Blogi

Joskus aiemmin käsittelin kyläläisten kuolinsyitä ajanjaksolla 1913 - 1922. Tarkoitukseni oli jatkaa aiheesta joillakin myöhemmillä, esimerkiksi sotaa seuranneilla vuosilla. Valitettavasti kuolinsyitä alettiin Hämeenkyrössä koodata 1940-luvun puolivälistä lähtien. Toki näiden koodilukujen merkitys löytyy verkosta, mutta toistaiseksi en ole saanut motivoitua itseäni kuolinsyiden läpikäymiseen koodilistan avulla. Mouhijärvellä ei koodeja käytetty, vaan kuolinsyyt kirjattiin suomeksi.

Tällä kertaa hiukan siitä, mitkä syyt veivät lapsia ja nuoria hautaan vuosina 1923 - 1967. Nuoriksi olen laskenut kaikki alle 30-vuotiaat, niin vastasyntyneet kuin nuoret aikuisetkin. Taas rajoitutaan Haukijärvellä asuneisiin. Kaikkiaan löysin 20 nuorena kuollutta kyläläistä noilta vuosilta. Lapsikuolleisuus väheni vuosien mittaan. Vuosi 1927 oli erityisen synkkä. Silloin kuoli neljä lasta kylästä, yksi heistä tosin asui Helsingissä. Lisäksi yksi lapsi syntyi kuolleena. Vuoden 1948 jälkeen en huomannut nuorena kuolleita kyläläisiä. Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä oikeampia kuolinsyyt ovat. Sairaita lapsia ja nuoria käytettiin lääkärissä avun saamiseksi.

Sitten kuolinsyistä. Kolmelle nuorelle on tuberkuloosi aiheuttanut kuoleman, samoin kolme kuoli jonkinlaiseen influenssan tai flunssan jälkitautiin. Lisäksi yhdelle on kuolinsyyksi merkitty yskä. Kahdelta pieneltä lapselta ja yhdeltä nuorelta aikuiselta kuolinsyy puuttui kokonaan, aikuiselta varmaan siksi, että hän kuoli muualla. Kaksi kuolemaa aiheutui verenmyrkytyksestä, aivokalvontulehduksesta ja heikkoudesta. Viimeksi mainitut olivat vastasyntyneitä. Myös alkoholi päätti kaksi elämää. Toisen kuolinsyyksi on merkitty alkoholimyrkytys, toinen kuoli viinaan. Molemmat kuolivat kieltolakiaikana. Yksittäisiä pikkulasten kuolinsyitä olivat kramppi ja mahaportin kouristus.

Tämänkertainen aihe oli aika synkkä. Lasten kuolinilmoitusten teksteissä lohduttauduttiin usein sillä, että lapsena kuollut välttyi elämän mukanaan tuomilta suruilta ja kärsimyksiltä. Ensi kerralla toivottavasti jotain valoisampaa.

Aamulehti uutisoi 16.6.1929 Hämeenkyrössä pidetystä karjanäyttelystä. Näyttely pidettiin Laitilassa ja osallistujat olivat kaikki hämeenkyröläisiä. Lehti kertoo tietenkin palkintojen saajat, lisäksi jutusta käy selville, että näyttelyssä oli mukana 84 eläintä, joista noin 50 oli lehmiä ja 22 sonneja. Haukijärveläisiä ei palkittujen eläinten omistajien joukossa näytä olevan. Sen sijaan ansiomerkkejä heillekin myönnettiin.

Näyttelyssä jaettiin Maatalousseurojen Keskusliiton muistorahoja ansioituneille maatyöntekijöille. Hopeisen ansiomerkin saivat muiden muassa työnjohtaja Taavetti Vihtori Kivelä ja palvelijatar Emma Eriika Niemi. Pronssisen ansiomerkin saaneita kyläläisiä olivat ainakin hevosmies Kalle Vihtori Pajunen, työmies Martti Emil Tonttila, hevosmies Vihtori Lehtinen ja työmies Armas Alfred Viidanoja. Kaikki eivät toki enää tuossa vaiheessa asuneet kylässä. Katsotaan palkittuja hiukan tarkemmin.

