Blogi

Olen jo pitempään pohtinut, ketkä omistivat  Parilan Rajalan 1900-luvun alkuvuosina. Ja tietysti myös sitä, ketkä siellä asuivat. Niinpä päätin pyytää Kansallisarkistosta Kaarle Heikkilän Rajalaan saamasta lainhuudosta kopiot liitteineen. Kaarlesta eteenpäin omistajat ovat melko tarkasti tiedossa, mutta häntä edeltävistä ei ollut varmuutta. Sen kuitenkin tiesin entuudestaan, että Estlander myi Rajalan palstatilan Mouhijärven puolella asuneille Alfred ja Matilda Karhiniemelle (Haavistolle) 1907. Tilan rajat olivat samat, mitkä näkyvät vanhassa kartassa merkinnällä 1:5. Karttaa pitää suurentaa kovasti, jotta tilojen numerot näkyvät. Viime viikolla kopiot lainhuudosta tupsahtivat sähköpostiini, ja Rajalan omistajaketju selvisi.

Muutettuuaan Lavian Riuttalan Karhiniemeen Alfred ja Matilda myivät Rajalan Alfredin isälle Nikodemus Karhiniemelle 1912. Ilmeisesti tästä on olemassa vain kauppakirja, ei lainhuudatusta. Nikodemus Karhiniemi ei muuttanut Rajalaan, vaan asui edelleen Laviassa. Järjestely merkitsi luultavasti sitä, että Hahmajärven Haavistolle muuttaneet Kalle ja Aina Karhiniemi viljelivät myös Rajalaa. Vuonna 1917 Nikodemus Karhiniemi luopui Rajalasta, ja myi sen lähistöllä Mouhijärven puolella asuneelle torppari Juho Albinus Heikkilälle. Tästäkin on olemassa vain kauppakirja, sillä Juho Heikkilä kuoli seuraavana vuonna vankileirillä. Hänen jälkeensä pidettiin 1919 pakkohuutokauppa, jossa Juhon veli Kaarle Heikkilä sitten osti Rajalan. Hän myös haki tilalle lainhuudon. Ei ole tiedossa, miksi Juho Heikkilän jälkeen pidettiin pakkohuutokauppa (kauppakirjassa väkiottohuutokauppa).

Hiukan epävarman henkikirjamerkinnän mukaan Aleksanteri ja Maria Rajala muuttivat pois Rajalasta 20-luvun alussa. Aleksanteri kuoli 1921, joten on mahdollista, että perhe asui Rajalassa siihen saakka. Siinä tapauksessa mökkiin tien toiselle puolelle muuttivat Maria ja poika Taavetti. Haudatttujen luettelossa Aleksanteri merkittiin torpan eläkeläiseksi. Luopuessaan torpasta hän oli saanut eläkkeen, joka koostui elintarvikkeista, mutta mahdollisesti myös asumisoikeudesta. Rajalan ensimmäisen myynnin kauppakirjaan on merkitty, etteivät tilalla olevat huoneet seuraa kauppaa. Ne siis olivat joko Aleksanteri Rajalan tai Estlanderin omistuksessa. Myöhemmissä kauppakirjoissa ei ole mainintoja rakennuksista. Kaarle Heikkilän jälkeen pidetyn huutokaupan myyntiluettelossa ei myöskään ole mainintaa rakennuksista, hirsiä ja lautoja oli kylläkin kaupan, ja ne osti Vihtori Heikkilä. Mahdollisesti tien toiselle puolelle nousseen mökin rakentamiseen käytettiin torpan rakennuksia. Aiemmin mainitussa 1929 julkaistussa kartassa näkyy Rajala molemmin puolin tietä. Oliko Vihtori Heikkilä rakentanut itselleen uuden talon vai oliko paikalla edelleen torpan rakennus? Ehkä joskus saamme siihenkin vastauksen. 

Newspapers.com-palvelu oli edellisenä viikonloppuna vapaasti käytettävissä. Palvelu ilmoittaa, että siihen sisältyy yli 750 miljoonaa sanomalehden sivua. Lehtiä tuntuisi olevan eniten Yhdysvalloista, mutta löysin hakuja tehdessäni myös kanadalaisia, australialaisia ja brittiläisiä julkaisuja. Ajalllisesti niitä näyttää olevan 1900-luvun alkuvuosista nykypäivään. Tottakai tilaisuus piti käyttää hyväksi, sekä sukututkijana että paikallishistorian harrastajana. Eniten toivoin löytäväni muistokirjoistuksia sellaisista Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneista, joiden vaiheet eivät ole tiedossa. Valitettavasti toive ei tällä kerralla toteutunut. Jotakin pientä tietoa entisten kyläläisten vaiheista ja elämästä kuitenkin löysin. Linkkejä lehtiin en laita, sillä tekstin ilmestyessä ne eivät enää ole vapaasti luettavissa.

