkoi asumistaan torpassa. Hemming varttui aikuiseksi torpassa ja alkoi käyttää Korpelaa sukunimenä. 1903 hän avioitui.

Vaimo, Alma Juhontytär, oli kotoisin Juhtimäen Erän talosta. Hän oli syntynyt elokuussa 1884. Hänen vanhempansa olivat talollinen Juho Henrik Kustaanpoika ja tämän vaimo Eeva Matintytär. Hänellä oli ainakin viisi sisarusta. Avioituessaan Hemming Korpelan kanssa Alma oli 18-vuotias. Avioliittonsa ensimmäiset vuodet he asuivat ilmeisesti Korpelassa tai joka tapauksessa Kukkasniemen maalla. Hemming merkittiin itselliseksi. Heille ehti syntyä neljä lasta ennen kuin edessä oli muutto.

Vuonna 1909 perhe muutti Isoröyhiön Riekkolan Pirttijoen torppaan. Heidät merkittiin rippikirjaan Pirttijoen torppareiksi. Hemming otti nyt käyttöön sukunimen Jokinen. Hänet tosin merkittiin henkikirjoihin Hemming Pirttijokena. Kesä 1910 oli perheelle vaikea. Lapsista kolme kuoli tulirokkoon tai sen jälkitauteihin. Torpassa lapsia syntyi kolme. Perhe muutti pois torpasta vuoden 1917 aikana. Vuoden 1917 alussa heidät merkittiin henkikirjoihin Pirttijoella, seuraavan vuoden alussa Leutolassa. He olivat tuolloin mäkitupalaisia Hakalan talon maalla.

Vuoden 1920 henkikirja vahvistaa heidät edelleen Leutolan mäkitupalaisiksi. Se on viimeinen suhteellisen tarkka lähde, josta näkyy aviopuolisot syntymävuosineen ja lasten lukumäärä. Virheitä toki on kirkollisissa lähteissä ja henkikirjoissakin, mutta pitemmällä ajanjaksolla seurattuina ne ovat suhteellisen luotettavia. Tämän jälkeen ollaan lehtitietojen varassa. Hemming Jokinen lienee ostanut maatilan 1910-luvun lopussa, vaikka tieto siitä ei ole henkikirjaan ehtinytkään. Hän nimittäin laittoi myynti-ilmoituksen Erola-nimisestä talosta Ikaalinen-lehteen heinäkuussa 1920. Kauppoja ei liene kuitenkaan syntynyt, sillä Hemming Jokinen asui Erolassa edelleen 1923 tullessaan valituksi köyhäinhoitolautakunnan kaitsijaksi. Hän kuului myös Saukon koulun johtokuntaan. Erolassa toimi myös saha ja mylly. 1932 Hemming Jokinen laittoi tilan uudelleen myyntiin. Ilmeisesti pian tämän jälkeen kauppa syntyi.

Jotta mikään ei olisi liian helppoa, Erola-niminen tila näyttää nykyisin olevan Isoröyhiössä. Se on lähellä pientä jokea tai ojaa ja nähtävästi erotettu Piikapään tilasta 1910-luvun lopussa. Lehdissä kuitenkin puhutaan yksiselitteisesti Leutolan kylästä. Ikaalisten tuntijoilta kaivattaisiin tässä apuja.

Loppu kuuluukin sitten Haukijärven historiaan. Hemming Jokinen perheineen muutti 1935 Viidanojankulman Tuomelaan.

Viikko sitten kerroin kovasta raesateesta elokuussa 1938. Raesateelle on löytynyt silminnäkijä, tuolloin 12-vuotias tyttö, nyt siis jo 94-vuotias. Hän kertoi rakeiden tuhonneen ainakin Salomäen sadon. Myös lähitalojen viljelykset kärsivät. Onneksi valtio korvasi tuhoja ainakin jossain määrin. Salomäessä oli tuolloin juuri tekeillä talkkunajauhoja, jotka raesade pilasi. Ulkona porisemassa ollut jauhopata tuli täyteen rakeita.

Perjantaina 10. päivä marraskuuta 1933 klo 16 piti Haukijärven koulupiirin asukkaiden toimittaa hevosensa tarkastettaviksi Haukijärven ristille. Ihan jokaista kopukkaa tarkastus ei koskenut. Talon ainoaa hevosta ei paikalle tarvinnut viedä, ei myöskään alle kolmivuotiasta tai yli 16-vuotiasta hevosta. Postinkuljetukseen ja kestikievaritoimintaan käytetyt hevoset vapautettiin niin ikään, samoin kantakirjoihin merkityt siitosoriit. Tarkastuksen määräsivät puolustusministeriö ja maaherra. Hevoset merkittiin luetteloon, joka ilmeisesti liittyi puolustusvalmiuteen. Samanlaisia tarkastuksia pidettiin muinakin vuosina 1930-luvulla. Paikalla Haukijärven ristillä lienee käynyt useampia hevosia, sillä kartanon lukuisten hevosten lisäksi myös muilla taloilla oli ainakin pari kauramoottoria.

Toinenkin lehtijuttu liittyy tavallaan hevosiin. Maaliskuussa 1934 vajosi eräs maanviljelijä hevosineen jäihin Kirkkojärvellä lähellä virran suvantoa. Hän oli matkalla hautajaissaattoon. Paikalle tuli paljon väkeä, jotka ryhtyivät auttamaan. Jää oli niin heikkoa, että auttajistakin kolme vajosi jään läpi. Yksi heistä oli "maanviljelijänpoika Haukipää". Muut kaksi saatiin helposti ylös, mutta Haukipää joutui taistelemaan pitkään ennen kuin hänet saatiin pois avannosta. Hänet vietiinkin heti kunnansairaalaan hoidettavaksi. Lopulta hevonenkin saatiin nostetuksi jäälle. Onni onnettomuudessa oli, että kirkolla oli tuolloin useita hautajaissaattoja. Lehtijuttu ei kerro, oliko kyseessä Sulo vai Viljo Haukipää. Viljo on todennäköisempi, sillä 1934 Sulo oli jo itsekin maanviljelijä.