Taavetti Vihtori Kivelän tunnemme paremmin nimellä Kalliopohja. Hän toimi myöhemmin postinkuljettajana. Emma Niemi käytti aiemmin sukunimeä Halla. Hän tuli Pakkaselle töihin 1908 ja viihtyi siellä ainakin 20-luvulle saakka. Kalle Pajunen oli myös töissä Pakkasella. Hänet mainitaan joissakin lähteissä kuskiksi. Perhe, jossa lapsia oli ainakin kuusi, tuli Haukijärvelle viimeistään 1916 ja muutti pois 30-luvun alussa. Tonttilan, Lehtisen ja Viidanojan perheet on esitelty sivustolla. Martti Tonttila oli palkitsemisen aikaan jo pitkään asunut Mahnalassa.

Tällä kertaa hiukan siitä, mitä sanomalehdet kertoivat 20- ja 30-luvulla kylän postioloista ja linja-autoliikenteestä. Aloitetaan postista. Vuosi 1928 näyttää olleen merkittävä tässä suhteessa. Aamulehti uutisoi joulukuussa 1927, että seuraavan vuoden alusta lähtien järjestetään linjalla Mouhijärven postitoimisto - Haukijärven postipysäkki toimitettava maalaiskirjeenkanto kuudesti viikossa. Aiemmin se oli tapahtunut neljä kertaa viikossa. Sama lehti kertoi helmikuussa 1928, että maaliskuun alusta alkaen järjestetään maalaiskirjeenkanto linjalle Haukijärven postipysäkki - Parila - Uusi-Pukara. Kylä sai siis lehtensä tuoreena ja Parilassa ja Mustajärvenkulmalla asuneet selvisivät lyhyemmällä postinhakumatkalla, jos eivät odottaneet mitään kiireellistä viestiä.

Sivustolle on kirjattu, että Frantsila aloitti linja-autoliikenteen Haukijärveltä 1926. Lehti-ilmoitusten valossa näyttää siltä, että liikenne alkoi jo edellisenä vuonna. "Autoliikenne linjalla Hahmajärvi - Herttuala - Siuro - Tampere aloitetaan 22 p:nä kesäkuuta" luki ilmoituksessa, jonka Aamulehti julkaisi 21.5.1925. Tämän jälkeen kerrottiin lähtöajat, mutta ei liikennöitsijää. Samana vuonna oli liikenteessä myös Herttualasta Tampereelle kulkenut vuoro, jota ilmoituksen mukaan liikennöitiin "uudella, täysin ajanmukaisella 22 hengen 50 hv. Reo-omnibus autolla jokaisena arkipäivänä". Tuon ilmoituksen on lehteen laittanut "Yhtymä entisiä Hämeenkyröläisiä", mikä nyt ei tuntuisi ainakaan Frantsilaan viittavan.

Itselleni aiemmin tuntematon liikennöitsijä esiintyy lehti-ilmoituksissa. Vuonna 1933 ilmoitti A. Numminen Kiikoisista Tampereelle kulkeneesta linjasta, joka ajoi Haukijärven kautta. Matka Tampereelta Siuron kautta  Haukijärvelle kesti puolitoista tuntia, Kiikoisiin köröteltiin melkein kolme tuntia. Nummisen autoa en muista kenenkään aiemmin maininneen, lieneekö vuoro kulkenut vain lyhyen aikaa. Sivustollakin on mainittu Gabriel Lehtonen sai 1933 luvan ammattimaisen autoliikenteen harjoittamiseen yhdellä kuorma-autolla linjalla Tampere - Pohjois-Pirkkala - Ylöjärvi - Hämeenkyrö - Haukijärvi - Hahmajärvi. Taksa oli yksi penni tavarakilolta kilometriä kohden. Todennäköisesti Lehtosen auto oli kuorma- ja linja-auton yhdistelmä, joka kuljetti myös matkustajia.

