Blogi
Lyhytaikaisia asukkaita, osa 1 (blogi)
Martti (s. 1890 Kirvussa) ja Anna (s. 1885 Rautalammilla) Hämäläinen, Juhana (s. 1899 Lempaalassa), Aino (s. 1905 Karjaalla), Maila (s. 1929 Kirkkonummella), Eero (s. 1933 Kirkkonummella), Martti (s. 1935 Kirkkonummella), Kerttu (s. 1937 Kirkkonummella) ja Salme (s. 1938 Kirkkonummella) Piiparinen, Yrjö (s. 1873 Kirvussa) ja Maria (s. 1874 Kirvussa) Räihä, Anna Vehviläinen (s. 1910), Tuomas (s. 1895 Kirvussa), Aino (s. 1911 Kirvussa), Eero (s. 1935 Kirvussa), Yrjö (s. 1897 Kirvussa) ja Raili (s. 1937) Velling, Yrjö (s. 1901 Kirvussa), Lempi (s. 1911 Sortavalan mlk:ssa), Anneli (s. 1935 Kirvussa) ja Eero (s. 1937 Kirvussa) Taponen, Matti (s. 1896 Sakkolassa), Hilja (s. 1901 Kaukolassa), Anna (s. 1929 Kaukolassa), Antti (s. 1930 Kaukolassa) ja Matti (s. 1932 Kaukolassa) Kyllästinen, Lauri (s. 1884 Räisälässä), Anna (s. 1885 Räisälässä), Uuno (s. 1914 Räisälässä, tuolloin armeijassa), Martta (s. 1917 Räisälässä), Kerttu (s. 1920 Räisälässä), Väinö (s. 1924 Räisälässä) ja Eino (s. 1930 Räisälässä) Kärkkäinen sekä Maria (s. 1879 Kirvussa), Matti (s. 1903 Kirvussa) ja Anna (s. 1899 Kirvussa) Virolainen asuivat Pakkasella vuosien 1941 ja 1942 henkikirjojen mukaan. Ammatiltaan he olivat työmiehiä. Joukossa oli myös maanviljelijä, puuseppä, sairaanhoitaja, nahkuri ja ompelija.
Parilasta löydämme Maria (s. 1875 Kirvussa) Hämäläisen Koivistolta ja Antti (s. 1881 Antreassa), Maria (s. 1888 Kirvussa), Eevi (s. 1917 Kirvussa), Maire (s. 1922 Kirvussa), Lauri (s. 1926 Kirvussa) ja Toivo (s. 1929 Kirvussa) Niukkasen Kivimäestä. Mustajärvenkulmalla asuivat Matti (s. 1882 Kirvussa) ja Veikko (s. 1923 Kirvussa) Kärpänen, Mikko (s. 1888 Kirvussa) ja Hulda (s. 1892 Antreassa) Kuisma, Maria (s. 1877 Kirvussa) Kauranen, Toivo (s. 1902 Hl Koskella) ja Riitta (s. 1897 Kaukolassa) Heinonen Metsäkirmolla sekä Juho (s. 1894 Kirvussa) ja Hilma (s. 1890 Kirvussa) Meski Valkamassa. Lisäksi Kalkunmäkeen, luultavasti Peltolaan on merkitty Antero (s. 1910 Kirvussa), Hilja (s. 1916 Sulkavalla), Sirkka (s. 1936 Kirvussa) ja Katri (s. 1880 Kirvussa) Anttonen sekä mahdollisesti Helvi (s. 1927 Kirvussa) Miikkulainen.
Todennäköisesti he kaikki olivat evakkoja, jotka joutuivat talvisodan lopussa jättämään kotiseutunsa Karjalassa. Heistä ensimmäiset tulivat kylään 1940. Useimmat lähtivät pois 1941 tai 1942, kun suomalaiset joukot valtasivat Karjalan takaisin. Kirvussa ei talvisodassa käyty taisteluita, joten se välttyi pahimmilta tuhoilta. On mahdollista, että muutamia evakkoja jäi tuolloin Hämeenkyröön asumaan, luultavasti ei kuitenkaan Haukijärvelle. Hämeenkyrön (SSHY:n jäsensivuilla) ja Kirvun seurakuntien haudattujen luettelot kertovat, että Kirvussa syntyneitä haudattiin Hämeenkyröön vuosina 1941 - 1947. Ilmeisesti kukaan edellä mainituista ei kuitenkaan kuollut kylässä asuessaan.
