Blogi
Mitä voi kertoa? (blogi)
Olen näissä teksteissä aiemminkin käsitellyt lähteitä, joita sivustolla on käytetty ja periaatteita, joita on noudatettu. Kertaus ei liene kuitenkaan pahasta, ja joku uusi lukijakin on voinut eksyä sivustolle. Mitä siis paikallishistoriasivuilla voi kertoa ja mitä pitää jättää pois? Tarkoitushan ei ole loukata ketään, mutta antaa silti oikea kuva kylän vaiheista. Seuraavassa on muutamia phdintoja aiheesta.
Ehkä tärkein varsinaisilta sivuilta pois jätetty asia ovat rikokset, joihin kyläläiset tai entiset kyläläiset ovat syyllistyneet. Niitä kyllä on ollut vuosikymmenten varrella, pienempiä ja isompia. En ole niistä kertonut yksittäisten henkilöiden kohdalla, mutta kylläkin yleisellä tasolla näissä blogiteksteissä. Ajattelen, että kylähistoriikissä pitää kertoa tästäkin puolesta kylän elämässä. Mutta olosuhteita tuntematta ei kenenkään isovanhempaa pidä nimetä rikolliseksi. Melkein kaikki rikokset on käsitelty oikeuden julkisissa istunnoissa ja istuntojen pöytäkirjat ovat vapaasti arkistossa luettavissa. Rikoksista on myös uutisoitu sanomalehdissä, joten tiedot ovat kenen hyvänsä kiinnostuneen pienellä vaivannäöllä löydettävissä. Rikoksiin voidaan vielä joskus palata, kun Kansallisarkiston Turun toimipisteeseen pystyy taas matkustamaan.
Avioerot, aviottomat lapset ja jonkinasteinen yhteiselo ilman vihkimistä olivat aiempina vuosikymmeninä melkoisia tabuja. Silti kaikkia niitä esiintyi kylässä sivuston käsittelemänä aikana. Asenteet alkoivat muuttua 60-luvulla ja nyt suhtautuminen on täysin erilaista. En näe syytä olla kertomatta näistä asioista silloin, kun ne oleellisesti liittyvät kylään ja kyläläisiin. Jos avioero on tapahtunut pariskunnan asuessa kylässä, mainitsen siitä. Jos aviottomana syntynyt lapsi on asunut kylässä, nimeän tietysti hänet siinä kuin muutkin lapset. Sen sijaan pariskunnan suhteen laatu ei ole asia, joka pitäisi paikallishistoriassa kertoa. Niinpä puolisoksi sivustolla kutsuttu voi avio- tai avopuoliso melko laajastikin ymmärrettynä.
Aina ei kuitenkaan ole mennyt ihan putkeen. Ongelmat ovat liittyneet muistitiedon käyttöön. Joku nimi onkin osoittautunut pilkkanimeksi tai muistelija on tiennyt vain osatotuuden asiasta. Yleensä voin syyttää tilanteesta itseäni. En ole tehnyt riittävästi tarkentavia kysymyksiä muistelijalle. Onneksi kukaan ei liene pahoittanut kovasti mieltään. Nykyisin yritän olla tarkempi. Se on myös helpompaa, kun lähteitä on entistä helpompi tavoittaa. Oppia ikä kaikki.
Jalmari ja Nimma (blogi)
August Jalmari syntyi toukokuussa 1903 Pälkäneen Harhalan kylässä vanhempiensa August ja Adolfiina Rantasen kolmantena lapsena. Isä oli tuolloin muonarenkinä Heikkilän talossa. Isoveli kuoli pienenä, mutta sisar ja nuorempi veli elivät aikuisiksi. Perhe asui Harhalan kylässä vuoteen 1916, jolloin isä-August sai työnjohtajan paikan Ylöjärven Siivikkalasta. Ylöjärvelle he eivät kuitenkaan jääneet, vaan matka vei 1918 Tyrväälle Vehmaisten kylään. August toimi edelleen työnjohtajana. Hän kuitenkin kuoli jo 1921, vain 45 vuoden iässä. Perhe jäi asumaan Tyrväälle. Vuoden 1923 aikoihin Jalmari oli suorittamassa asevelvollisuuttaan, mikä lienee tuolloin kestänyt parisen vuotta.
Nimma Mariana Koskinen syntyi toukokuussa 1900 Vesilahden Kuralan kylässä. Perhe tosin sai sukunimen Koskinen vasta myöhemmin. Hänen isänsä August Efraiminpoika oli työmiehenä Kauppilassa. Perheeseen kuuluivat lisäksi äiti, Johanna Aatamintytär, veli ja kolme sisarta. Yksi sisko, hänkin nimeltään Nimma, kuoli ennen Nimman syntymää. Perhe asui Kuralassa edelleen vuoden 1920 henkikirjoja tehtäessä. On viitteitä siitä, että Nimma oli kirjoilla Vesilahdella vielä 1924. Kyse voi myös olla samannimisestä henkilöstä.