Kaikki autoliikennettä koskeneet ilmoitukset on julkaistu Aamulehdessä.

Kerron Vihtorista, koska neljä hänen lapsistaan jäi asumaan Haukijärvelle. Se ei ole ainutlaatuista, mutta ehkä kuitenkin harvinaista. Lisäksi hän oli isoisoisäni, joten tiedot hänen vaiheistaan on minulla jo valmiina. Vihtori syntyi 1855 Suoniemen Kuljussa, jossa myös vietti lapsuutensa. Isä-Kalle oli renkinä Kuljun taloissa ja torpissa, ja äiti-Leenakin lienee autellut niissä sen, minkä lastenhoidolta ehti. Vihtori oli vanhempiensa seitsemäs ja nuorin lapsi. Sisaruksista kolme kuoli pieninä. Kalle kuoli Vihtorin ollessa vasta kymmenvuotias. Jotenkin äiti poikansa elätti, kunnes tämä 1870 lähti rengiksi Kuljun Stenin torppaan. Matka vei Pirkkalan kautta Hämeenkyröön, Mahnalan Alaselle 1872.

Rengit vaihtoivat usein palveluspaikkaa. Seuraavaksi Vihtori palveli Jumesniemen Honkalassa ja Kärjellä. Viimeistään tässä vaiheessa hän kohtasi Josefiina-nimisen nuoren naisen, joka oli varttunut Jaskaran Mataluksen (Asumaniemen) torpassa Pinsiössä. He avioituivat 1876. Vihtori oli vielä pari vuotta renkinä, lapsiakin ehti syntyä kaksi, sitten nuori perhe muutti Kärjen Salmensivun torppaan. Näyttää siltä, että Vihtori oli Salmensivun ensimmäinen ja ainoa torppari. Torpasta ei ole säilynyt tietoja, ei sen koosta eikä siitä, raivasiko Vihtori sen pellot niiden 15 vuoden aikana, jotka perhe torpassa asui. Kun he lähtivät sieltä 1893, oli lapsia ehtinyt syntyä jo kahdeksan. Yksi oli kuollut pienenä, muut selvisivät aikuiseksi asti, mikä ei ollut ihan tavallista siihen aikaan.

Nyt sitten tultiin Haukijärvelle, Ihantolan torppaan, joka lienee ollut suurempi kuin Salmensivu. Vihtorin ja Josefiinan kerrottiin olleen työteliäitä ihmisiä, ja myös vanhemmista lapsista alkoi olla apua torpan hoidossa. Vihtori teki lisäksi metsätöitä lisätuloa saadakseen. Lapsia syntyi vielä kaksi lisää, nuorimmainen samana vuonna kuin vanhimman pojan esikoinen. Lapset muuttivat kotoa yksi kerrallaan, jotkut samaan kylään, osa Kanadaan saakka. Kun Purttu halusi myydä Ihantolan itsenäiseksi tilaksi, eivät Vihtori ja Josefiina nähneet mahdolliseksi ostaa koko tilaa. Oliko syynä epävarmuus jatkajasta vai Vihtorin heikentynyt terveys, sitä eivät muistitiedot kerro.

Seurasi muutto tien toiselle puolelle, Salomäen pikkutilalle. Sen isäntänä hän oli kymmenkunta vuotta ennen kuin myi tilan poikansa perheelle. Viimeisinä vuosinaan Vihtori kärsi reumatismista ja astmasta. Aiempien vuosien kova työnteko ei varmaan helpottanut vaivoja. Työteliäisyytensä avulla hän nosti itsensä lapsuuden köyhyydestä itsenäiseksi pientilalliseksi, joka toki ei ollut millään tavalla varakas. Ihmisenä Vihtori oli muistitietojen mukaan hiljainen ja sopuisa jääden ehkä tomeran Josefiinan varjoon. Vihtorin elämä päättyi 26.8.1930. Virallinen kuolinsyy oli vanhuudenheikkous, muistitieto kertoi astmakohtauksesta.