Esineiden kertomaa (blogi)
Kuva: Aarno Virtanen
Pistimen tekemät jäljet ompelukoneen kopassa? Niin tarina kertoo, tai tarkemmin ompelukoneen entinen omistaja Kalle Salo on kertonut. Hänen mukaansa valkoiset etsivät häntä 1918 vallattuaan Hämeenkyrön. Eivät löytäneet, ja iskivät pistimellä koppaan. Turhautuneisuutta, vihaa, kenties nopea tarkistus kopan sisällöstä? Suutari Salo oli punakaartin Haukijärven komppanian muonitusmestari. Valkoiset olisivat varmasti mielellään ottaneet hänet kiinni. Toisaalta paikalliset toki tiesivät, että Salo pakeni muun komppanian mukana. Lähteiden mukaan hän asui tuohon aikaan Parilassa. Hän majoittui myös taloissa, joissa työskenteli. Jossain Haukijärvellä koppa sai iskunsa.
Ilmeisesti ompelukone kulki Salon mukana jonkin aikaa. Ehkä siihen saakka, kun suutarintyöt vähin erin loppuivat sodan jälkeen. Jossain vaiheessa se päätyi Hilja Jokisen haltuun. Tällä oli monenlaista liiketoimintaa, ja kone on voinut toimia maksuna tai panttina. Välissä on myös voinut olla myös muita omistajia. Jokiselta kone siirtyi 50-luvulla Bertta Virtaselle. Kovia kokeneesta ompelukoneen kopasta on kertonut Aarno Virtanen, jota kiitän tiedoista.
Pitkään olen aikonut kertoa eräästä kirjasta, jolla myös on kytkentä Haukijärveen. Kirjan alkulehdelle on kirjoitettu " Amanda Helinin Lahjottama Hilda joenmaa 17/4 1910". Kirja on Tohtori Martti Lutheruksen Häälahja eli Neuwoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua Perhe- ja Awio-elämää. Se on julkaistu 1881. En tiedä, kuka Amanda Helin oli, mutta Hilda Joenmaa oli Frans Anshelm Ihantolan vaimo, tuossa vaiheessa todennäköisesti kihlattu morsian. Kirja voisi olla kihlajaislahja ystävättäreltä. Frans ja Hilda avioituivat loppuvuodesta 1911, asuivat muutaman kuukauden Ihantolassa ja muuttivat 1912 Kanadaan. Ilmeisesti kirja ei kuitenkaan mahtunut matkatavaroihin, vaan jäi Ihantolaan, siirtyi asukkaiden mukana Salomäkeen ja säilyi siellä.
Onko sinulla jokin kylän historiaan liittyvä esine? Kerro siitä sähköpostilla. Tarinan ei tarvitse olla pitkä, sen voi liittää muuhun yhteyteen. Esimerkiksi koulun, Pakkasen tai vaikka Linnusmäen esineistöä voi hyvinkin olla kylällä tai entisillä kyläläisillä. Entä onko jollakin Amerikassa käyneen kyläläisen matka-arkku omistuksessaan?
Eläkesopimus (blogi)
Yliraukolan torppari Nikodemus Antinpoika Yliviidanoja haki 1898 käräjillä kiinnitystä Yliraukolaan eläke-etujensa turvaamiseksi. Lisäksi hän esitti oikeudelle eläkesopimuksen lisäyksen. Vilkaistaanpa ensin tuota eläkesopimusta.