Jalmari siirsi kirjansa 1927 Lempäälään. On mahdollista, että hän oli muuttanut sinne jo aiemmin, mutta pysyi kirjoilla vanhalla kotipaikkakunnallaan, mikä oli tuolloin tavallista. Hän lienee tuolloin jo tavannut Nimman. Heidän avioitumisaikansa ei ole tiedossa. Tytär Mirja syntyi 1928 Lempäälässä. Perheen vaiheista ei ole tarkempaa tietoa ennen kuin he muuttivat Haukijärvelle 1934 tai 1935. Jalmarista tuli työnjohtaja Pakkaselle. Pakkasella perhe viihtyi parikymmentä vuotta. Jalmari ja Nimma on ikuistettu useaan gallerian valokuvaan. He asuivat Pakkasen rakennuksissa. 1950-luvun alkuvuosina he hankkivat oman tilan Kuustenlatvalta ja muuttivat sinne. Jalmari kuoli jo 1957. Nimman elämä päättyi 1993 Mouhijärvellä.
Muuttuvat ammatit (blogi)
Taannoin selasin Hämeenlinnan kaupungin henkikirjaa 1900-luvun alusta erästä blogitekstiä varten. Huomasin, että siellä oli paljon ammatteja, joita ei enää ole olemassa. Telefonisti, harjaaja, nahkuri, värjäri, satulaseppä, vain joitakin mainitakseni. Kyse oli kaupungista, jossa oli paljon erilaisia käsityöläisiä. Miten Haukijärvellä? Oliko sata vuotta sitten ammatteja, jotka ovat hävinneet? Kyllä ja ei.
Määrällisesti suurin muutos on varmaan tapahtunut maataloudessa. Vielä sodan jälkeen taloissa oli renkejä ja piikoja tekemässä ruumiillista työtä. Kartanossa aiemmin myös sisäkköjä, vouteja ja kuskeja. Sitten alkoi maatalouden koneellistuminen. 60-luvulle tultaessa ei kylässä tainnut enää montaa renkiä ja piikaa olla. Työt tehtiin koneiden avulla pienemmällä väellä. Myös työehdot ja arvostukset muuttuivat. Enää ei sitouduttu vuodeksi taloon. Mieluummin kuin rengistä puhuttiin työmiehestä.
Haukijärvellä oli 60-luvulle asti seppiä valmistamassa ja korjaamassa erilaisia laitteita. Usein ne liittyivät hevosilla tehtyyn työhön, mutta taitava seppä korjasi muutakin. 1900-luvun alkupuolella kylässä oli myös suutareita, räätäli, läkkiseppä tai tinuri, teurastaja, kivityömies, ompelijoita ja kauppiaita. Teollinen kehitys ja keskittyminen veivät näitä töitä isommille paikkakunnille ja myöhemmin toiselle puolelle maapalloa. Harvoja taidekäsityöläisiä ei asu joka kylässä. Ojankaivuuta, tietöitä tai metsätöitä tehdään edelleen, ei enää lapiolla ja justeerilla, vaan koneella. Yrittäjä voi asua omalla kylällä tai muualla.
Töitä tehdään siis eri tavalla kuin sata vuotta sitten. Myös uusia ammatteja on tullut hävinneiden tilalle. Telefonisteja ei ole, mutta moni tekee it-alan töitä. Kansakoulunopettajia ei enää ole, mutta koulunkäynninohjaajia, koulukuraattoreita ja erityisopettajia kyllä. Matkailu ei sata vuotta sitten kovin monelle tarjonnut elantoa. En toki tunne nykyisten kyläläisten ammatteja ollenkaan, mutta voin kuvitella, että kirjo on iso. Elämä muuttuu, 100 vuoden kuluttua ammatit ovat taas vaihtuneet.
Isoisoäiti (blogi)
Viime sunnuntaina vietettiin äitienpäivää. Onnittelut kaikille äideille näin jälkikäteen. Päivän kunniaksi kerron tänään isoisoäidistäni Matildasta. Hän syntyi elokuussa 1868 Heinijärven Alaraukolan Koiviston torpassa Viidanojankulmalla. Nälkävuodet alkoivat hellittää, mutta taudit niittivät edelleen satoa. Vain kaksi päivää Matildan syntymän jälkeen kuoli hänen seitsemänvuotias veljensä rintatautiin. Saman vuoden alussa olivat kuolleet viisi- ja kaksivuotiaat sisko ja veli kurkkutautiin. Matilda peri kuolleen siskonsa etunimen. Perheen isä Kaappo Fredrik Matinpoika ja äiti Anna Justiina Eliaksentytär olivat muutaman vuoden torppareina Koivistolla, joka oli Annan kotipaikka. Kaappo oli lähtöisn Mouhijärven Tupurlan Vähänyppeliltä. Aikuisiksi eläneitä sisaruksia Matildalla oli kolme, pienenä heitä kuoli viisi.