Kerronpa ensin virheestä, jonka olin vähällä tehdä. Luulin löytäneeni tietoa  Hulda Koiviston elämästä. Nimellä hakemalla ei löytynyt mitään, mutta kun muistin, että hänen toinen puolisonsa oli Uuno Kivi, alkoi osumia tulla. Mrs. Uno Kivi oli monessa paikallislehden uutisessa. Kuitenkin nämä herra ja rouva Uuno Kivi asuivat Michiganissa. Onneksi tämä seikka sai tarkistamaan Uunon kuolinvuoden. Kaksi samannimistä henkilöä asui melko lähellä toisiaan noin Yhdysvaltain mittakaavassa.

Taavetti Kinkistä oli pari mainintaa. Hänen vaimonsa Minnie (Miina) kuoli 1931. Hän oli sairastellut vuoden verran aivohalvauksen saatuaan. Pari vuotta myöhemmin Taavetti joutui maksamaan sakot ajettuaan autoa humalassa. Sakoista selvitäkseen hän joutui myymään osan kasvattamastaan siipikarjasta. Tämä Taavetti Kinkki oli lähtöisin Haukijärveltä, asuinpaikka oli oikea.

Anna Maria Koivisto avioitui toisen kerran 1956. Puoliso oli Philip John Zellinger. Tämä kuoli 1969. Ensimmäisestä avioliitosta Pete Venäläisen kanssa Annalla oli tytär. Kun nämä tiedot yhdistää muualta verkosta löytyviin, vaikuttaa siltä, että Anna kuoli 1980. Kuolinaika pitäisi kuitenkin vielä varmistaa muusta lähteestä. Myös Väinö Selkeen jälkipolvista löytyi tietoa. Poika Olavi syntyi Suomessa 1922 ja kuoli 2016 Kaliforniassa. Hänen lisäkseen Väinöllä ja Alinalla oli tytär Helvi (Edmondson), joka syntyi 1924 New Yorkissa ja kuoli 2014 Kaliforniassa. Helvi opiskeli yliopistossa, työskenteli sairaanhoitajakoulun johtajana ja harrasti nuorena tanssia. Muutakin pientä tietoa lehdissä oli, mutta niistä joskus toisen kerran.

Päivän järkyttävät uutiset - sota Euroopassa - saivat minut taas muistamaan sodissa kaatuneita kyläläisiä. Julkaisin joskus sarjaa sodissa kaatuneiden kyläläisten kantakorteista. Sarjasta jäi puuttumaan kolme henkilöä, koska heidän kantakorttejaan ei ilmeisesti koskaan digitoitu. Katsotaan nyt, mitä muista lähteistä on mahdollista saada selville Toivo Mäkisen, Taavetti Rajalan ja Uuno Malkamaan vaiheista talvisodassa.

Toivo Mäkisen kantakortti ei ehkä ole säilynyt. Ainakaan sitä ei saa esille normaalilla aineistohaulla Kansallisarkiston kokoelmista. Toisen samannimisen, mutta myöhemmin syntyneen kortti on kylläkin olemassa ja digitoitu. Toivo Mäkisen sodanaikaiset tiedot ovat tosin Kansallisarkiston kokoelmissa jossain muodossa, mutta aiemmat, asevelvollisuudesta alkavat näyttävät puuttuvan. Hän kaatui Korpiselässä 10.12.1939.Joukko-osaston sotapäiväkirja kertoo taistelusta, mutta ei mainitse Toivo Mäkisen nimeä. Ehkä hänen kohtalonsa selvisi myöhemmin.

Uuno Malkamaan kantakortti näyttäisi olevan olemassa, mutta jääneen digitoimatta. Ennen sotaa hän oli perheineen muuttanut Mouhijärvelle. Hän kaatui talvisodan lopussa Säkkijärvellä. Sotapäiväkirjassa on vain lyhyt kuvaus taisteluista. Menetyksistä siinä ei ole tietoa. 

Myös Taavetti Jalmari Rajalan kantakortti näyttää olevan olemassa, mutta digitoimatta. Hän asui Nokialla, mutta oli sodan alkaessa edelleen kirjoilla Hämeenkyrössä.  Sodanaikaiset tiedot kertovat, että hän katosi Kuolemajärvellä 23.12.1939. Hänet on myöhemmin julistettu kuolleeksi. Hänet on siunattu Hämeenkyrön sankarihautausmaalla. Hän palveli samassa jalkaväkirykmentissä kuin Tauno Erkkilä.

Joitakin Haukijärvellä lapsuudessaan asuneita, mutta muualle muuttaneita kaatui sodassa. Ehkä joskus vielä kirjoitan heistä, mikäli tarvittavat tiedot löytyvät.