16.6.1898 solmitussa sopimuksessa torppari luopui oikeudestaan torppaan erinäisillä ehdoilla. "Se tuvan krantti saa olla sijallaan joka omani meitin kuolemaan asti. " Asunto kuului siis eläkkeeseen. Lisäksi torpparille jäi moisio, jossa torpan aitta sijaitsi, niittyineen ja peltoineen kymmenen markan vuotuista veroa vastaan. Lehmälle kuului talvisija torpan lammasnavettaan ja vapaa laidunnus perämaassa. Polttopuita Nikodemus sai perämaassa olevista puista, lisäksi aita-aineet kuuluivat hänen etuihinsa. Hän sai myös käyttää tallilatoa, ja hänen tuli saada torpasta joka vuosi yksi köysi (?) rukiinolkia. Ilmeisesti Nikodemus ja hänen vaimonsa Amanda aikoivat saada ruokansa viljelemällä moisiollaan perunaa ja viljaa. Lisäksi he aikoivat pitää lehmää. Eläke-ehtoihin lisättiin erillisellä sopimuksella Nikodemukselle osuus riiheen, saunaan, kotaan ja leivinuuniin. Tupakkkimaansa latonsa seinustalla hän myös säilytti. Siinä tapauksessa, että maanmittari siirtäisi pajoja (rajoja?), piti eläkemaa pysyttää samansuuruisena ja samalla puolen ojaa.
Nikodemus Yliviidanoja joutui kuitenkin anomaan asian käsittelyyn lykkäystä, koska hänellä ei ollut esittää rasitustodistusta Yliraukolan talosta. Oikeus päätti lykätä asian seuraavan vuoden talvikäräjiin. Niillä asia siirrettiin edelleen seuraaviin käräjiin samasta syystä. Silloin Nikodemus sai kiinnityksen Yliraukolaan 10 vuodeksi vakuudeksi eläke-eduistaan.
Seuraavaksi Yliviidanojan torppariksi tuli 1903 Frans Mäkinen, joka pian osti tilan omakseen. Amanda Yliviidanoja kuoli samana vuonna. Nikodemus eli vielä kolme vuotta, ilmeisesti omassa tuvassaan.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Amerikankirjeet (blogi)
Turun yliopisto keräsi 60-luvulla Amerikasta kotimaahan lähetettyjä kirjeitä. Mukaan tuli myös Haukijärvelle lähetettyjä. Kylässä kirjeitä keräsi Raisa Luukkanen. Seuraavassa muutamia katkelmia noista kirjeistä. Ne on kirjoitettu 60-luvun alussa, mutta niissä muistellaan myös vanhoja aikoja Suomessa ja Kanadassa. Sekä kirjeiden lähettäjä että vastaanottajat ovat kuolleet. Koska en ole kysynyt jälkipolvien lupaa, en paljasta heidän henkilöllisyyttään. Samasta syystä olen jättänyt henkilönimet teksteistä pois ja viittaan sulkeissa vain kyseisen henkilön suhteeseen kirjoittajaan. Olen lisännyt pisteitä ja pilkkuja selventämään tekstiä.
Kovat olot kotimaassa. "Minun kirjotus on sellasta, en ole saanut koulua, olen vaan itte opetellut. Sellasta on köyhän orvon elämä, saa vielä vanhoilla päivilläänkin muistella." "Juuri niin asiat ovat kun sinä (käly) sanoit, ei ole mitään kaunistelemista. Sellaisia oli piian päivät ja vielä sivusta tuli irvistelyjä." "Kirjotat niin kauniisti niistä entisistä aijoista. Niin ne juuri oli, vanhat ja lapset sai kärsiä monella lailla,ei niillä ollut puoltajia, vaan sortajia aivan tarpeeksi. "
Kovaa työtä uudessa maassa. "Se oli kanssa kovaa aikaa, kun (tytär) oli pieni. Minä kävin päivätöissä. Joka aamu oli uusi pyykki läjä ja likaset lattiat. (Mies) hoiti lasta ja minä hankin leipä rahan, ei meitillä nälkä ollut, sain taala viisikymmentä senttiä 8 tunnin päivästä. Minulla vain oli niin hyvä onni, kun minulla oli ne paikat ennen (tyttären) maailmaan tuloa. Sain ne takasin, kun menin ja sanoin haluaisin tulla takasin, kun mieheni ei saa työtä ja niin sain. Juoksin vain kotio, en odotellut raitio vaunua. Kun on terve ja nuori, ei silloin kintut paina." "Mentiin sinne maalle ja ei saatu palkkaa. Kaikki mitä oli myytävää, sitten kun alkuun päästiin, oli kovin halpaa. Työtä kyllä oli, siittä ei ollut puutetta."