Torpanpito ei ilmeisesti oikein onnistunut, isännyys siirtyi Annan veljelle ja lopulta suku vaihtui torpassa kokonaan. 1876 perhe muutti itselliseksi Kyröspohjan Potilan maalle. Seuraavassa rippikirjassa heille ilmestyi sukunimeksi Mustasilta. 1884 Matilda lähti piiaksi Pakkaselle. Hänen sukunimekseen merkittiin Mustasilta. Kolmen vuoden kuluttua kartanoon tuli rengiksi Samuli Vihtori Pettersson. Tämän vaimo ja pienet kaksoset olivat kuolleet samana vuonna. Matilda ja Samuli avioituivat 1888. Esikoinen Samuli Vihtori kuoli vain noin kuukauden ikäisenä 1890. Matilda ja Samuli suuntasivat Mouhijärvelle Häijääseen. Häijään Rouhulla Samuli merkittiin työmieheksi. Lapsia heille ehti syntyä kaksi ennen kuin he 1896 palasivat Pakkaselle. Heidän vaiheistaan Haukijärvellä kerrotaan sivustolla.
Millainen Petterin Tilta mahtoi olla? Hänestä on säilynyt vain yksi valokuva, kihlajaislahjaksi saatu herätyskello ja muutamia hajanaisia muistitietoja. Hänen mainitaan olleen siisti ja pyrkineen pitämään pienen Petterin mökin puhtaana. Kun hän tiesi erään naapurin kotona olleen syöpäläisiä, vei hän aina tämän repun ulos, jotta ne eivät olisi päässeet majoittumaan mökkiin. Pakkasen vuosinaan hän lienee nähnyt "hienompaa" elämää. Myöhemminkin hän kävi kartanossa töissä, kun pyydettiin. Se, että kaikki Matildan ja Samulin lapset kuolivat ennen vanhempiaan, jätti varmasti jälkensä. Oli syynä sitten heikko toimeentulo tai jokin perinnöllinen alttius keuhkosairauksiin, tunsivat äiti ja isä varmasti syvää surua. Onneksi tyttärentytär sentään toi valoa Matildan vanhuuden päiviin.
Kyläläisiä? (blogi)
Ihan muuta etsien katsoin ns. SDP:n terroritilastosta Haukijärven työväenyhdistykseen kuuluneet kuolleet. Melkein kaikki nimet olivat entuudestaan tuttuja. Kaksi henkilöä kuitenkin kiinnitti huomiota. Molemmat olivat kuuluneet yhdistykseen noin vuoden ajan. Molemmat asuivat Heinijärvellä. Luettelossa kotikylä merkittiin vanhojen verokylien mukaan. Katsotaan nyt hiukan tarkemmin noita kahta edellä mainittua. He olivat Juho Sakarias Välimäki ja Kalle Anselm Norrgård.
Juho Välimäki syntyi 1887. Hänen äitinsä asui tuolloin Muotialan kylässä. Äiti avioitui samana vuonna ja perhe asettui asumaan Palon Ylipässärin Välimäkeen. 1903 Juho lähti rengiksi Lemmakkalan Heljolle. Ura jatkui renkinä eri taloissa. Hän muutti 1906 Pirkkalaan, mutta palasi sieltä parin vuoden päästä takaisin Hämeenkyröön, ensin Heinijärven Heikkisen Peltomaahan ja myöhemmin muonarengiksi Hillulle. Juho avioitui 1908 Vilhelmiina Alviina Hietamäen kanssa. Tämä oli syntynyt Parkanossa, mutta oli vihkimisen aikaan piikana Jumesniemessä. Heille ehti syntyä viisi lasta ennen kuin Juho kaatui Karkun rintamalla maaliskuun lopussa 1918. Seurakunnan kuolleiden luetteloon hänelle merkittiin kaksoisnimi Välimäki-Jokela. Luultavasti perhe asui Hillun Jokelassa nykyisen Haukijärven alueella.
Kalle Norrgård syntyi 1886 Pukaran Riukulan Norrgårdin torpassa. Siellä hän asui kunnes 1903 meni Pussille rengiksi. Sieltä matka jatkui Pukaran itselliseksi. Hän avioitui 1910 Lyydia Matilda Kivimäen kanssa. Tämä oli Kierikkalasta. Perhe muutti 1910 Karkkuun. Siellä kului neljä vuotta. Perhe palasi Hämeenkyröön ja asettui Heinijärvelle. Kallesta tuli Hillun muonarenki. Perheessä oli kolme lasta. Kalle kuoli Hämeenlinnan vankileirillä kesällä 1918.
Kuolleiden luettelon merkintä kertoo, että Välimäet todennäköisesti asuivat Jokelassa. Norrgårdien tarkempi asuinpaikka ei lähteistä selviä, mutta kuuluminen Haukijärven työväenyhdistykseen voisi viitata samalle suunnalle, Jokelaan tai kenties Ristilään, jossa jäljellä oli 1918 vain entinen torpparipariskunta. Nämä kolme perhettä ovat peräkkäin vuoden 1918 henkikirjassa, mikä ei tietenkään välttämättä todista mitään. Norrgårdeja on kuitenkin vaikea kuvitella Lamminkulmalle tai Viidanojankulmalle, sillä matka Hillulle olisi muonarengille ollut kovin pitkä. Lesket lapsineen asuivat Hillun maalla vielä 1920. 1928 heitä ei enää mainita.