Pakkasen kartanon vaiheista on kerrottu sivustolla. Katsotaan nyt kartanon alueiden kehitystä hiukan tarkemmin. Tilan nimenä käytetään seuraavassa Pakkasta, vaikka se virallisesti osan ajasta oli Haukijärvi. Valitettavasti tekstissä olevat linkit lakkaavat toimimasta muutaman viikon kuluttua johtuen Kansallisarkiston käyttöliittymän uudistumisesta. Kun uuteen Astia-käyttöliittymään saadaan jonkinlaiset hakemistot, voin päivittää linkit. Lähteenä on käytetty Ylä-Satakunnan ylisen tuomiokunnan renovoituja tuomiokirjoja,  Hämeenkyrön käräjäkunnan lainhuudatuspöytäkirjoja 1859 - 1962 (verkossa vuoteen 1918), Turun maakunta-arkistossa laadittua lainhuudatuskortistoa, Hämeenkyrön lainhuudatusrekisterikortteja (Kansallisarkiston sisäisessä verkossa), Hämeenkyrön historia-teoksen III osaa ja Helmer V. Timgrenin kirjasta "Utdrag ur Haukijärvi gårds historia".

Kartanon historia (tila toki oli paljon vanhempi) alkoi 1857, kun J.E. Richter osti Pakkasen tilan. 1859 oli vuorossa Parri ja 10 vuotta myöhemmin Märrin Poikkimetsämaa, joka erotettiin Märristä ja liitettiin Pakkaseen. Vuosisadan vaihteessa kartanon pinta-ala oli Helmer V. Timgrenin mukaan noin 800 tynnyrinalaa, josta noin 150 tynnyrinalaa peltoa. Noin 90 tynnyrinalaa oli torppien käytössä. Tynnyrinala on suunnilleen puoli hehtaaria. Isoja lisäyksiä alueeseen merkitsivät myös Suojan osto 1903, ja Maatialan siirtyminen Estlanderin omistukseen 1906. Kartanon pinta-ala oli sen jälkeen noin 550 hehtaaria. Myös Hillulta 1912 ostettu Kelhäjärvenmaa ja Parkkiselta 1918 hankittu Viitaniemi sekä Poutalan alue 1923, Haukiniittu 1922, Kirmon Haukipää, Äärilän Haukipää ja Kyröspohjan Mäkelän Mustasuo kasvattivat Pakkasta edelleen.

Kartanosta myös myytiin maata. Suurimmat alueet lohkaistiin itsenäistyville torpille Kukkolalle ja Selkeelle, joka sai maansa Parilan Koiviston ja Vuorenmaan alueilta. Jo sitä ennen Estlander oli kuitenkin myynyt pieniä maa-alueita, kuten Parrin Rajalan, Heinoonkylän Rintalan, Tuomiston, Antilan ja Kullan, Maatialasta erotetut Maatialan (myöh. Kanerva) ja Niemen tilat, Hiirikallion Mäen (Antila) ja Ylisen (Pettersson) sekä Maatialasta erotetun Mustasillan. Syynä näihin kauppoihin lienee ollut aavistus tulevasta oikeudesta vuokra-alueiden lunastamiseen sekä se, ettei osa noista alueista ollut kovin käyttökelpoista kartanon omaan viljelykseen. Kun torpat ja mäkituvat oli erotettu itsenäisiksi tiloiksi, oli kartanon pinta-ala Timgrenin mukaan 652 hehtaaria, josta peltoa 293 hehtaaria.

Huhtikuussa 1933 Estlanderin omistamat tilat myytiin pakkohuutokaupalla. Lehti-ilmoituksessa lueteltiin 11 tilaa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli noin 650 hehtaaria, mistä peltoa ja niittyä oli noin 330 hehtaaria. Tilat näkyvät tällä kartalla (kiitokset kartan laatijalle). Kartalta näkee, miten merkittävän osan kylästä kartano muodosti. Peltopinta-alaltaan se oli Hämeenkyrön suurimpien tilojen joukossa.

Myös uusi omistaja Eino Haapanen osti lisää maata, mutta joutui toisaalta luopumaan isosta osasta kartanoa. Hän hankki omistukseensa Tuomiston, seppä Jokisen, Mäen ja Antilan tilat 30-luvulla. Kyse oli pikkutiloista, jotka Haapanen halusi työtekijöiden asunnoiksi. Sodan jälkeen kylään tuli karjalaisasukkaita, joille erotettiin paljon tiloja kartanon alueesta. Pakkasen peltoala väheni merkittävästi. Uusia tiloja muodostui Märrin aukealle, Hiirikalliolle ja Kelhäjärven rantaan. Historian tapahtumat ovat siis heijastuneet kartanon vaiheissa ja jopa sen pinta-alassa.

Lopuksi aivan muuta asiaa. Häijääntien rakentamisesta on hyvin vähän valokuvia, lieneekö sivustolla aiemmin ollut ainoatakaan. Nyt on saatu yksi, Urho Viidanojan ottama kuva ajalta, jolloin tietyömaa oli ehtinyt Viidanojan kohdalle. Myös muut kuvat tienteosta tai juuri valmistuneesta tiestä ovat tervetulleita.