Työtä tekemällä pärjäsi. "Sillä työllä, minkä teimme, kun asuimme (maatilalla), olisi pärjännyt missä vain. Nyt on parhaat päivät minunkin elämässä. Olen hyvin tyytyväinen niin kauan kun saan puut ja veten sisälle ja pyykkini pestyä ja vähän siivottua, ettei tartte ketään käskeä." "Sanoin niille (vävylle ja miniälle ennen Suomeen lähtöä), jaa ehkä jää sen verran, että saatte meitin hautaan". "Niin se kyllä odotti täällä se pala paperia, jolla sai sitä leipärahaa (eläke, Suomen-vierailun jälkeen)."
Suomeen paluu mielessä. "Mihin olisimme mahtaneet joutua asumaan, jos (miehen äiti) olis kirjottanu että tulkaa. Mutta hän kirjotti päin vastoin, kun (mies) häneltä kyseli, että voisko sinne tulla. Tietysti hän katsoi poikansa parasta."
Kotimaan kaipuu. "Sinne (naapuriin Haukijärvellä) olis minunkin polkuni auki, jos olisin Suomenmaan päällä." "ajatukset ovat Rakkaitten omaisten luona. En olisi yhtään ollut murheellinen, vaikka olis jääty aivan sinne olemaan (Suomen-vierailun jälkeen)." "Oma veli on Rakas, vaikka hän (mies) on kanssa samallainen kun veljensä, ettei kirjota."
Onnea ja epäonnea Amerikassa (blogi)
Hän lähti 1900-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan etsimään parempaa toimeentuloa. Hän työskenteli ahkerasti metsätöissä ja kaivoksilla. Lopulta hän onnistui hankkimaan pienen maatilan. Sukulaiset Suomessa saivat valokuvia perheestä, talosta ja autosta. Hän kävi Suomessa jo 30-luvulla. Myöhemmin hän teki vielä pari vierailua. Kun hän kuoli, muistokirjoitus kertoi, että hän oli arvostettu henkilö yhteisössään. Näinhän se monen kyläläisenkin kohdalla meni. Eläkepäivillään he olivat tyytyväisiä elämäänsä. Kaikkien unelmat eivät kuitenkaan toteutuneet.
Muutamien Haukijärveltä Amerikan mantereelle lähteneiden elämän vei vakava sairaus jo nuorella iällä. Keuhkotauti vaivasi niin Suomessa kuin valtameren takana. Eikä muihinkaan vakaviin sairauksiin juuri ollut parannusta. Alkoholikin houkutteli. Niinpä ainakin yksi entinen kyläläinen kuoli puuspriitä (metanolia) nautittuaan. Ennenaikaisen kuoleman uudessa kotimaassa kohtasivat ainakin Keskisen veljekset Kaarle ja Viktor, Kaarle Mäkelä ja Otto Metsäraukola. Juho Varin vietti viimeiset elinvuotensa todennäköisesti parantolassa. Hän tosin oli silloin jo 60-vuotias.
Sitten on muutamia entisiä kyläläisiä, jotka näyttävät katoavan lähteistä pian Kanadaan tai Yhdysvaltoihin saavuttuaan. Kalle Koivisto, Juho Ketola ja Juho Ahola löytyvät laivojen matkustajaluetteloista, mutta muita tietoja heistä ei ole. Frans Heino oli elossa vielä 1918, sen jälkeen lähteet eivät häntä tunne. He ovat voineet sairastua, joutua onnettomuuteen esimerkiksi kaivoksessa tai päätyä Neuvosto-Venäjälle. Ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, että heidän kohtalonsa olisi ollut traaginen. He ovat myös voineet vaihtaa nimeä tai tulla kirjatuiksi väestönlaskennoissa niin, ettei heitä ole mahdollista löytää rekistereistä. Onpa joku heistä myös saattanut palata Suomeen.
Seuraava blogiteksti ilmestyy vasta kahden viikon kuluttua.